Maajoukkueen kesäharjoittelu niittänyt kiitosta
21.1.2003
Miesten koripallomaajoukkue jatkaa viime vuonna lanseerattua kesäohjelmaansa myös tulevana kesänä. Maajoukkue harjoittelee yhdessä kahtena päivänä viikossa, jonka lisäksi ohjelmassa on kolme pidempää yhteisleiriä. EM-karsintapelien lähestyessä ohjelmaan on lisätty enemmän otteluita. Maajoukkue osallistuu kesäna aikana kolmeen turnaukseen. Viime kesän harjoitusohjelma on kerännyt pelaajien ja heidän valmentajiensa keskuudessa suurta kiitosta. Kesäharjoittelussa keskityttiin pelaajien fysiikkaominaisuuksiin Jussi Hirvosen johdolla, lajiominaisuuksien parantamiseen sekä pelituntuman ylläpitämiseen. Yksi kiitollisista maajoukkuepelureista on Valparaison yliopistossa pelaava 209-senttinen Antti Nikkilä. - Tampereen seudulla ei ole kovin montaa isoa miestä eli melkein yksin olen saanut (aiempina vuosina) heitellä. Viime kesänä löytyi koko kesäksi haastetta, kun maajoukkueella oli tiivis ohjelma. Vedimme fyysisiä harjoitteita, heittoharjoituksia ja vielä pelit päälle. Olen todella hyvässä fyysiessä kunnossa. Tein kesän aikana todella paljon työtä Tammivaaran Arin kanssa, ja Hirvosen Jussin fyysiset harjoitteet ovat vaikuttaneet todella paljon nopeuteeni, kertoi Nikkilä. - Maajoukkueen kesäohjelma on osoittautunut hyväksi systeemiksi. Se, että tällainen mahdollisuus on järjestetty, on ollut iso askel suomalaiselle korikselle. Pääsemme harjoittelemaan ja pelaamaan säännöllisesti yhdessä ja kovassa seurassa sen asemesta, että olisi leirejä ripoteltu pitkin kesää, kertasi Teemu Rannikko. Pieniä tarkennuksia maajoukkueen harjoitteluun tehdään. Pelaaminen korostuu. Kun viime kesänä maajoukkueen sisäinen pelaaminen kuului viikottain vain toisen päivän ohjelmaan, pelaa maajoukkue tulevana kesänä molempina harjoituspäivinä. - Uskon, että kaksi viikottaista pelisessiota palvelevat vieläkin paremmin kaikkien tavoitteita. Pelaajien pelituntuma pysyy yllä ja maajoukkueen peliajatusta voidaan ajaa sisään, Hanno Möttölä lisäsi. Huipputurnaus Tampereella junioriturnauksen yhteydessä 6.-8.8.Maajoukkueen valmistautuminen marraskuussa käynnistyviin EM-karsintoihin tehdäänkin suurelta osin kesän aikana. Ennen varsinaisia karsintaotteluita yhteistä valmistautumisaikaa on vähän ja kuvioiden täytyy olla selvät jo ennen sitä. Kuvioitaan Suomen maajoukkue hioo kesällä kolmessa eri turnauksessa. Latvian, Ruotsin ja Viron kanssa käynnissä oleva yhteistyö jatkuu Baltic Sea Cupin turnauksella 28.-29.6. Norrköpingissä. Oman huipputurnauksen Suomi isännöi Tampereella 6.-8.8. vuosittain järjestettävän junioriturnauksen Delfin Basketin yhteydessä. Kolmannen turnauksen ajankohta ja paikka ovat avoinna. Lisäksi Baltic Sea Cupiin osallistuvat maat ovat sopineet pelaavansa valmistavat maaottelut juuri ennen marraskuun EM-karsintaurakkaa. |
