Poikola kutsui 16 pelaajaa haastajamaajoukkueen rinkiin – ”joukkue syvä, lahjakas ja urheilullinen”

13.7.2017 13:50 Miesten haastajamaajoukkueen päävalmentaja Pieti Poikola, 39, on kutsunut 16 pelaajaa vuoden 2017 universiadirinkiin. Poikolalla on käytettävissään poikkeuksellinen kokenut miehistö, jolla on takanaan kosolti pelikausia kotimaan kenttien lisäksi nuorten maajoukkuetasolta, Euroopan ammattilaiskentiltä sekä Yhdysvalloista.

Suomen haastajamaajoukkueen riveihin on nimetty mm. Troy Staten Shawn Hopkins..

..Tampereen Pyrinnön Joonas Cavén..

...USK Prahan Alexander Madsen..

...sekä Kataja Basketin Ilari Seppälä. Kuvat: Ville Vuorinen.

Euroopassa ja Yhdysvalloissa ovat haastajamaajoukkueen miehistöstä pelanneet ammatikseen Joonas Cavén (Espanja, NBA:n kehitysliiga), Alexander Madsen (Tshekki) ja Anton Odabasi (Turkki), joiden lisäksi jopa kuusi pelaajaa on ansainnut kannuksiaan USA:n yliopistoliigoissa (Alex Murphy, Shawn Hopkins, Oskar Michelsen, Fiifi Aidoo, Samuli Nieminen, Julius Rajala). Lisäksi Cavén kuului Suomen miesten maajoukkueen kokoonpanoon vuoden 2015 EM-kisoissa.

Suomessa uraa tehneistä pelaajista peräti viisi on juhlinut urallaan Suomen mestaruutta rotaatiorooleissa (Tuomas Hirvonen, Tommi Huolila, Topias Palmi, Arttu Saarijärvi, Ilari Seppälä). Heidän lisäkseen Okko Järvi ja Joonas Lehtoranta ovat kuuluneet Korisliigan finaalijoukkueiden avainpelaajiin.

- Lopullinen joukkueemme tulee olemaan syvä, lahjakas ja urheilullinen. Jokainen kahdestatoista pelaajasta tuo jotain hyvää kentälle. Se mahdollistaa aktiivisen susikoripallon pelaamisen tiiviissä ja raskaassa turnauksessa, muotoilee haastajamaajoukkueen päävalmentaja Pieti Poikola.

Haastajamaajoukkueeseen nimetyistä pelaajista Aidoo, Cavén, Madsen, Murphy ja Palmi ovat saaneet kutsun myös EM-kisoihin valmistautuvaan Susijengin 18 pelaajan ryhmään. EM-kisojen ja universiadien lopulliset kokoonpanot varmistuvat kesän edetessä.

- Monet pelaajistamme pelaavat jo tänä kesänä paikoista Susijengin EM-kisajoukkueessa. Monille muille universiaditurnauksessa pelaaminen antaa merkittävän lisäavun lähitulevaisuudessa siintävään loikkaan kohti aikuisten maajoukkuetta, Poikola selvittää.

Haastajamaajoukkue kohtaa 9.-10.8. Viron kahdesti Lohjan Susi Training Centerissä valmistavissa maaotteluissa. Suomi pelaa lisäksi Taipeissa kaksi valmistavaa maaottelua ennen universiadien alkua.

Omassa universiadien alkulohkossaan Suomi kohtaa Saksan, Kanadan, Japanin, Norjan ja Hong Kongin. Universiadit pelataan 19.-30.8.

Suomen haastajamaajoukkue 2017

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura 2017-18

Aidoo Harold "Fiifi"

187

5.4.1996

Grand Canyon (NCAA)

Cavén Joonas

211

9.1.1993

Tampereen Pyrintö

Hirvonen Tuomas

181

17.5.1996

Kouvot

Hopkins Shawn

195

9.5.1995

Troy State (NCAA)

Huolila Tommi

198

31.3.1993

Kataja Basket

Järvi Okko

193

12.1.1996

Espoo United

Lehtoranta Joonas

194

25.2.1994

Karhu Basket

Madsen Alexander

207

26.1.1995

USK Praha (CZE)

Michelsen Oskar

204

24.5.1995

Davidson (NCAA)

Murphy Alex

206

3.6.1993

free agent

Nieminen Samuli

201

24.8.1996

Stephen F. Austin (NCAA)

Odabasi Anton

206

8.8.1995

free agent

Palmi Topias

194

26.8.1994

Tampereen Pyrintö

Rajala Julius

205

12.6.1994

Southern Indiana (NCAA2)

Saarijärvi Arttu

200

7.8.1996

Kouvot

Seppälä Ilari

188

27.3.1993

Kataja Basket

  • Päävalmentaja Pieti Poikola
  • Valmentaja Daniel Jansson
  • Fysioterapeutti Jussi Laukkonen
  • Naprapaatti Jukka Matinen
 
20.8.2017 15:40 Universiadit

Suomi viipaloi Japanin paloiksi universiadien avausottelussa

Pieti Poikolan komentama Suomen miesten haastajamaajoukkue oli tulta ja tappuraa Taipein universiadien avausottelussa pilkkomalla Japanin paloiksi murskapistein 94-48 (48-26). Suomi oli scoutannut Japanin hyökkäyspään pelikirjan oivallisesti ja juoksi nopeasta vastahyökkäyspelistä selkeän voiton yhdentoista miehen rotaatiolla.

10.7.2017 11:00 Universiadit

Pieti Poikola johtaa miesten haastajamaajoukkueen Taipein universiadeihin

Tampereen Pyrinnön kolmasti Korisliigan mestaruuteen johtanut Pieti Poikola, 39, johdattaa Suomen miesten haastajamaajoukkueen elokuussa Taipein universiadeihin. Poikola korvaa joukkueen penkin päässä Anton Mirolybovin, joka aloittaa elokuun alussa pestinsä saksalaisen Kirchheimin ruorissa.

13.7.2015 Maaottelu

Haastajamaajoukkueen universiadiurakka päätökseen, Montenegro voitti Suomen

Suomen haastajamaajoukkue päätyi 14. sijalla Etelä-Korean Gwangjussa pidetyissä universiadeissa hävittyään päätösottelussa Montenegrolle 74-57 (41-29). Kahdesta väsyneestä joukkueesta Montenegro oli se vähemmän väsynyt ja nappasi vankan johtoaseman jo avausneljänneksellä.

12.7.2015 Maaottelu

Kiina suupala Suomen haastajamaajoukkueelle

Kiinasta ei ollut vastusta Gwangjun universiadeissa Suomen haastajamaajoukkueelle, kun suomalaiset dominoivat peliä mielensä mukaan pelin alkuminuuteista lähtien. Suomen heittopelin lukko avautui vihdoinkin ja haastajamaajoukkue pääse ilottelemaan 53-89 (21-45) -voiton. Suomi pelaa huomenna 13. sijasta Montenegroa vastaan.

11.7.2015 Maaottelu

Serbian paikkapuolustus pysäytti haastajamaajoukkueen

Suomen haastajamaajoukkue hävisi Gwangjun universiadeissa laadukkaalle Serbialle 78-65 (34-28). Serbian paikkapuolustus hyydytti Suomen hyökkäyksen, kun suomalaispelaajat osuivat kehnosti kaaren takaa. Suomi pelaa tappion myötä sijoista 13.-16. ja huomenna vastaan astelee Kiina.

9.7.2015 Maaottelu

Haastajamaajoukkue voittoon Taiwanista, Murphy hurjassa vireessä

Suomen haastajamaajoukkue pelaa sijoista 9.-16. Gwangjun universiadeissa, kun Suomi voitti alkulohkonsa viimeisessä ottelussa Taiwanin 86-62 (42-32). Suomen ylivoimainen ykköspelaaja oli Alex Murphy, joka laadukkaan puolustuksensa lisäksi keräsi tupla-tuplan 30 pistettä ja 13 levypalloa.

8.7.2015 Maaottelu

Haastajamaajoukkueen heikko avausneljännes kostautui Australiaa vastaan

Miesten haastajamaajoukkue sai oppia kansainvälisten pelien raakuudesta universiadeissa, kun Australia käytti armottomasti hyväkseen Suomen heikon avausneljänneksen. Suomi joutui takaa-ajajan asemaan ja kelvollinen toinen puoliaika ei riittänyt, vaan Australia nappasi 82-69 (44-27) -voiton.

7.7.2015 Maaottelu

Urheilullinen Ranska selkeään voittoon Suomen haastajamaajoukkueesta

Suomen haastajamaajoukkue jäi alkulohko-C:n ennakkosuosikki Ranskan jalkoihin universiadeissa numeroin 85-47 (36-24). Selkeästi urheilullisempi Ranska dominoi levypallopeliä ja rankaisi jokaisesta pallonmenetyksestä.

5.7.2015 Maaottelu

Liettua vei Suomea universiadeissa

Suomen haastajamaajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa Etelä-Korean Gwangjussa pidetyissä universiadeissa, kun fyysinen Liettua nappasi 87-70 (41-32) -voiton. Suomi mitteli tasaisesti reilun vartin, mutta Liettua kuroi eroa rankaisemalla jokaisesta virheestä.

4.7.2015 14:30 Maaottelu

Lindbom heitti haastajamaajoukkueen voittoon universiadien avauksessa

Suomen haastajamaajoukkueen universiadiurakka sai häkellyttävän alun, kun Carl Lindbom ratkaisi trillerimäisen ottelun viimeisten hetkien kolmosellaan. Suomelle kirjattiin Lindbomin ”game winnerin” avulla 73-72 (36-29) -voitto Japanista.

Näytä lisää vastaavia