EM-karsintojen lohkovoittaja Puola kohti kisakesää tutulla ryhmällä

24.7.2017 11:50 Runsaan kuukauden päästä alkavien EM-kisojen Helsingin alkulohko A:han Susijengin vieraaksi saapuva Puola on käynnistänyt valmistautumisensa arvokisoihin. Viime kesän karsinnoissa oman lohkonsa voittanut Puola sopeutuu yhä aikaan ilman tähtisentteriään Marcin Gortatia, mutta päävalmentaja Mike Taylorin ryhmässä on tulivoimaa, kokemusta ja iskukykyä ilman NBA-jättiäkin.

EM-karsintalohkonsa voittanut Puola on aloittanut valmistautumisensa kohti EM-kisoja.

Remmissä on mukana mm. Ranskan hopealle SIG Strasbourgin kanssa yltänyt A.J. Slaughter. Kuvat: FIBA Europe.

Kymmenen kautta NBA:ssa vakuuttavin tehoin pelannut 213-senttinen Marcin ”Puolan vasara” Gortat löi maajoukkuetasolla tossut naulaan Puolan saavutettua 11. sijan kesän 2015 EM-kisoissa.

Vaikka Gortatin poisjäänti oli puolalaisille takaisku, osoitti joukkue pärjäävänsä myös ilman häntä. Viime kesän EM-karsinnoissa Puola arvottiin kinkkiseen karsintalohkoon Viron, Valko-Venäjän ja Portugalin kanssa, mutta joukkue voitti pelaamastaan kuudesta ottelusta viisi.

Neljännelle kesälleen Puolan päävalmentajana lähtevä Mike Taylor on kutsunut kokoon 18 pelaajan ringin aloittamaan valmistautumisensa EM-kisoihin. Puolalaisten kisoihin valmistava leiritysjakso käynnistyi perinteisellä Walbryzchin leirillä viime maanantaina.

Gortatia lukuun ottamatta vuoden 2015 EM-kisaryhmä on koossa lähes sellaisenaan. Unicaja Malagan heittokone Adam Waczynski (196 cm/27 v), SIG Strasbourgin Ranskan finaaleihin johtanut amerikkalaislähtöinen pelinrakentaja A.J. Slaughter (191/28), turkkilaisen Pinar Karsiyakan monipuolinen korintekijä Mateusz Ponitka (198/23) sekä ison pään kokenut roolipelaaja, Banvit Bandirman Damian Kulig (206/30) kuuluvat Puolan iskunyrkkiin.

Joukkueen suurimmat kysymykset kohdistuvat sentterijaostoon, jossa Gortatin poisjäänti on jättänyt jättimäisen aukon täytettäväksi. Kokeneen eurojyrän Maciej Lampen (211/32) viimekesäinen paluu maajoukkuetehtäviin muutaman vuoden tauon jälkeen sekä hienon yliopistouran Gonzagassa keväällä päättäneen jättimäisen Przemyslaw Karnowskin (216/23) kehitys auttavat joukkuetta.

Lampe ja Karnowski ovat kuitenkin toistaiseksi kuntouttamassa viime kevään vammojaan. Päävalmentaja Taylor kertoo odottavansa isoa kaksikkoaan takaisin elokuun puoleenväliin mennessä.

Susijengi ja Puola kohtasivat edellisen kerran viime kesänä Ulmissa, missä Lauri Markkanen (24/5) ja Roope Ahonen (9/2/11 syöttöä) johdattivat Suomen 80-71-voittoon Puolasta. EM-kisatasolla joukkueet kohtasivat edellisen kerran 2015, jolloin 17 pistettä heittänyt Adam Waczynski vauhditti Puolan 78-65-voittoon Suomesta.

Susijengi ja Puola ottavat yhteen Hartwall Areenalla sunnuntaina 3. syyskuuta klo 20:00

 
14.4.2018 09:00 Liittoa koskeva tiedote

EM-kotikisat oli vuoden 2017 paras kuluttajatapahtuma

Elämys Group vastaanotti parhaan kuluttajatapahtuman palkinnon Evento Awards -gaalassa.

18.1.2018 22:40 EM-kilpailut

”Me yhdessä!” – Susijengi, koripallon EM-kotikisat ja Lauri Markkanen keräsivät tunnustusta Suomen Urheilugaalassa

Suomalainen koripalloperhe sai rutkasti aihetta juhlaan torstai-iltana Suomen Urheilugaalassa, kun yhteisvoimin ja suurella sydämellä rakennetut EM-kotikisat nimettiin vuoden urheiluilmiöksi ja kotiyleisön hurmannut Susijengi vuoden joukkueeksi. Susijengin ja Chicago Bullsin Lauri Markkanen palkittiin vuoden nuorena urheilijana sekä vuoden läpimurtona.

15.1.2018 14:00 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat toivat Helsinkiin yli 40 miljoonaa euroa

Asiakastyytyväisyyskyselyissä huippuarvosanoja keränneet koripallon EM-kotikisat olivat menestys myös taloudellisia vaikuttavuuslukemia tarkasteltaessa. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) teettämän tutkimuksen mukaan EM-kisat toivat Helsinkiin 41,3 miljoonan euron suuruisen vaikutuksen.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

20.11.2017 EM-kilpailut

PostNord on Susijengin ylpeä kumppani: ”Tässä on ollut tekemisen meininkiä”

Susijengi ja sen pääyhteistyökumppani PostNord pyrkivät yhteistyössä jatkuvasti tilanteeseen, jossa molemmat voittavat. Yhteistyössä vallitseva hyvä tiimihenki on ollut avain hyviin tuloksiin molemmin puolin.

27.10.2017 12:00 EM-kilpailut

EM-kotikisojen asiakkaat: ”Tunnelma lähes täydellinen”

Helsingissä pelattujen koripallon EM-kotikisojen asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan kävijöistä peräti 99,2 prosenttia suosittelisi Susijengin ottelutapahtumaa ystävälleen. EM-kisaotteluiden tunnelma hipoi asiakkaiden mielestä täydellisyyttä. Asiakastyytyväisyyskyselyn toteutti Sport Business School Suomen Koripalloliiton toimeksiannosta.

9.10.2017 EM-kilpailut

EM-kilpailut 1967 (osa 10): Suomi-Romania ja kisojen yhteenveto

Kari Liimo olisi poissa kokoonpanosta ja peli alkaisi tavallista aikaisemmin (15.30), jotta joukkueet ehtisivät Helsinkiin seuraamaan loppuottelua sekä osallistumaan päättäjäisiin.

20.9.2017 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat kokosivat lähes 88.000 katsojaa

Viime sunnuntaina Istanbulissa päättyneiden koripallon EM-kilpailuiden katsojatilastot olivat suomalaisittain ilahduttavaa luettavaa. Helsingin EM-huumassa koettiin muun muassa kisojen korkein yleisömäärä. Kaikkiaan Susijengin EM-kotikisoja seurasi Hartwall Arenalla 87.806 katsojaa.

9.9.2017 21:30 Maaottelu

Italian heittoralli päihitti Susijengin, EM-kisat päätökseen Istanbulissa

Susijengin EM-taival sai päätöksensä Istanbulin yössä neljännesvälieriin, kun avausneljänneksellä tulikuumana heittänyt Italia karkasi 57-70 (29-48) -voittoon. Susijengi kiri italialaisten kahteenkymmeneen pisteeseen venyneen johdon kalkkiviivoilla vielä yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Suomi ei yltänyt.

9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

Näytä lisää vastaavia