Susijengi onnistui sykäyksittäin, itsepäinen Israel piti pintansa

5.8.2017 18:00 Susijengi petrasi merkittävästi niin pallonkäsittelyssään kuin irtopallopelissään sitten eilisen Venäjä-ottelun, mutta joutui myöntämään Israelin paremmakseen pistein 92-97 (45-53) Pietarin Sibur Areenalla. Kullakin pelin kolmesta ensimmäisestä neljänneksestä Susijengille tuli parin minuutin sysimusta jakso, joiden aikana Israel pakotti Suomen takaa-ajajan asemaan.

Israeliin siirtyvä Gerald Lee Jr. antoi israelilaissenttereille esimakua osaamisestaan.

Lauri Markkanen toi onnistumisillaan Suomen mukaan peliin kolmannen jakson alussa.

Carl Lindbom oli heittovireessä ja kahmi tukun levypalloja.

Tuukka Kotti vastasi vahvasta ja röyhkeästä esityksestä.

Teemu Rannikko toi pelinjohtoon vakautta ja malttia..

..kun taas Jamar Wilson piti israelilaispuolustuksen pinteessä ajoillaan. Kuvat: Ville Vuorinen.

Ensimmäisen ”nykäyksensä” Israel vei jo pelin alussa. Suomi syyllistyi lukuisiin perättäisiin kommunikaatiovirheisiin molemmissa päissä kenttää, ja Israel rokotti nukahduksista armottomasti. Runsaan kolmen minuutin pelin jälkeen Israel hallitsi peliä lukemissa 3-14.

Toinen israelilainen irtiotto nähtiin toisen neljänneksen alussa lähes hiilipaperikopiona ensimmäisen neljänneksen tapahtumista. 23-27:ään eron kuronut Susijengi salli Israelin karata salamavauhtia 23-34-johtoon, jonka jälkeen Yotam Halperin ja Oz Blayzer pitivät vierasjoukkuetta pinnalla kaukoheitoillaan.

Kolmannen kerran Israel haki selkänojaa kolmannen neljänneksen lopulla. Mikko Koiviston ja Tuukka Kotin kurottua Susijengin pisteen päähän (64-65) hyödynsi Israel jälleen kourallisen Suomen merkkausvirheitä molemmissa kenttäpäädyissä. Jakso huipentui Gal Mekelin onnistuneeseen kolmoseen ja bonusvapaaheittoon, jotka palauttivat israelilaisjohdon kymmeneen.

Päätösneljänneksellä Susijengi saalisti kesän avausvoittoaan hurjalla asenteella. Lauri Markkanen nosti 30 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua Teemu Rannikon oivaltavasta syötöstä korin ja bonusvapaaheiton, joilla Israelin johto kutistui pisteeseen (92-93). Kokenut Gal Mekel kasvatti kuitenkin rutiinilla israelilaisjohdon kolmeen pisteeseen ja jääti pelin vapaaheitoillaan Shawn Huffin tasoitusyrityksen kolahdettua rautaan kaaren takaa.

- Me annettiin vastustajalle 90 pistettä, millä ei voi voittaa tällä tasolla. Meidän on alettava kommunikoida paremmin puolustuksessa; pitää selvittää, kuka auttaa milloinkin ja missä tilanteessa. Israel käytti meidän merkkausvirheitä armottomasti hyödyksi ekalla jaksolla, jonka jälkeen oltiin koko matsi takaa-ajajia, puhisi korinalusliikkeiden mestariluokan israelilaissenttereille pitänyt Gerald Lee Jr. (16/3/4 syöttöä).

- Kehityttiin kyllä joillakin osa-alueilla eilisestä ja oltiin selkeästi parempia kuin Latviaa vastaan, mutta meidän on pelattava kovemmin ja nopeammin. Ensi viikolla Italiassa duuni jatkuu, päätti Lee.

”Eilen vastassa fyysisempi, tänään liikkuvampi joukkue”

Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann pyöritti perjantaisen Venäjä-ottelun tavoin peliminuuttirulettia tasaisesti kolmentoista pelaajan kesken. Suomi kokeilikin ottelussa lukuisia viisikkoyhdistelmiä, joista parhaat toimivat lupauksia herättävästi.

Venäjää vastaan murheenkryyniksi osoittautunut irtopallopeli parani merkittävästi, vaikka Israel veikin edelleen levypallot 34-37. Kaukoheittonsa Susijengi upotti kiitettävällä 42% osumatarkkuudella – Israel vastaansanomattomalla 56% tarkkuudella.

Susijengi piti myös paria mustaa hetkeä lukuun ottamatta pallosta erinomaisesti huolta. Joukkueelle kirjattiin viisi pallonmenetystä vähemmän kuin Venäjää vastaan, yleensä 13 kappaletta.

- Eilen oli vastassa fyysisempi joukkue ja tänään liikkuvampi joukkue. Petrasimme levypalloissa ja pallonkäsittelyssä, mutta vastaavasti jouduimme puolustuksessa moneen otteeseen perässäjuoksijaksi, Susijengin apuvalmentaja Lassi Tuovi analysoi.

- Alku oli karmea, mutta toisella puoliajalla onnistuimme voittamaan tilanteita, ja siitä syystä pääsimme pelaamaan voitosta.

Lukuisat Susijengin pelaajat väläyttelivät pelissä osaamistaan yksilötasolla.

Pelin avauspuoliskolla säästeliäästi peliaikaa saanut Lauri Markkanen (18/6) pääsi irti kolmannen neljänneksen alussa runnomalla kymmenellä perättäisellä pisteellä pelin tasoihin. Israelilaiset olivat erityisesti puolustuspäässä jatkuvasti kärsimässä hätää ulottuvan ja liikkuvan Markkasen hakiessa heittopaikkaa ja levypalloja.

Shawn Huff (10/3) sisuuntui vaisumman Venäjä-ottelun jälkeen ja loisti Susijengin puolustuksen lukkona, kirjauttaen joukkueensa ylivoimaisesti parhaan +/- -lukeman (+22). Selkeästi tasoaan nostivat eilisestä myös Gerald Lee Jr. ja Tuukka Kotti (9/6), jotka uunottelivat kokemuksellaan Israelin isoa jaostoa.

Carl Lindbom (8/4) jatkoi Latvia-ottelun ennakkoluulottomia otteitaan, ja Mikko Koivisto (8/1) säkitti kaksi tärkeää kolmosta Susijengin palatessa kolmannella jaksolla mukaan peliin. Pelinrakennusosastolla Teemu Rannikko (0/0/6 syöttöä) toi 19 peliminuutissaan joukkueen hyökkäykseen vakautta ja varmuutta, kun taas Jamar Wilson (8/2) toipui kiitettävästi ottelun alun mustista minuuteista ja hajotti israelilaispuolustusta rohkeilla ajoillaan.

- Saimme hyökkäyspäässä poikkeuksellisen kivasti koreja toisella puoliajalla lähietäisyydeltä, ja Shawn Huffin tasonnousu eilisestä oli huikea näytös. Calle Lindbom ansaitsee erityismaininnan siitä, miten hän toi erikoisosaamisensa levypallopelissä joukkueen hyödyksi.

”Romanssi on vasta alussa”

Susijengi jatkaa ensi viikolla EM-kisakuntonsa hiomista Italian Sardiniassa, Cagliarin kaupungissa, missä joukkue mm. kohtaa Italian ja tulevien EM-kisojen toisen isäntäjoukkueen, Turkin.

Vaikka susien voittotili on toistaiseksi tältä kesältä avaamatta, Tuovi huokuu luottamusta prosessiin.

- Teemu (Rannikko) ja Lauri (Markkanen) saatiin peliin mukaan vasta tällä viikolla ja romanssi on vasta alussa. Lähiviikkoina päästään jatkamaan lisää ulkomaanleireilyä, ja jokainen päivä, harjoitus ja ruokailukin tulee olemaan arvokas, Tuovi kommentoi.

- Onhan meillä tässä vielä iso työnsarka, mutta niinhän se on monella joukkueella. Nyt pysytään yhdessä ja jatketaan huolellisesti samaa päämäärää kohti.

Suomi – Israel 92-97 (23-27, 45-53, 66-74), miesten maaottelu, Pietari (Venäjä) 5.8.2017

Suomi: Lauri Markkanen 18/6, Gerald Lee Jr. 16/3/4 syöttöä, Shawn Huff 10/3, Tuukka Kotti 9/6, Carl Lindbom 8/4, Jamar Wilson 8/2, Mikko Koivisto 8/1, Sasu Salin 7/2, Erik Murphy 6/3, Alex Murphy 2/0, Antto Nikkarinen 0/2, Matti Nuutinen 0/1, Teemu Rannikko 0/0/6 syöttöä, Joonas Cavén.

Israel: Gal Mekel 18/1/5 syöttöä, Jake Cohen 14/8/3 syöttöä, Lior Eliyahu 12/7/7 syöttöä, Oz Blayzer 12/1, Guy Pnini 10/5/4 syöttöä.

Ottelutilastot: Suomi – Israel
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

31.5.2018 14:01 Susijengi

Susijengin Viro-ottelun lipunmyynti käynnissä – kesän avaus Hartwall Arenalla 25.6.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.

25.2.2018 22:00 Maaottelu

Koiviston liekinheitin, liukas Wilson ja haalarimies Nenonen – Susijengillä monta onnistujaa tahtovoitossa Bulgariaa vastaan

Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.

24.2.2018 00:10 Maaottelu

Hurmoksen löytänyt Islanti nousi 11 pisteen takaa Susijengin ohi

Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.

14.12.2017 09:00 Maaottelu

Susijengi jatkaa MM-karsintoja – Bulgaria-ottelun liput nyt myynnissä

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput ovat nyt myynnissä.

7.12.2017 Maaottelu

Susijengin jahti jatkuu – helmikuun MM-karsintaottelun lipunmyynti käynnistyy 14.12.

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput tulevat myyntiin 14.12.

27.11.2017 Maaottelu

Vaikea ilta Nordiksella, Schilb kaatoi kolmosilla Susijengin

Susijengin MM-karsintaikkunan toinen ottelu päättyi tappioon Helsingin Jäähallissa, kun Tshekki oli etevämpi loppulukemin 56-64 (30-25). Nihkeä ja vähäkorinen kamppailu ratkesi päätösneljänneksellä, kun tshekkiläiset rohmusivat hyökkäyslevypalloja ja Blake Schilb äityi ilmiliekkeihin kolmosen takaa.

26.11.2017 Maaottelu

Tshekki-otteluun vapautui rajoitettu määrä erikoispaikkoja – 4400 lippua myyty

Susijengin maanantaiseen MM-karsintojen kotiavaukseen on vapautunut rajallinen määrä halvimman kategorian lippuja erinomaisilta paikoilta. Liput ovat näkörajoitepaikkoja, joista on kuitenkin esteetön näkymä kentälle.

25.11.2017 16:47 Maaottelu

Tshekki jauhaa palloskriinejä ja juoksee kenttää

Susijengi kohtaa MM-karsintojen seuraavan haasteensa jo maanantaina, kun vuoden 2015 EM-kisojen yllättäjäjoukkue Tshekki saapuu Helsingin Jäähallin sudenpesään marraskuun MM-karsintaikkunan viimeisen ottelun merkeissä. Vaikka Tshekki pelaa ilman syömähampaitaan Satoranskya ja Veselya, joukkueen vauhtipeli ja korintekovoima ovat todellisia haasteita.

22.11.2017 16:09 Maaottelu

Susijengi aloittaa MM-karsintansa kurinalaisen Bulgarian kotisalissa

Viime kesän EM-kotikisoissa koko Suomen hurmannut Susijengi aloittaa taipaleensa kohti Kiinan vuoden 2019 MM-kisoja kohtaamalla perjantaisessa MM-karsintojen avausottelussa Bulgarian. Suomi ja Bulgaria ovat edelliseen kerran ottaneet yhteen lähes vuosikymmen sitten, mutta susileirissä perjantain ottelun isäntäjoukkue tiedetään vaikeaksi vastustajaksi.

Näytä lisää vastaavia