Miesten maajoukkueelle huippuvastukset kotiturnaukseen 6.-8.8.

3.5.2003 Suomen miesten koripallomaajoukkue isännöi kansainvälistä kotiturnausta, Sokos Hotel Tournamentia, Tampereella elokuun 6.-8. päivinä. Turnaus pelataan suositun nuorisoturnauksen Delfin Basketin yhteydessä. Suomen vastustajat ovat huippuluokkaa, sillä Tampereelle saapuu mm. suomalaisluotsi Henrik Dettmannin valmentama MM-pronssijoukkue Saksa.

Suomen muut vieraat ovat Venäjä ja Viro. Venäjä sijoittui viime syyskuussa Indianapoliksessa pelatussa MM-turnauksessa kymmenenneksi. Viro ei MM-kisoihin selviytynyt, mutta oli mukana mm. EM-lopputurnauksessa 2001 ja on suomalaisille tutun kova vastus.  

Sokos Hotel Tournamentin avauspäivänä keskiviikkona 6.8. Suomi joutuu heti todelliseen testiin, kun se mittaa Saksan kunnon. Sekä Saksa että Venäjä valmistautuvat Sokos Hotel Tournamentin aikaan jo täyttä päätä syyskuun alkupuolella Ruotsissa pelattaviin EM-kisoihin ja niiden voidaankin odottaa saapuvan Tampereen turnaukseen huippumiehistöin.  

Torstai 7.8. on valmiiksi jo yleisömenestys. Delfin Basketiin osallistuvat nuoret pääsevät ilmaiseksi kisapasseilla seuraamaan otteluita Venäjä-Saksa ja Suomi-Viro. Turnauksen päätöspäivänä perjantaina 8.8. Suomi kohtaa Venäjän. 

- Olemme erittäin tyytyväisiä, että onnistuimme haalimaan turnaukseemme kaksi MM-tason joukkuetta. Viron kanssa yhteistyötä on tiivistetty viime vuosina ja perinteisesti tiukkana vastustajana se oli luonnollinen vaihtoehto kolmanneksi vieraaksi. Kokonaisuudessaan kotiturnauksemme on poikkeuksellisen hyvätasoinen ja tulevan kesän ehdoton päätapahtuma Suomen maajoukkueelle, kommentoi päävalmentaja Ari Tammivaara.  

Sokos Hotel –turnaus Tampereella 6.-8.8.

Pvm

Ottelu                      

Klo

Pelipaikka

       

ke 6.8.

Venäjä – Viro

17:30

Pyynikin Palloiluhalli

ke 6.8.

Suomi – Saksa

20:00

Pyynikin Palloiluhalli

       

to 7.8.

Venäjä – Saksa

17:30

Pyynikin Palloiluhalli

to 7.8.

Suomi – Viro

20:00

Pyynikin Palloiluhalli

       

pe 8.8.

Viro – Saksa

16:30

Pyynikin Palloiluhalli

pe 8.8.

Suomi – Venäjä

19:00

Pyynikin Palloiluhalli



Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/

Henkilöt

 
19.4.2018 Katsojat

Susijengi ja Islanti palaavat Hartwall Arenalle – lipunmyynti käynnistyy

Susijengi jatkaa MM-karsintoja kesä-heinäkuussa, kun se kohtaa ensin vieraskentällä Tshekin 29.6. ja sen jälkeen EM-kotikisoista tutulla areenalla Islannin 2.7. Islanti-ottelun julkinen lipunmyynti käynnistyy 30. huhtikuuta, mitä ennen faniyhdistys sekä 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajat pääsevät käyttämään ennakko-osto-oikeuttaan.

20.9.2017 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat kokosivat lähes 88.000 katsojaa

Viime sunnuntaina Istanbulissa päättyneiden koripallon EM-kilpailuiden katsojatilastot olivat suomalaisittain ilahduttavaa luettavaa. Helsingin EM-huumassa koettiin muun muassa kisojen korkein yleisömäärä. Kaikkiaan Susijengin EM-kotikisoja seurasi Hartwall Arenalla 87.806 katsojaa.

14.7.2017 EM-kilpailut

Susijengin EM-kisat avaaviin Ranska- ja Slovenia-otteluihin alle 500 lippua jäljellä

Susijengin EM-kotikisojen alkuun on enää alle 50 päivää. Samalla pääsyliput Susijengin otteluihin Helsinki Arenalle hupenevat hyvää vauhtia. Susijengin kahden ensimmäisen EM-koitoksen osalta on ylitetty 10 000 pääsylipun rajapyykki. Suomen Ranska- (31.8.) ja Slovenia-otteluihin on lippuja jäljellä alle 500.

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

10.2.2017 15:41 Pohjoinen alue

EM-kisojen odotetut sessioliput myyntiin maanantaina 13.2.

Helsingissä elo-syyskuussa pelattavien EM-otteluiden (EuroBasket 2017) lipunmyynnin seuraava aalto käynnistyy maanantaina 13.2., jolloin koripalloväen hartaasti odottamat sessiokohtaiset – Susijengin osalta ottelukohtaiset – liput vapautuvat myyntiin.

13.1.2017 10:09 Liittoa koskeva tiedote

EM-kisojen päiväliput myyntiin maanantaina 16.1.

Helsingissä 31.8. – 6.9.2017 pelattavien koripallon EM-kisojen päivälippujen myynti alkaa maanantaina 16.1.2017 klo 9:00. Päivälippuja vapautuu myyntiin rajallinen määrä.

2.6.2016 10:40 Pohjoinen alue

Uudet Susijengi-fanituotteet julkaistu, ennakkotilattavissa 7.6. saakka

Suomen koripallomaajoukkueiden uudet adidas-peliasut sekä –fanituotteet on julkaistu. Samalla Koripalloliitto tarjoaa innokkaimmille Susijengi-faneille mahdollisuuden ennakkotilata susiperheen uusia fanituotteita. Ennakkotilauksia voi tehdä tiistaihin 7.6. saakka.

18.1.2016 EM-kilpailut

Susijengi tiistaina 19.1. Nelosella

Nelosella käynnistyy tiistaina 19.1. uusi reality-ohjelma. Ummikot ulkomailla -sarjan ensimmäisessä jaksossa pirteä teräsvaari Erkki, 81, pääsee elämänsä ensimmäiselle ulkomaanmatkalle tyttärensä Riitan kanssa. Parivaljakolle tulee täytenä yllätyksenä matkan ohjelma - vannoutuneet penkkiurheilijat pääsevät tapaamaan Ranskassa pelaavaa Susijengiä.

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

11.12.2015 Katsojat

Susijengin kori-ilottelu EM-kisoissa mukana vuoden 2015 sykähdyttävimmän urheiluhetken äänestyksessä

Jatkopaikan EM-kisoissa Susijengille varmistanut murskavoitto Bosnia-Hertsegovinasta on mukana finaalivaiheessa, kun yleisö saa äänestää vuoden 2015 sykähdyttävintä urheiluhetkeä. Susijengin lisäksi koripalloperheestä ovat ehdolla Helsingin NMKY ja Carl Jungebrand.

Näytä lisää vastaavia