25.6.2003 Suomen koripallomaajoukkue matkustaa torstaina Tukholmaan, jossa se kohtaa ensin perjantaina (27.6.) harjoitusmaaottelussa syyskuisiin EM-kotikisoihinsa valmistautuvan Ruotsin. Viikonvaihteessa (28.-29.6.) Suomi ottaa osaa Baltic Sea Cupin osaturnaukseen Norrköpingissä. Suomi on liikkeellä varsin nuorekkaalla joukkueella, jossa on mukana mm. 1980-luvulla syntynyttä pelaajaa.
Suuri mielenkiinto kiinnittyy Suomen joukkueessa Yhdysvaltain yliopistoissa viime kauden pelanneisiin Tuukka Kottiin, Kimmo Muuriseen ja Antti Nikkilään. Kotti iski itsensä läpi Providencen yliopistossa ja nousi joukkueen luottopeluriksi toisena opiskeluvuotenaan. 209-senttinen Nikkilä puolestaan valmistui Valparaison yliopistosta ja metsästää nyt ammattilaispestiä. Ruotsin-turneella Nikkilällä onkin oiva mahdollisuus antaa näyttöjä.
Pelintekijän tontilla tulee Ruotsissa häärimään maajoukkueen ainoa ensikertalainen, Hongassa läpimurtokauden pelannut Olli Nikitin. Ykköspelintekijän roolissa lienee kuitenkin äskettäin virolaisjoukkue A. Le Coqiin siirtynyt Petri Virtanen, SM-Koriksen vuoden pelaaja.
Suomen 32 pelaajan maajoukkueringistä reilu kymmenen pelaajaa on tällä hetkellä estyneitä loukkaantumisten, epäselvien sopimustilanteiden tai muiden maajoukkue-edustusten vuoksi. Maajoukkueen päävalmentaja Ari Tammivaara johdattaa siitä huolimatta joukkonsa hyvillä mielin Ruotsiin.
- Joidenkin avainpelaajien poissaolo avasi mahdollisuuden nuoremmille pelaajille päästä haistelemaan kansainvälistä ilmapiiriä. Tämä tukee pidemmän aikavälin tavoitteitamme. Baltic Sea Cup -turnauksesta ja Ruotsi-maaottelusta lähdemme hakemaan kansainvälistä kokemusta pelaajille kesäharjoittelumme teemojen mukaisesti. Tarkoituksena on kehittää pelaajien taitoja ja ominaisuuksia, jotta kaverit pääsisivät tulevalla kaudella seurajoukkueissaan entistäkin merkittävämpään rooliin, Tammivaara selvitti.
Maajoukkueen pitkän tähtäimen ajattelua kuvaa, että vielä tiistaina maajoukkue veti ominaisuusharjoituksen fyysisen valmentajan Jussi Hirvosen johdolla, eikä keskittynyt herkistelyyn.
Baltic Sea Cupin avausottelussa Suomi kohtaa Ruotsin toistamiseen lauantaina 28.6. Sunnuntaina tulee vastaan jompikumpi otteluparista Latvia-Viro.
Ruotsiin matkustaa 11 pelaajaa. Joukkueeseen valittiin alun perin myös pelintekijä Teemu Laine. Namika Lahteen ensi kaudeksi paluun tekevän Laineen nivus kuitenkin kipeytyi ja hän jää Suomeen hoidattamaan sitä.
Jo aiemmin selvisi, että loistokauden Italiassa pelannut Teemu Rannikko joutuu jättämään väliin maajoukkueen Ruotsin-matkan. Syynä ovat Rannikon ympärillä liikkuvat siirtohuhut ja epäselvä sopimustilanne.
Rannikolla on vuosi jäljellä sopimusta viime kauden joukkueensa Euro Roseton kanssa. Siitäkin huolimatta Rannikkoa ollaan kovasti viemässä Scavolini Pesaroon. Taustalla on mies nimeltä Enzo Amadio. Monimiljonääri Amadio on Roseton omistaja, mutta osti jokin aika sitten myös Scavolini Pesaron maineikkaan koripallojoukkueen. Ensitöikseen Amadio palkkasi Pesaron valmentajaksi Rosetoa valmentaneen Phil Melillon. Lisäksi Amadio on siirtämässä Melillon luottopelaajat Rannikon, slovenialaistähti Marko Milicin ja jugoslavialaisen Miroslav Radosevicin Pesaroon väreihin. Kolmikolla on kuitenkin sopimukset Roseton kanssa, joka on vaikeuttanut siirtokuvioita.
Sarakkeet vasemmalta: pelinumero, nimi, pituus, syntymävuosi, pelipaikka, pelatut maaottelut ja seurajoukkue.
|
# |
Nimi |
Pituus |
Synt. |
Pelip. |
Mo |
Seurajoukkue |
|
4 |
Nikkilä Antti |
209 |
1978 |
5 |
16 |
Vapailla markkinoilla |
|
5 |
Kotti Tuukka |
204 |
1981 |
3/4 |
15 |
Providence, USA |
|
6 |
Muurinen Kimmo |
202 |
1981 |
3/4 |
8 |
Arkansas-Little Rock, USA |
|
7 |
Matinen Jukka |
202 |
1978 |
3/4 |
33 |
Frankfurt Skyliners, GER |
|
8 |
Zitting Heikki |
200 |
1977 |
4 |
9 |
Honka, Espoo |
|
9 |
Riihelä Pasi |
199 |
1975 |
3 |
44 |
Lappeenrannan NMKY |
|
10 |
Parviainen Timo |
198 |
1978 |
3 |
12 |
Pussihukat, Vantaa |
|
11 |
Kataja Jukka |
197 |
1982 |
2/3 |
2 |
Salon Vilpas |
|
12 |
Eho Jouni |
195 |
1979 |
2/3 |
2 |
Davidson, USA |
|
14 |
Virtanen Petri |
180 |
1980 |
1 |
10 |
A. Le Coq, EST |
|
15 |
Nikitin Olli |
188 |
1981 |
1 |
- |
Honka, Espoo |
Valmentajat: Ari Tammivaara, Pekka Salminen
Susiladiesin ja Susijengin brändejä koskeva kysely kerää sidosryhmiltä tietoa joukkueisiin liitettävistä mielikuvista ja odotuksista. Kaikkien vastaajien kesken arvotaan Awak Kuierin ja Mikael Jantusen game-worn -pelipaidat!
Suomessa nähdään runsaan kuukauden päästä todellinen maajoukkuekoripallon supermarraskuu, kun Susijengi ja Susiladies kutsuvat katsojansa kolmeen kotimaaotteluun. Vuoden 2025 EM-kisapaikkaa jahtaava Susiladies kohtaa URHEA-hallissa Slovenian ja Bulgarian ja Susijengi toivottaa Georgian tervetulleeksi Espoo Metro Areenalle.
Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.
Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.
Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.
Päävalmentaja Henrik Dettmann on lähettänyt kuudelletoista pelaajalle kutsun osallistua Susijengin viimeisen ja ratkaisevan MM-karsintaikkunan maanantaina käynnistyvään leiritykseen. Susijengin matkalla kohti Kiinan MM-kisoja viimeiset kannot kaskessa ovat lohkokärki Ranska sekä Susijengin kanssa viimeisestä kisapaikasta kisaava Venäjä.
Susijengin MM-kisapaikan kohtalo ratkeaa helmikuun karsintaikkunassa, kun joukkue kohtaa Espoossa lohkokärki Ranskan ja matkaa sen jälkeen Venäjän vieraaksi. Maanantai-iltana sinnikkyytensä osoittanut Susijengi on saamassa Ranska-otteluun tuekseen jälleen täyden kotiareenan.
Maanantaina loppuunmyyty Hartwall Arena todisti, kun Susijengi peittosi Islannin pistein 91-77 (44-41) ja eteni MM-jatkokarsintoihin alkulohkon kakkosena.
Susijengi eteni maanantai-iltana lohkokakkosena jatkoon omasta MM-karsintojen alkulohkostaan peittoamalla Islannin täpötäyden Hartwall Arenan valvovan silmän alla. Susijengillä on edessään syys-, marras- ja helmikuussa pelattavat kivikovat karsintaikkunat.
Tshekin fyysisyys hyydytti Susijengin Pardubicessä, ja sinnikkäästä taistelusta huolimatta suomalaiset joutuivat Tshekistä kotimatkalle 77-73 (37-36) -tappio niskassaan. MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen ratkaisut nähdään maanantaina.