13.8.2003 Nuorella ryhmällä Tshekissä vieraileva Suomen maajoukkue kompastui torstaina juniorimaiseen asenteeseensa Nymburgin kansainvälisessä turnauksessa. Tshekin Universiadijoukkue rymisteli 85-70-voiton Suomesta, joka pelasi kesän heikoimman ottelunsa.
Suomi oli vaikeuksissa Tshekin fyysisyyden ja isouden kanssa jo ensimmäisellä puoliajalla, vaikka pääsikin tauolle 41-38-johtoasemassa. Erotuomarit sallivat ronskit otteet ja tshekit tulivat tilanteisiin ryminällä. Yhdistettynä suomalaispelureiden lepsuiluun sulkupelissä oli tuloksena se, että irtopalloja jäi luvattoman paljon vastustajalle, joka pääsi nostelemaan niistä liudan helppoja koreja.
- Tshekillä on pari isoa "puhvelia" ja niiden kanssa olemme liemessä. Olkoonkin Universiadijoukkue, silti Tshekki on liikkeellä isolla ja hyvällä joukkueella. Meiltä vain uupuu kovuutta, puhisi maajoukkueen apuvalmentaja Pekka Salminen puoliajalla.
Pelin kolmas jakso oli Suomelle murheellinen. Tshekki jatkoi kovaa peliään ja suomalaiset alkoivat epäonnistua omissa ratkaisuissaan. Ainoana pelaajana tshekkejä onnistui haastamaan romuluinen Jussi Kumpulainen, jonka pistesarakkeessa oli puolen tunnin jälkeen 12 pistettä. Kimmo Muurinen oli aktiivinen ensimmäisellä puoliajalla, mutta hiipui loppua kohden. Suomi turhautui lopulta omaan saamattomuuteensa ja sai kolmannella jaksolla mm. teknisen virheen. Tshekki karkasikin jakson päätteeksi kymmenen pisteen johtoon (64-54). Tahti ei siitä muuttunut, vaan Tshekki korjasi ottelun voiton koriluvuin 85-70.
Aivan ilman tähtihetkiä Suomi ei sentään keskiviikkona jäänyt. Ikävä kyllä ne hetket eivät tulleet joukkue-esityksillä, vaan hienoilla yksilösuorituksilla. Ensimmäinen ja toinen neljännes päättyivät hienoihin suomalaissuorituksiin, joissa tarjoilijana toimi Jyri Lehtonen. Avausjakson päätteeksi Lehtonen antoi puolesta kentästä vapauttavan syötön Jukka Katajalle, joka siirsi summerin soidessa Suomen 21-20-johtoon. Toisen neljänneksen päätteeksi Lehtonen löysi syötöllään ilmojen halki liidelleen Tuukka Kotin, jonka järeä alleyoop-donkki nosti Suomen 41-38-puoliaikajohtoon.
Yksilötason positiivisimmasta suorituksesta vastasi 206-senttinen ja vasta 20-vuotias Olli Ahvenniemi, joka 17 minuutissa teki kaksi pistettä, poimi viisi levypalloa ja torjui kahdesti. Kumpulaisen 11 ja Pasi Riihelän kymmenen levypalloa toivat pientä valonpilkahdusta suomalaisleiriin. Niistäkään huolimatta maajoukkueen päävalmentaja Ari Tammivaaralta ei imartelevia kommentteja suojattiensa esityksestä ottelun päätyttyä herunut.
- Peliä on turha analysoida taktisesti sen enempää. Vastustajan 23 hyökkäyslevypalloa kertoo kaiken oleellisen. Meillä oli kentällä tänään huono työmoraali ja kuten niin monesti sellaisissa tilanteissa käy, alkoivat heitotkin menemään toisella puoliajalla ohi. Tämä oli joukkueelta kesän heikoin esitys – ehdottomasti. Huomiseen mennessä on tapahduttava paljon asennepuolella, peräänkuulutti Tammivaara.
Torstaina Suomi kohtaa Tshekin turnauksen päätöspelissään Libanonin. Tuleva vastus kuulostaa monen korvaan varmasti eksoottiselta koripallomaalta, mutta kyseessä ei ole mikään tusinajoukkue. Libanon oli nimittäin mukana vuoden 2002 MM-kisoissa, joissa Henrik Dettmannin Saksa voitti MM-pronssia. Libanonin menestys jäi tosin kisoissa heikoksi, kun se hävisi kaikki ottelunsa.
|
Sami Lehtoranta |
6/0 | |
|
Tuukka Kotti |
8/4 | |
|
Jussi Kumpulainen |
12/11 | |
|
Olli Ahvenniemi |
2/5 | |
|
Kimmo Muurinen |
9/4 | |
|
Pasi Riihelä |
9/10 | |
|
Jyri Lehtonen |
5/5 | |
|
Olli Nikitin |
5/2 | |
|
Jukka Kataja |
5/2 | |
|
Anssi Kinnaslampi |
7/1 |
Suomessa nähdään runsaan kuukauden päästä todellinen maajoukkuekoripallon supermarraskuu, kun Susijengi ja Susiladies kutsuvat katsojansa kolmeen kotimaaotteluun. Vuoden 2025 EM-kisapaikkaa jahtaava Susiladies kohtaa URHEA-hallissa Slovenian ja Bulgarian ja Susijengi toivottaa Georgian tervetulleeksi Espoo Metro Areenalle.
Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.
Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.
Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.
Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.
Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput ovat nyt myynnissä.
Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput tulevat myyntiin 14.12.
Susijengin MM-karsintaikkunan toinen ottelu päättyi tappioon Helsingin Jäähallissa, kun Tshekki oli etevämpi loppulukemin 56-64 (30-25). Nihkeä ja vähäkorinen kamppailu ratkesi päätösneljänneksellä, kun tshekkiläiset rohmusivat hyökkäyslevypalloja ja Blake Schilb äityi ilmiliekkeihin kolmosen takaa.
Susijengin maanantaiseen MM-karsintojen kotiavaukseen on vapautunut rajallinen määrä halvimman kategorian lippuja erinomaisilta paikoilta. Liput ovat näkörajoitepaikkoja, joista on kuitenkin esteetön näkymä kentälle.
Susijengi kohtaa MM-karsintojen seuraavan haasteensa jo maanantaina, kun vuoden 2015 EM-kisojen yllättäjäjoukkue Tshekki saapuu Helsingin Jäähallin sudenpesään marraskuun MM-karsintaikkunan viimeisen ottelun merkeissä. Vaikka Tshekki pelaa ilman syömähampaitaan Satoranskya ja Veselya, joukkueen vauhtipeli ja korintekovoima ovat todellisia haasteita.