28.7.2004 Suomen koripallomaajoukkue aloitti kesäharjoittelun jo toukokuun puolivälissä. Tositoimiin maajoukkue pääsee vihdoin torstaina 29.7., jolloin Södertäljessä on vastassa Ruotsi. Ottelu käynnistää Suomen pelillisen valmistautumisen syyskuun EM-karsintoihin.
Maajoukkue matkasi Ruotsiin nuorella ryhmällä. Mukana on kaksi ensikertalaista, kun Long Islandin yliopistossa pelaava Esa Mäki-Tulokas ja Pyrbasketin Mikko Niemi tulivat valituiksi edustamaan sinivalkoisia värejä. Nimetyistä pelureista Shawn Huff ja Aki Ulander pelasivat hekin ensimmäiset maaottelunsa vasta viime joulukuussa, kun Suomi voitti Baltic Sea Cupin Latviassa.
Suomi kohtaa Ruotsin virallisessa maaottelussa torstai-iltana. Joukkueet pelaavat myös perjantaina päivällä, mutta kyseisellä harjoituspelillä ei ole maaottelustatusta.
Maajoukkueen vahvuudesta puuttuvat vielä Ruotsin-vierailulla pääosa euroammattilaisten katraasta sekä päävalmentantaja Henrik Dettmann. Ruotsi-maaottelussa valmennuksesta vastaa Pekka Salminen ja Tomi Kaminen, joista jälkimmäinen on kantanut päävastuuta koko kesän maajoukkueen harjoittelusta yhdessä fyysisen valmentajan Jussi Hirvosen kanssa.
Palattuaan Ruotsista Suomen maajoukkue näyttäytyy useaan otteeseen kotiyleisölle eri puolilla maata. Suomi isännöi kansainvälisen Delfin Basket –junioriturnauksen yhteydessä Baltic Sea Cupia Tampereella, johon osallistuvat 4.-6.8. Latvia, Ruotsi ja Viro. Elokuun 26.-27. päivinä Suomi ottaa Ruotsista mittaa Kouvolassa (26.8.) ja Lappeenrannassa (27.8.), jonka lisäksi Tanska saapuu Suomen vieraaksi reilua viikkoa myöhemmin. Tanska-maaottelut pelataan Lahdessa (5.9.) ja Helsingissä (6.9.).
EM-karsinnoissa Suomi pelaa B-divisioonan lohkossa D. Vuoden 2004 aikana Suomi kohtaa Georgian vieraissa (11.9.) ja kotikentällään Espoon LänsiAuto Areenalla Luxemburgin (15.9.) sekä Makedonian (18.9.). Karsinnan toinen puolikas pelataan syyskuussa 2005.
Pelaajan seurajoukkueen kohdalla merkintä "free agent" tarkoittaa, että pelaajalla ei ole julkistettua seurajoukkuetta kaudelle 2004-05.
|
Nimi |
Pituus |
Synt. |
Pelipaikka |
Seurajoukkue |
|
Huff Shawn |
198 |
1984 |
2/3 |
free agent |
|
Kataja Jukka |
197 |
1982 |
2 |
Salon Vilpas |
|
Kotti Tuukka |
204 |
1981 |
3 |
Providence, USA |
|
Kuisma Martti |
205 |
1970 |
4/5 |
free agent |
|
Lehtonen Jyri |
193 |
1973 |
1/2 |
free agent |
|
Lehtoranta Sami |
205 |
1979 |
4/5 |
free agent |
|
Muurinen Kimmo |
202 |
1981 |
3 |
free agent |
|
Mäki-Tulokas Esa |
199 |
1982 |
3 |
Long Island, USA |
|
Niemi Mikko |
185 |
1985 |
1 |
Pyrbasket, Tampere |
|
Nikitin Olli |
188 |
1981 |
1 |
Honka, Espoo |
|
Nikkilä Antti |
210 |
1978 |
5 |
Ionikos, GRE |
|
Ulander Aki |
208 |
1981 |
5 |
Honka, Espoo |
|
Virtanen Petri |
183 |
1980 |
1 |
Tarmo, Porvoo |
|
Valmentajat: |
Salminen Pekka & Kaminen Tomi | |
|
Fysioterapeutti: |
Dementjeff Jarmo | |
|
Joukkueenjohtaja: |
Selkee Petri |
Susiladiesin ja Susijengin brändejä koskeva kysely kerää sidosryhmiltä tietoa joukkueisiin liitettävistä mielikuvista ja odotuksista. Kaikkien vastaajien kesken arvotaan Awak Kuierin ja Mikael Jantusen game-worn -pelipaidat!
Suomessa nähdään runsaan kuukauden päästä todellinen maajoukkuekoripallon supermarraskuu, kun Susijengi ja Susiladies kutsuvat katsojansa kolmeen kotimaaotteluun. Vuoden 2025 EM-kisapaikkaa jahtaava Susiladies kohtaa URHEA-hallissa Slovenian ja Bulgarian ja Susijengi toivottaa Georgian tervetulleeksi Espoo Metro Areenalle.
Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.
Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.
Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.
Päävalmentaja Henrik Dettmann on lähettänyt kuudelletoista pelaajalle kutsun osallistua Susijengin viimeisen ja ratkaisevan MM-karsintaikkunan maanantaina käynnistyvään leiritykseen. Susijengin matkalla kohti Kiinan MM-kisoja viimeiset kannot kaskessa ovat lohkokärki Ranska sekä Susijengin kanssa viimeisestä kisapaikasta kisaava Venäjä.
Susijengin MM-kisapaikan kohtalo ratkeaa helmikuun karsintaikkunassa, kun joukkue kohtaa Espoossa lohkokärki Ranskan ja matkaa sen jälkeen Venäjän vieraaksi. Maanantai-iltana sinnikkyytensä osoittanut Susijengi on saamassa Ranska-otteluun tuekseen jälleen täyden kotiareenan.
Maanantaina loppuunmyyty Hartwall Arena todisti, kun Susijengi peittosi Islannin pistein 91-77 (44-41) ja eteni MM-jatkokarsintoihin alkulohkon kakkosena.
Susijengi eteni maanantai-iltana lohkokakkosena jatkoon omasta MM-karsintojen alkulohkostaan peittoamalla Islannin täpötäyden Hartwall Arenan valvovan silmän alla. Susijengillä on edessään syys-, marras- ja helmikuussa pelattavat kivikovat karsintaikkunat.
Tshekin fyysisyys hyydytti Susijengin Pardubicessä, ja sinnikkäästä taistelusta huolimatta suomalaiset joutuivat Tshekistä kotimatkalle 77-73 (37-36) -tappio niskassaan. MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen ratkaisut nähdään maanantaina.