Jukka Matinen johdatti Suomen voittoon

6.8.2004 Suomen miesten maajoukkue varmisti Tampereella pelattavan Baltic Sea Cupin ykkössijan voitollaan Ruotsista. Saksan mestari Jukka Matinen huudatti tuhatpäistä yleisöä 19 pisteen edestä. Voiton avain oli jälleen kolmannen jakson kova puolustus.

Suomi aloitti ottelun jälleen vahvasti. Ensimmäinen puoliaika oli kovaa taistelua. Suomen puolustus ei kuitenkaan onnistunut tukkimaan Ruotsin hyökkäyspeliä. Samaan aikaan Suomella oli vaikeuksia oman joukkuepelinsä kanssa ja vaihtoruletin avulla haettiin toimivaa viisikkoa. Jukka Matisen sihti oli kunnossa ja puolustuspään taistelun lisäksi laituri piti Suomen mukana pelissä. Puoliajalle Ruotsi meni kuitenkin neljän pisteen johdossa 36–40. Ruotsin Oluoma Nnamaka teki puoliaikaan mennessä 13 pistettä ja oli koko ottelussa vieraiden paras pistemies 19 pisteellään.

Toiselle puoliajalle Suomi tuli kovalla asenteella. Puolustuksen raatajat Noopila, Matinen ja Kotti pistivät ison vaihteen päälle. Heittopelinsä kanssa tuskaillut Hanno Möttölä taisteli niin ikään ilmatilan herruudesta repien 11 levypalloa. Suomi voitti ottelussa levypallot selvästi 36–28. Ensimmäisellä puoliajalla Ruotsille merkittiin vain yksi hyökkäyspään levypallo.

Tuukka Kotti nousi toiseksi suomalaisonnistujaksi tehtaillen kovan puolustuspelin lisäksi 15 pistettä, joista seitsemän vapaaheittoviivalta. Ruotsi teki kolmannella jaksolla vain 7 pistettä, mikä kertoo Suomen ryhdistäytymisestä. Ensimmäisellä puoliajalla juhlinut Oluoma Nnamaka teki vain kuusi pistettä koko toisella puoliajalla.

Suomi käytti kaikkia 12 pelaajaa. Ottelu näytti, että joukkueesta löytyy leveyttä tarvittaessa myös hyökkäyspäähän. Petri Virtanen jatkoi hyviä otteita tehden 8 pistettä epäonnistumatta kertaakaan heittoyrityksissä. Kokonaisuudessaan peli muodostui kovaksi fyysiseksi väännöksi, jossa ei ilmaisia koreja annettu yhtään. Suomi Ruotsi maaotteluhenki antoi oman latauksen otteluun ja taistelun jälkeen täysikatsomo sai nauttia Suomen voitosta 73–68. 

Maajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann oli tyytyväinen kolmannen jakson hyvään puolustuspeliin.

- Jos meidän perustasomme olisi sama koko ottelun ajan, ja sitä voitaisiin vielä hyvänä päivänä vähän parantaa, voitaisiin odottaa voittoja lajin suurmaistakin, kertoi Dettmann.

Tänään Suomella on vastassaan Latvia. Ottelu alkaa Pyynikin palloiluhallilla klo 19:00.

Suomi - Ruotsi 73 – 68 (36-40) Baltic Sea Cup, Tampere 5.8.2004

Sami Lehtoranta

4/1

Aki Ulander

2/4

 

Kimmo Muurinen

2/2

Mikko Noopila

0/3

 

Pasi Riihelä

2/3

Tuukka Kotti

15/2

Jukka Matinen

19/4

 

Jyri Lehtonen

7/3

Olli Nikitin

0/0

Hanno Möttölä

12/11

 

Petri Virtanen

8/2

Teemu Rannikko   2/1 /4 syöttöä



Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/
 
30.9.2024 17:00 Susijengi

Tiedossa maaotteluiden supermarraskuu: Susiladies ja Susijengi esiintyvät kolmesti kotiparketeilla

Suomessa nähdään runsaan kuukauden päästä todellinen maajoukkuekoripallon supermarraskuu, kun Susijengi ja Susiladies kutsuvat katsojansa kolmeen kotimaaotteluun. Vuoden 2025 EM-kisapaikkaa jahtaava Susiladies kohtaa URHEA-hallissa Slovenian ja Bulgarian ja Susijengi toivottaa Georgian tervetulleeksi Espoo Metro Areenalle.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

31.5.2018 14:01 Susijengi

Susijengin Viro-ottelun lipunmyynti käynnissä – kesän avaus Hartwall Arenalla 25.6.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.

25.2.2018 22:00 Maaottelu

Koiviston liekinheitin, liukas Wilson ja haalarimies Nenonen – Susijengillä monta onnistujaa tahtovoitossa Bulgariaa vastaan

Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.

24.2.2018 00:10 Maaottelu

Hurmoksen löytänyt Islanti nousi 11 pisteen takaa Susijengin ohi

Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.

14.12.2017 09:00 Maaottelu

Susijengi jatkaa MM-karsintoja – Bulgaria-ottelun liput nyt myynnissä

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput ovat nyt myynnissä.

7.12.2017 Maaottelu

Susijengin jahti jatkuu – helmikuun MM-karsintaottelun lipunmyynti käynnistyy 14.12.

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput tulevat myyntiin 14.12.

27.11.2017 Maaottelu

Vaikea ilta Nordiksella, Schilb kaatoi kolmosilla Susijengin

Susijengin MM-karsintaikkunan toinen ottelu päättyi tappioon Helsingin Jäähallissa, kun Tshekki oli etevämpi loppulukemin 56-64 (30-25). Nihkeä ja vähäkorinen kamppailu ratkesi päätösneljänneksellä, kun tshekkiläiset rohmusivat hyökkäyslevypalloja ja Blake Schilb äityi ilmiliekkeihin kolmosen takaa.

26.11.2017 Maaottelu

Tshekki-otteluun vapautui rajoitettu määrä erikoispaikkoja – 4400 lippua myyty

Susijengin maanantaiseen MM-karsintojen kotiavaukseen on vapautunut rajallinen määrä halvimman kategorian lippuja erinomaisilta paikoilta. Liput ovat näkörajoitepaikkoja, joista on kuitenkin esteetön näkymä kentälle.

25.11.2017 16:47 Maaottelu

Tshekki jauhaa palloskriinejä ja juoksee kenttää

Susijengi kohtaa MM-karsintojen seuraavan haasteensa jo maanantaina, kun vuoden 2015 EM-kisojen yllättäjäjoukkue Tshekki saapuu Helsingin Jäähallin sudenpesään marraskuun MM-karsintaikkunan viimeisen ottelun merkeissä. Vaikka Tshekki pelaa ilman syömähampaitaan Satoranskya ja Veselya, joukkueen vauhtipeli ja korintekovoima ovat todellisia haasteita.

Näytä lisää vastaavia