27.8.2004 Ruotsia vastaan pelattu miesten tuplamaaottelu sai suomalaisittain komean jälkimmäisen osan, kun Suomi murjoi Lappeenrannassa perjantaina 93-54-voiton länsinaapureista. Lopputulos on maiden maaotteluhistorian kolmanneksi nöyryyttävin tappio Ruotsille ja suurin yli 40 vuoteen.
Viimeksi Suomi on voittanut Ruotsin yhtä suurin lukemin vuonna 1961, jolloin ero oli Helsingissä pelatussa maaottelussa niinikään 39 pistettä. Kautta aikain suurin suomalaisvoitto tuli vuotta aiemmin, jolloin Suomi rökitti ruotsalaisia 52 pisteellä (100-48). Suomi ja Ruotsi ovat kohdanneet toisensa historian aikana nyt 124 kertaa, joista Suomen voittoon on päättynyt 71 taistoa.
Kuten torstainakin oli Suomen ase erinomaisesti toiminut joukkuepuolustus. Ruotsi oli hätää kärsimässä suomalaisten pihdeissä. Ruotsi mm. menetti ottelussa huikeat 30 kertaa pelivälineen. Suomi käytti tilaisuuden kursailematta hyväkseen ja hyökkäsi iloisesti.
- Puolustuksessamme oli hyvä intensiteetti. Saimme vietyä tilan pois ruotsalaisilta. Puolustuspään onnistumisten kautta itseluottamus kasvoi selvästi ja olimme teräviä myös hyökkäyksessä. Leikkaukset tehtiin terävästi ja skriinit osuivat, analysoi maajoukkueen apuvalmentaja Pekka Salminen.
Suomen tavoitteena oli aggressiivisella puolustuksellaan pelata Ruotsin syöttölinjat yli. Ruotsilla olikin suuria vaikeuksia saada palloa liikkeelle ja paniikki oli ajoittain ilmeinen.
Onnistujia Suomen joukkueessa oli iso liuta. Puolustuspään sankareita olivat lähes kaikki kentällä käyneet. Hyökkäyksessä Mikko Noopila oli avausjaksolla tulessa pussittaen neljästä kolmen pisteen heitostaan kolme säkkiin. Hanno Möttölä oli itse varmuus kooten 21 pistettä ja kirjautettuaan pelissä vain yhden ohiheiton. Möttölän pelitilanneheitot upposivat tarkkuudella 8/9 ja vapaaheitot täydellisesti 4/4.
- Tänään moni pelaaja loisti. Vaikea kuitenkaan nostaa ketään ylitse muiden. Tällä tavalla kun pelaamme, joku onnistuu aina. Kliseenomaisesti sanoen: tämä oli joukkueen voitto, Salminen sanoi.
Tilastojen valossa tehokkaimmin ruotsalaisten tuskaa lisäsivät vielä Tuukka Kotti (16/7) ja Teemu Rannikko (14/1) sekä mainion ottelun kotiyleisönsä edessä pelannut Pasi Riihelä (8/3).
Suomalaisleirissä voidaan olla viime viikkojen kehitykseen tyytyväisiä. Reilu viikko sitten Belgiaa vastaan Suomen peli pysyi koossa vain yhden puoliajan verran. Torstaina Ruotsia vastaan esitys oli hyvä 30 minuutin ajan. Perjantaina Suomella sattui enää vain viiden minuutin notkahdus toisella neljänneksellä.
Tapa, jolla Suomi ottelun hoiteli jätti vähän selittelyn sijaa. Ruotsi oli liikkeellä lähes parhaalla mahdollisella kokoonpanollaan kuten Suomikin. Ruotsin vahvuudesta uupuivat vain perheenlisäystä päivänä minä hyvänsä odottava Joakim Blom sekä torstaina jalkansa loukannut Oluoma Nnamaka. Tämänkin seikan valossa voitto oli Suomelle mannaa.
- Näin selvä on A- ja B-divisioonan ero, murjaisi Salminen viitaten siihen, että Ruotsi pelaa EM-karsintojen A-divisioonassa, kun Suomi ottaa vauhtia B-divisioonasta.
Suomen valmistautuminen syyskuussa pelattaviin EM-karsintoihin jatkuu ensi viikolla. Maajoukkue leireilee ensin alkuviikon Helsingissä, jonka jälkeen se piipahtaa Tallinnassa pelaamassa maaottelun Viroa vastaan 2.9. Suomeen palattuaan maajoukkueen vieraaksi saapuu Tanska, jonka Suomi kohtaa Lahden Urheilutalolla 5.9. klo 17 ja Töölön Kisahallissa 6.9. klo 18:30.
EM-karsinnat Suomi avaa vierasottelulla Georgiaa vastaan 11.9. Georgia-peliä seuraa kaksi kotiottelua, joissa Suomi kohtaa Espoon LänsiAuto Areenalla Luxemburgin (15.9.) sekä Makedonian (18.9.).
|
Aki Ulander |
4/1 |
|
|
Martti Kuisma |
2/2 |
|
|
Sami Lehtoranta |
5/3 |
|
|
Jukka Matinen |
2/1 |
|
|
Mikko Noopila |
13/6 |
|
|
Kimmo Muurinen |
0/2 |
/3 riistoa |
|
Tuukka Kotti |
16/7 |
|
|
Pasi Riihelä |
8/3 |
/3 riistoa |
|
Jyri Lehtonen |
6/1 |
|
|
Hanno Möttölä |
21/4 |
/3 riistoa |
|
Jukka Kataja |
2/3 |
|
|
Teemu Rannikko |
14/1 |
/5 syöttöä |
Suomen heittoprosentit: 1P 73,7 % (14/19), 2P 47,9 % (23/48), 3P 47,8 % (11/23).
Suomessa nähdään runsaan kuukauden päästä todellinen maajoukkuekoripallon supermarraskuu, kun Susijengi ja Susiladies kutsuvat katsojansa kolmeen kotimaaotteluun. Vuoden 2025 EM-kisapaikkaa jahtaava Susiladies kohtaa URHEA-hallissa Slovenian ja Bulgarian ja Susijengi toivottaa Georgian tervetulleeksi Espoo Metro Areenalle.
Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.
Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.
Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.
Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.
Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput ovat nyt myynnissä.
Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput tulevat myyntiin 14.12.
Susijengin MM-karsintaikkunan toinen ottelu päättyi tappioon Helsingin Jäähallissa, kun Tshekki oli etevämpi loppulukemin 56-64 (30-25). Nihkeä ja vähäkorinen kamppailu ratkesi päätösneljänneksellä, kun tshekkiläiset rohmusivat hyökkäyslevypalloja ja Blake Schilb äityi ilmiliekkeihin kolmosen takaa.
Susijengin maanantaiseen MM-karsintojen kotiavaukseen on vapautunut rajallinen määrä halvimman kategorian lippuja erinomaisilta paikoilta. Liput ovat näkörajoitepaikkoja, joista on kuitenkin esteetön näkymä kentälle.
Susijengi kohtaa MM-karsintojen seuraavan haasteensa jo maanantaina, kun vuoden 2015 EM-kisojen yllättäjäjoukkue Tshekki saapuu Helsingin Jäähallin sudenpesään marraskuun MM-karsintaikkunan viimeisen ottelun merkeissä. Vaikka Tshekki pelaa ilman syömähampaitaan Satoranskya ja Veselya, joukkueen vauhtipeli ja korintekovoima ovat todellisia haasteita.