10.9.2004 Lauantaina se sitten alkaa. Suomen miesten koripallomaajoukkue käynnistää urakkansa EM-karsinnoissa vaikeaksi ennakoidulla vieraspelillä Georgiaa vastaan. Vieraissa pelaaminen kansainvälisellä tasolla on aina vaikeaa. Asiaa ei lauantaina helpota yhtään se, että Georgialla on laittaa kentälle mahdollisesti jopa neljä NBA-peluria sekä tukku Euroopan huippusarjoissa pelaavia ammattilaisia.
EM-karsintojen B-divisioonassa mukana oleva Suomi pelasi valmistautumisensa aikana ykkösvitjallaan kymmenen maaottelua, joista se voitti peräti kahdeksan. Voittoja heltisi A-tason maista kahdesti Virosta ja kolmesti Ruotsista. Kenties vakuuttavimman esityksensä Suomi antoi viime maanantaina pelatussa kenraaliharjoituksessa Tanskaa vastaan. Suomi tykitti kolmen pisteen viivan takaa 60 pistettä ja rynnisti voittoon murskalukemin 122-70.
Heittopeliinsä ja nopeaan hyökkäykseen on maajoukkueen luotettava myös Georgiassa, sillä vastustajan miehistö on täynnä kokoa ja taitoa. Georgialla on laittaa kentälle peräti neljä miestä, jotka viime kaudella pelasivat NBA-taalaliigassa. Kyseiset pelurit ovat järkälemäiset Vladimir Stepania (216 cm), Nikoloz Tskitisvili (213) Zaur Pachulia (211) sekä amerikkalaistakamies Shammond Williams.
Williamsin tarina on sikäli mielenkiintoinen, että mies teki ensivisiitin uuteen "kotimaahansa" vasta viime lauantaina. Georgian passi miehelle hoidettiin pikavauhdilla kesän alussa. Williams on urallaan pelannut 295 NBA-ottelua ja miehen ennätykset taalaliigassa ovat niinkin kovat kuin 28 pistettä ja 11 koriinjohtanutta syöttöä. Tarina kertoo, että Williams olisi tehnyt Georgian koripalloliiton kanssa useavuotisen sopimuksen pelaamisesta maajoukkueessa. Pachulia ja Williams olivat joukkuetovereita viime kaudella Orlando Magicissa.
Suomen avausvastustajan osaaminen ei kuitenkaan NBA-miehiin lopu. Georgian maajoukkueessa pelaa myös yhtenä Euroopan lupaavimmista nuorista koripalloilijoista pidetty Manuchar Markoishvili, Atlanta Hawksin tuore toisen kierroksen NBA-varaus Viktor Sanikidze (203 cm) ja Olimpija Ljubljanan riveissä 10,2 pisteen keskiarvolla Euroliigaa pelannut Vladimir Boisa (206 cm). Maininnan ansaitsee myös Italiassa järjestetetyssä maajoukkueiden harjoitusturnauksessa loistanut George Tsitsadze, joka heitti 25 pistettä voitokkaassa (91-81) ottelussa Ruotsia vastaan. Samaisessa Italian turnauksessa Georgia antoi myrskyvaroituksen itsestään kukistamalla itsensä Venäjän lukemin 87-71. Williams teki pelissä 26 pistettä.
- Avauspeli on kaikissa turnauksissa ja sarjoissa tärkeä mm. itseluottamuksen kannalta. Georgia-ottelu on kuitenkin vain yksi peli kuuden joukosta. Jokainen ottelu on yhtä tärkeä, sillä jokaisessa on jaossa tasan yhtä paljon pisteitä, pohdiskeli maajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann.
Karsintajärjestelmä B-divisioonassa on julma: ainoastaan neljän joukkueen lohkon voittaja pääsee jatkoon ja senkin on vielä vuoden päästä voitettava B-lohkon (Irlanti, Malta, Slovakia, Sveitsi) voittaja noustakseen sarjaporrasta ylemmäksi. Suomen karsintalohkon D muut joukkueet ovat Luxemburg sekä Euroopan huipputakamiehiä vilisevä Makedonia.
- Olen vahvasti sitä mieltä, että nykyisellä maajoukkueella Suomi kuuluu EM-karsintojen A-tasolle. Ainoa ongelma tässä on se, että niin kuuluvat Georgia ja Makedoniakin. Kilpailujärjestelmä on järjetön ja hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun byrokraatit pääsevät päättämään urheilusta. Tässä tilanteessa kuitenkin ollaan ja ainoa tapa nousta on voittaa, ellei kilpailujärjestelmää taas rukata kabineteissa uusiksi, jatkoi Dettmann.
Georgian mukanaolo B-divisioonassa selittyy sillä, että maassa ei ole ollut organisoitua maajoukkuetoimintaa useaan vuoteen maan poliittisen ja taloudellisen tilanteen vuoksi. Kansainvälinen koripalloliitto uudisti viime keväänä maajoukkueiden kilpailujärjestelmiä jakaen maat A- ja B-divisioonaan 12 viime vuoden menestyksen perusteella. Georgia kun ei ollut mukana toiminnassa, ei se voinut myöskään kerätä A-divisioonaan tarvittavia menestyspisteitä. Myös Makedonian kohdalla tilanne oli samanlainen. Menestysvertailun alkaessa kyseistä maata ei ollut vielä olemassakaan.
Tbilisistä kotiuduttuaan Suomen maajoukkue pelaa kaksi kotiottelua ensi viikolla Espoon LänsiAuto Areenalla. Keskiviikkona 15.9. klo 18:30 vastassa on Luxemburg ja lauantaina 18.9. klo 17 puolestaan Makedonia. Lauantaina ennen miesten peliä Suomen naiset ottavat EM-karsintaottelussaan mittaa Bulgariasta klo 14 alkaen. Suomen EM-karsintojen kotiottelut nähdään suorina lähetyksinä YLE24-digikanavalta, joita seuraa koostelähetykset TV2:ssa.
|
Pvm |
Ottelu |
Klo |
Paikka |
|
la 11.9. |
Suomi – Serbia & |
16:00 |
Karhuvuoren Urheilutalo |
|
ke 15.9. |
Suomi – Luxemburg (m) |
18:30 |
LänsiAuto Areena, Espoo |
|
la 18.9. |
Suomi – Bulgaria (n) |
14:00 |
LänsiAuto Areena, Espoo |
|
la 18.9. |
Suomi – Makedonia (m) |
17:00 |
LänsiAuto Areena, Espoo |
|
la 25.9. |
Suomi – Puola (n) |
16:00 |
Lappeenrannan Urheilutalo |
HUOM! (m) = miehet, (n) = naiset. Miesten ja naisten maajoukkueet pelaavat lauantaina 18.9. EM-karsintaottelunsa yhteistapahtumassa LänsiAuto Areenalla. Tapahtumaan myynnissä päivälippuja, jotka oikeuttavat sisäänpääsyyn molempiin otteluihin. Suomen kotiotteluiden lipunmyyntiin pääset tästä.
Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.
Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.
EM-karsinnat huipentuivat lauantai-iltana, ja kuusi uutta joukkuetta leimasivat lippunsa vuoden päästä Turkissa, Suomessa, Israelissa ja Romaniassa pelattaviin vuoden 2017 EM-kisoihin. Jo aiemmin kisapaikkansa varmistaneiden maiden lisäksi arvokisoihin pelasivat tiensä Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia.
Neljä joukkuetta varmisti paikkansa vuoden 2017 EM-kisoissa voittamalla keskiviikkoillan EM-karsintaottelunsa. Jo viime viikonloppuna EM-kisalippunsa leimanneen Venäjän lisäksi EM-kisamatkansa varmistivat Belgia, Slovenia, Montenegro sekä Unkari. EM-karsinnat huipentuvat lauantaina.
Sudenpentujen superkesän EM-kisojen lohkoarvonnat suoritettiin tänään Saksan Münchenissä. 20-vuotiaiden miesten kesän kotikisojen alkulohkossa pelaavat Suomen lisäksi huippumaat Espanja, Ranska ja Israel. 20-vuotiaiden EM-kisat pelataan Helsingissä 16.-24.7.2016.
Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.
Tiistaina Vuoden joukkueena Urheilugaalassa palkitulla Susijengillä ja niin ikään Uuno-pystin pokanneilla Susijengi-faneilla on luvassa jännityksentäyteiset kolme päivää, kun tammikuu vaihtuu helmikuuksi. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus kokoontuu Barcelonaan tekemään päätöksiä MM-kisojen villeistä korteista lauantaina 1.2. Maanantaina 3.2. koripalloperhe jännittää jo joko MM-kisojen alkulohkojen tai EM-karsintalohkojen arvontoja.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.
Suomen koripallomaajoukkue eli Susijengi avaa maaottelukesänsä Ranskassa alkaneella viikolla. Vastus on heti huippuluokkaa, kun Susijengi testaa viime EM-kisoissa hopeaa voittaneen ja Lontoon olympialaisissa kuudenneksi venyneen isäntämaan. Susijengi matkasi pelipaikalle Pauhun 15 pelaajan voimin.
Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.