Dettmannin ryhmä pisti Italian ahtaalle Riminissä

24.8.2005 Ateenan olympiahopeamitalisti Italia sai esittää parastaan pitääkseen Suomen koripallomaajoukkueen kurissa Riminissä pelattavan turnauksen avausottelussa. Syksyllä EM-kisoissa pelaava Italia voitti odotetusti ottelun, mutta loppulukemat 79-66 (48-25) kertovat samalla Henrik Dettmannin valmentaman Suomen vaarallisuudesta.

Italia ratkaisi ottelun edukseen  avausjaksolla. Suomi ei kuitenkaan antautunut, vaan pisti Italian yllättävänkin ahtaalle viemällä kaksi viimeistä neljännestä nimiinsä 20-16 ja 21-15.

Hyvin puolustaneen Suomen peli vapautui onnistumisten myötä ja joukkue sai kuvionsa toimimaan juosten välillä helpoltakin näyttäneitä koreja Carlo Recalcatin luotsaaman Italian päätyyn.

- Ottelu osoitti, että alamme tottua näiden harjoitusotteluiden myötä kovaan kansainväliseen rytmiin ja tempoon. Harjoittelu tuottaa tulosta ja suunta on hyvä. Löysimme Italia-ottelussa  toimivia viisikoita, vaikka yksilöpelaamisessa onkin vielä parantamisen varaan, totesi Dettmann.

Suomen joukkueesta ylsi ainoana pelaajana kaksinumeroisilla luvuille italialaisen koripalloilun hyvin tunteva Hanno Möttölä. Moskovan Dynamossa ensi kaudella pelaava Möttölä heitti 14 pistettä ja otti seitsemän levypalloa. Möttölä pisti yhdeksästä kahden pisteen heitostaan kuusi sisään.

Möttölä sai hyvää tukea kolmikolta Mikko Noopila (9/3)-Tuukka Kotti (8/5)-Teemu Rannikko (8/1). Rannikko antoi lisäksi neljä koriin johtanutta syöttöä. Universiadijoukkueesta Dettmannin EM-karsintoihin valmistautuvaan ryhmään liittynyt Petri Virtanen (6/3) pelasi myös pirteästi. Toinen Turkin universiadeissa urakoinut pelaaja, eli Kimmo Muurinen (1/3) sai hänkin kehut Dettmannilta.

- Kaksikko näytti heti, että ottelut kansainvälisellä tasolla palkitsevat nopeasti.

Italian tehokkain oli 208-senttinen keskushyökkääjä Roberto  Chiacig 17 pisteellä. Italia voitti levypallot 43-28. 211-senttinen Giacomo Galanda poimi niistä kahdeksan. Suomi kohtaa Riminin turnauksen toisessa ottelussaan tänään Turkki-Irlanti -pelin häviäjän. Ottelu alkaa klo 23 Suomen aikaa.

Koripallomaaottelu, Rimini:

Italia-Suomi 79-66 (48-25)

Suomen pisteet ja levypallot:

Hanno Möttölä 14/7
Teemu Rannikko 8/1 + 4 syöttöä
Antti Nikkilä 4/3
Tuukka Kotti 8/5
Mikko Noopila 9/3
Kimmo Muurinen 1/3
Sami Lehtoranta 5/1
Shawn Huff 5/2
Maurizio Pratesi 6/-
Petri Virtanen 6/3
Aki Ulander -/-
Jyri Lehtonen -/-



Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/
 
4.3.2025 10:05 Susiladies

Vastaa kyselyyn ja voita Kuierin tai Jantusen pelipaita!

Susiladiesin ja Susijengin brändejä koskeva kysely kerää sidosryhmiltä tietoa joukkueisiin liitettävistä mielikuvista ja odotuksista. Kaikkien vastaajien kesken arvotaan Awak Kuierin ja Mikael Jantusen game-worn -pelipaidat!

30.9.2024 17:00 Susijengi

Tiedossa maaotteluiden supermarraskuu: Susiladies ja Susijengi esiintyvät kolmesti kotiparketeilla

Suomessa nähdään runsaan kuukauden päästä todellinen maajoukkuekoripallon supermarraskuu, kun Susijengi ja Susiladies kutsuvat katsojansa kolmeen kotimaaotteluun. Vuoden 2025 EM-kisapaikkaa jahtaava Susiladies kohtaa URHEA-hallissa Slovenian ja Bulgarian ja Susijengi toivottaa Georgian tervetulleeksi Espoo Metro Areenalle.

26.2.2023 09:48 Susijengi

Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

19.2.2019 10:25 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu jälleen loppuunmyyty

Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.

14.2.2019 14:17 Susijengi

Susijengi nimetty helmikuun ratkaisevaan MM-karsintaikkunaan

Päävalmentaja Henrik Dettmann on lähettänyt kuudelletoista pelaajalle kutsun osallistua Susijengin viimeisen ja ratkaisevan MM-karsintaikkunan maanantaina käynnistyvään leiritykseen. Susijengin matkalla kohti Kiinan MM-kisoja viimeiset kannot kaskessa ovat lohkokärki Ranska sekä Susijengin kanssa viimeisestä kisapaikasta kisaava Venäjä.

4.12.2018 14:34 Susijengi

Huikea voitto sähköisti Susijengin Ranska-ottelun lipunmyyntiä entisestään – jo 5200 lippua myyty

Susijengin MM-kisapaikan kohtalo ratkeaa helmikuun karsintaikkunassa, kun joukkue kohtaa Espoossa lohkokärki Ranskan ja matkaa sen jälkeen Venäjän vieraaksi. Maanantai-iltana sinnikkyytensä osoittanut Susijengi on saamassa Ranska-otteluun tuekseen jälleen täyden kotiareenan.

5.7.2018 10:49 Susijengi

Susijengin Islanti-ottelussa tehtiin Euroopan karsintojen yleisöennätys

Maanantaina loppuunmyyty Hartwall Arena todisti, kun Susijengi peittosi Islannin pistein 91-77 (44-41) ja eteni MM-jatkokarsintoihin alkulohkon kakkosena.

3.7.2018 10:58 Susijengi

Miten jatkossa? Näin jatkuu Susijengin matka kohti Kiinan MM-kisoja

Susijengi eteni maanantai-iltana lohkokakkosena jatkoon omasta MM-karsintojen alkulohkostaan peittoamalla Islannin täpötäyden Hartwall Arenan valvovan silmän alla. Susijengillä on edessään syys-, marras- ja helmikuussa pelattavat kivikovat karsintaikkunat.

29.6.2018 21:19 Susijengi

Susijengi taipui Tshekin kovassa käsittelyssä – Nuutinen Suomen valopilkku

Tshekin fyysisyys hyydytti Susijengin Pardubicessä, ja sinnikkäästä taistelusta huolimatta suomalaiset joutuivat Tshekistä kotimatkalle 77-73 (37-36) -tappio niskassaan. MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen ratkaisut nähdään maanantaina.

Näytä lisää vastaavia