Nikkilä hyvässä iskussa Tampereen PM-koreille

31.7.2006 Suomen miesten koripallomaajoukkue käynnisti pelillisen valmistautumisen syksyn EM-karsintoihin kahdella hienolla vierasvoitolla viime viikolla Virosta. Ensimmäisessä Viro-ottelussa 100 maaottelun rajapyykin saavuttaneen päävalmentaja Henrik Dettmannin luotsaaman maajoukkueen tiivis ottelutahti jatkuu tällä viikolla Tampereella pelattavissa PM-kisoissa. Tampereen Pyrinnön kasvatti, ensi kaudella Tshekin mestarin Nymburkin riveissä pelaava 28-vuotias ja 210-senttinen sentteri Antti Nikkilä veti vahvat ottelut Virossa.

PM-otteluissa Suomen vastustajiksi asettuvat Norja, EM-karsinnoissa kohdattava Islanti, Tanska ja Ruotsi. Nikkilälle paluu kotiyleisön eteen ja Pyynikin palloiluhallin parketille on viime kaudella hyvää jälkeä Italian kakkosliigan Casertassa tehneen ison miehen mieleen.

- Odotan tulevia otteluja innolla. Olen terveenä ja kunto on kohdallaan, kuten tässä vaiheessa kautta kuuluukin, vahvistaa Nikkilä, joka pelasi viimeksi kotikaupungissaan vuonna 2003 maajoukkueen mukana.

PM-kisat käynnistyvät Pyynikillä tiistaina, jolloin Suomi kohtaa Norjan ja Ruotsi Tanskan.

- Ruotsi on varmasti jälleen kova, joskin vasta kentällä nähdään, millaisilla kokoonpanoilla pohjoismaat Tampereelle tulevat. Suomi pelaa tietenkin vain voitoista ja mestaruudesta.

Islannista esimakua EM-karsintoihin

Islanti ei ole välttämättä Suomen vaikein vastustaja Tampereella. Tavallaan se on kuitenkin mieluisin.

- On hyvä kohdata ja nähdä tuleva EM-karsintavastustaja jo hyvissä ajoin ennen syksyä. Tuskinpa Islannin kokoonpano tästä suuremmin muuttuu syyskuuhun nähden, uskoo Nikkilä.

Korin alta kovin prosentein pisteitä nostava Nikkilä lukeutui molemmissa Viro-otteluissa voittajien parhaimmistoon tehoin 20/7 ja 9/10.

- Nikkilä tuo terveenä miehenä uusia ulottuvuuksia maajoukkueeseen. Levypallot tarttuvat mukavasti häneen käsiinsä, toteaa Dettmann, joka oli tyytyväinen erityisesti joukkueensa puolustuspeliin Virossa.

- Olemme harjoitelleet sitä ja menneet eteenpäin. Puolustuksemme vaikuttaa paremmalta kuin vuosi sitten.

Suomella oli Virossa jalkeille vielä kokeiluluonteinen maajoukkue ja sitä se on osittain myös Tampereella. Uusina miehinä PM-kisoissa joukkueeseen liittyvät nuoreen kaartiin lukeutuvat Gerald Lee Jr. ja Petteri Koponen, jotka esiintyivät heinäkuussa edukseen 20-vuotiaiden B-divisioonan EM-kisoissa Portugalissa.

- Viro-voitot osoittivat, että tässä joukkueessa on potentiaalia. PM-kisat tarjoavat hyvän tilaisuuden hioa tätä ryhmää entistäkin yhtenäisemmäksi, painottaa Nikkilä, joka pitää maajoukkueen kesäohjelmaa kaiken kaikkiaan onnistuneena ja haasteellisena.

- Pelejä ja hyviä sellaisia on riittävästi ennen EM-karsintoja. Varsinkin Tshekki-ottelut vieraissa ja Unkari-pelit kotona ovat hyviä tason mittareita PM-kisojen ja Ruotsissa ensi viikolla pelattavan Baltic Sea Cupin lisäksi.

Suomen miehistö PM-kisoissa

Etunimi

Sukunimi

Pituus

Paino

Syntynyt

Pelip.

Seurajoukkue

Olli

Ahvenniemi

206

103

04.04.1983

4

Maine, USA

Shawn

Huff

198

98

05.05.1984

2

Valparaiso, USA

Tuomas

Iisalo

195

86

29.07.1982

2

Kouvot, Kouvola

Petteri

Koponen

192

88

13.04.1988

1

Honka, Espoo

Tuukka

Kotti

205

105

18.03.1981

3

Castelletto Ticino, ITA

Gerald Jr.

Lee

206

104

23.11.1987

4

Old Dominion, USA

Sami

Lehtoranta

205

103

13.11.1979

4

Joensuun Kataja

Jukka

Matinen

203

99

06.11.1978

3

vapaa

Kimmo

Muurinen

202

101

23.02.1981

3

Honka, Espoo

Esa

Mäki-Tulokas

198

95

01.07.1982

3

Long Island, USA

Antti

Nikkilä

210

121

25.08.1978

5

Nymburk, CZE

Juha

Sten

191

86

23.12.1983

1

Mitteldeutscher, GER

Aki

Ulander

209

112

29.12.1981

5

Namika Lahti

Petri

Virtanen

183

77

18.09.1980

1

Joensuun Kataja

PM-joukkueen maaottelutilastot

Sukunimi

Ott.

Pist.

Ka.

Ennätys

1. maaottelu

Matinen

52

524

10,1

22 vs. DEN 2000

09.05.1998 vs. ENG

Kotti

50

442

8,8

23 vs. SWE 2003

01.08.2000 vs. DEN

Lehtoranta

47

249

5,3

22 vs. LAT 2002

28.05.1999 vs. LTU

Virtanen

42

321

7,6

30 vs. BEL 2005

26.11.2001 vs. SWE

Muurinen

37

195

5,3

17 vs. AUS 2005

01.08.2000 vs. DEN

Nikkilä

36

336

9,3

21 vs. NOR 2000

28.12.1997 vs. LAT

Ulander

31

76

2,5

10 vs. ENG 2005

27.12.2003 vs. EST

Huff

16

92

5,8

12 vs. IRL 2005

27.12.2003 vs. EST

Ahvenniemi

7

11

1,6

5 vs. ENG 2005

23.07.2003 vs. RUS

Mäki-Tulokas

6

16

2,7

10 vs. BEL 2005

29.07.2004 vs. SWE

Sten

5

32

6,4

13 vs. ENG 2005

03.08.2005 vs. ENG

Iisalo

2

10

5,0

6 vs. EST 2006

27.07.2006 vs. EST

Koponen

-

-

-

-

-

Lee

-

-

-

-

-

PM-kisojen otteluohjelma

Kaikki ottelut pelataan Pyynikin palloiluhallilla. Lipunmyynnistä lisätietoja löytyy tästä.

ti 1.8.

Ruotsi – Tanska

klo 16:30

 

Suomi – Norja

klo 19:00

   

ke 2.8.

Norja – Tanska

klo 16:30

 

Islanti - Suomi

klo 19:00

   

to 3.8.

Islanti - Ruotsi

klo 17:30

 

Suomi - Tanska

klo 20:15

   

pe 4.8.

Norja - Islanti

klo 16:30

 

Suomi - Ruotsi

klo 19:00

   

la 5.8.

Tanska – Islanti

klo 13:30

 

Ruotsi - Norja

klo 16:00

 



Lisätietoja: /maajoukkueet/miesten_maajoukkue/
 
26.2.2023 09:48 Susijengi

Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

19.2.2019 10:25 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu jälleen loppuunmyyty

Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.

14.2.2019 14:17 Susijengi

Susijengi nimetty helmikuun ratkaisevaan MM-karsintaikkunaan

Päävalmentaja Henrik Dettmann on lähettänyt kuudelletoista pelaajalle kutsun osallistua Susijengin viimeisen ja ratkaisevan MM-karsintaikkunan maanantaina käynnistyvään leiritykseen. Susijengin matkalla kohti Kiinan MM-kisoja viimeiset kannot kaskessa ovat lohkokärki Ranska sekä Susijengin kanssa viimeisestä kisapaikasta kisaava Venäjä.

4.12.2018 14:34 Susijengi

Huikea voitto sähköisti Susijengin Ranska-ottelun lipunmyyntiä entisestään – jo 5200 lippua myyty

Susijengin MM-kisapaikan kohtalo ratkeaa helmikuun karsintaikkunassa, kun joukkue kohtaa Espoossa lohkokärki Ranskan ja matkaa sen jälkeen Venäjän vieraaksi. Maanantai-iltana sinnikkyytensä osoittanut Susijengi on saamassa Ranska-otteluun tuekseen jälleen täyden kotiareenan.

5.7.2018 10:49 Susijengi

Susijengin Islanti-ottelussa tehtiin Euroopan karsintojen yleisöennätys

Maanantaina loppuunmyyty Hartwall Arena todisti, kun Susijengi peittosi Islannin pistein 91-77 (44-41) ja eteni MM-jatkokarsintoihin alkulohkon kakkosena.

3.7.2018 10:58 Susijengi

Miten jatkossa? Näin jatkuu Susijengin matka kohti Kiinan MM-kisoja

Susijengi eteni maanantai-iltana lohkokakkosena jatkoon omasta MM-karsintojen alkulohkostaan peittoamalla Islannin täpötäyden Hartwall Arenan valvovan silmän alla. Susijengillä on edessään syys-, marras- ja helmikuussa pelattavat kivikovat karsintaikkunat.

29.6.2018 21:19 Susijengi

Susijengi taipui Tshekin kovassa käsittelyssä – Nuutinen Suomen valopilkku

Tshekin fyysisyys hyydytti Susijengin Pardubicessä, ja sinnikkäästä taistelusta huolimatta suomalaiset joutuivat Tshekistä kotimatkalle 77-73 (37-36) -tappio niskassaan. MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen ratkaisut nähdään maanantaina.

25.6.2018 21:24 Pääjuttu

Susijengi karisti Viron MM-kenraalissa, Markkanen pani ranttaliksi

Susijengi jätti vähän jossiteltavaa Hartwall Areenalla, kun suomalaiset löylyttivät Viroa tuplamaaotteluiden toisessa osassa 95-76 (43-24). Kesän ensimmäisen esiintymisensä susipaidassa tehnyt Lauri Markkanen kuritti Viroa 23 pisteen ja 12 levypallon arvoisesti.

21.6.2018 22:04 Pääjuttu

Susijengi selviytyi Saku Suurhallin hermopaineesta, tulokkaat toivat virtapiikin

Susijengin eläimellinen puolustus poiki ensin jatkoajan ja sen jälkeen 69-76 (38-37) -jatkoaikavoiton Virosta valmistavassa maaottelussa Saku Suurhallissa, Tallinnassa.

Näytä lisää vastaavia