Suomi haluaa järjestää sunnuntaina voitokkaat läksiäiset
21.8.2011
Suomen koripallomaajoukkueen varmistettua paikkansa EM-kisoihin, on ”susijengin” seuraava tavoite olla karsintojen ykkönen. Voitto kotiottelusta Unkaria vastaan silottaisi tietä tavoitteen saavuttamiseksi. Helsingin Jäähallissa sunnuntaina klo 19 käynnistyvään otteluun on lunastettu ennakkoon noin 6000 pääsylippua. Luvassa on läksiäisjuhla Suomelle, jota odottaa vieraspeli Portugalissa 24.8. ja matka Liettuassa 31.8. käynnistyviin EM-kisoihin. Portugali varmisti omansa ja Suomen EM-kisaliput voittamalla torstaina Unkarin vieraissa. Samalla portugalilaiset ilmoittautuivat vahvasti mukaan taisteluun lohkoykkösen tittelistä. Suomi haluaa jatkaa voitokkaita otteitaan ja edetä EM-koreille niiden tuomalla itseluottamuksella. - Meillä on kaksi tärkeää ottelua edessä ennen kisoja. Voitot niistä antaisivat hyvän fiiliksen ja itseluottamuksen jatkoa ajatellen, kertasi Teemu Rannikko Suomen joukkueen tuntoja. Sunnuntaina maajoukkue toivoo järjestävän yhdessä yleisön kanssa kunnon läksiäiset. - Eniten arvostamassani koripallokulttuurissa Liettuassa läksiäisottelut ennen arvoturnauksiin lähtöä ovat pitkäaikainen perinne. Niissä kokoonnutaan yhdessä pelin, ei patojen ääreen ja nautitaan yhdessä koripallosta, kuvaili Suomen päävalmentaja Henrik Dettmann. Portugalin torstainen toi Suomelle paitsi kisaliput myös ideaalin valmistautumisohjelman EM-kisoihin. Nyt jäljellä on kaksi merkityksellistä ottelua, kun viimeisestä Portugali-ottelusta olisi voinut muodostua merkityksetön, mikäli portugalilaiset olisivat Unkarissa hävinneet. - Kyllähän karsinnat nyt saa arvoisensa finaalin, Dettmann mietti viitaten ensi keskiviikkona Coimbrassa pelattavaan Portugalin ja Suomen väliseen EM-karsintapäätökseen. ”Ykkösenä kisoihin”Suomelle EM-kisapaikka on ensimmäinen 16 vuoteen. Susipaidat eivät kuitenkaan ole saavuttamastaan saalistaa vielä kylläinen, vaan nälkä kurnii edelleen. - Meillä on vielä tehtävä kesken. Meitä ei kiinnosta lähteä EM-kisoihin turisteiksi ottamaan valokuvia supertähdistä. Tavoitteena on edetä karsintojen ykkösenä kisoihin ja edetä EM-alkusarjasta jatkoon, latasi maajoukkueikoni Hanno Möttölä. Vaikka keskittyminen on jäljellä olevissa EM-karsintaotteluissa, saa ajatus tulevasta EM-turnauksesta Möttölän innostumaan. Möttölä on Suomen nykypelaajista ainoa, joka päässyt urallaan aistimaan EM-kisojen tunnelmaa. - Minulla oli kunnia olla nuorena poikana mukana 16 vuotta sitten Ateenassa. Se oli hieno tapahtuma, jossa oli klassisesti sanoen suuren urheilujuhlan tuntua. Olen urani aikana saanut pelata Liettuassa ja odotettavissa on mahtavat kisat. Koripallo on niin iso juttu Liettuassa. Se on niitä harvoja maita maailmassa, jossa jokainen kadulla vastaan tuleva mummokin tietää lajista paljon, Möttölä naurahtaa. Käynnissä olevan EM-karsinnan voittaja etenee EM-kisoissa lohkoon C eli ns. Balkanin lohkoon, jossa pelaavat Bosnia-Hertsegovina, Kreikka, Kroatia, Makedonia ja Montenegro. Lohkon kakkosta odottaa kovat haasteet, sillä sen matka vie lohkoon A, jossa pelaavat hallitseva Euroopan mestari Espanja, MM-kakkonen Turkki ja MM-kolmonen, EM-kisaisäntä Liettua sekä Iso-Britannia ja Puola. Alkulohkoista kolme parasta etenee jatkoon. Suomen ja Unkarin välinen ottelu käynnistyy sunnuntaina klo 19. Ovet avataan kahta tuntia aiemmin. Katsojia kehotetaan hankkimaan lippunsa ennakkoon Lippupisteestä tai R-kioskilta ja saapumaan ajoissa ruuhkien välttämiseksi.
Suomen kokoonpano
Unkarin kokoonpano
Lue myös seuraavat
Lisätiedot: Suomi-Unkari-ottelun (21.8.) ennakkolipunmyynti Lisätiedot: Virallinen EM-kisasivusto Lisätiedot: Suomen miesten maajoukkue
|
Petteri Koponen ja Suomi hyökkää sunnuntaina Helsingin Jäähallissa Unkarin kimppuun.
Suomen päävalmentaja Henrik Dettmann näkee Unkari-ottelussa mahdollisuuden yhteiseen juhlaan.
EM-kisapaikkansa jo varmistaneelle Suomelle Unkari-ottelu on eräänlainen läksiäinen ennen Portugali-vierasottelua ja EM-kisoja.
Viime maanantaina Helsingin Jäähallissa oli Suomea kannustamassa komeat 6584 katsojaa. Sunnuntaiseen Unkari-otteluun lippuja on ennakkoon myyty noin 6000.
Suomi lähtee Unkarin kaaton totuttuun tyyliin puolustusvoittoisin teesein. Kuvassa Shawn Huff.
Yksi pelillisesti mielenkiintoisista ennakkokysymyksistä on "saako Suomi vihdoin kaukoheittopelinsä kulkemaan?". Kuvassa kolmoskaaren takaa lataa Petri Virtanen. Kuvat: Francois Perthuis & Petri Virtanen.
|
