Hanno Möttölä: ”Maajoukkue on minulle kaikkein suurin motivaatiotekijä”

22.8.2011 klo 20:30

Miesten maajoukkueen pitkäaikainen kapteeni Hanno Möttölä, 34, palasi ”susijengin” vahvuuteen sunnuntai-iltana, kun Suomi kaatoi Unkarin 6200-päisen kotiyleisön edessä pelatussa EM-karsintaottelussa. Möttölän 35-vuotissyntymäpäiviä juhlitaan kahden viikon päässä odotetuissa merkeissä, kun Suomi urakoi ensimmäisissä EM-kisoissaan 16 vuoteen.

Suomi pelasi syyskuussa 2008 EM-karsintojen alkulohkon viimeisen ottelunsa Unkaria vastaan Vantaan Energia Areenalla. Vasta vuotta aiemmin B-divisioonasta Euroopan ylimmälle kilpailutasolle noussut ”susijengi” oli voittanut seitsemästä aiemmasta ottelustaan kaksi ja oli pakkovoiton edessä säilyttääkseen suoraan paikkansa A-divisioonassa. Suomi jyräsi ottelussa Unkarin 88–73 (42–42), mutta illan tunnelmassa oli myös haikeutta, kun sadannen maaottelunsa pelannut Hanno Möttölä ilmoitti lopettavansa pitkän, tarunhohtoisen uransa.

 

Elokuun 21. päivänä 2011 tuo kolmen vuoden takainen ilta on pelkkä muisto. Kaksi ja puoli viikkoa alaraajavamman johdosta sivussa ollut Möttölä palaa kentälle Suomen miesten maajoukkueen pelatessa kesän viimeisen ottelunsa kotiyleisön edessä. Sudet löylyttävät Unkaria 87–65 (44–39) ja Möttölä kuuluu kentän tehomiehiin upottamalla 13 pistettä vuorenvarmalla heittotyöskentelyllä lähietäisyyksiltä.

 

– Kun pelaa harvakseltaan, näyttää terävämmältä, Möttölä naurahti Unkari-ottelun jälkeen.

 

– Tämä oli vasta kolmas otteluni tammikuun lopun jälkeen, ja kaksi edellistä pelasin PM-kisoissa, joissa en ollut vielä kovinkaan hyvässä kunnossa. Tänään tuntui kuitenkin hyvältä pelata ja pysyin ihan hyvin nuorempien kavereiden vauhdissa mukana, jatkoi Möttölä viitaten maajoukkueen kuopuksiin, Petteri Koposeen (23) ja Sasu Saliniin (20).

 

Keväällä päättynyt koripallokausi 2010/11 oli Möttölälle rikkonainen. Konkari ehti pelata ToPon paidassa Korisliigaa kuuden ottelun ja Suomen cupia kahden ottelun verran, mutta joutui uudelleen sairastuvalle kantapää- ja olkapäävammojen johdosta. Vaikka pelit ovat jääneet vähiin, maajoukkueen kokenein pelaaja tiesi Unkaria vastaan täsmälleen oman paikkansa kentällä ja joukkueessa.

 

– Tämä on sen verran tuttu joukkue kaikkine pelisysteemeineen, että mitään hirveän suuria paineita ei tarvinnut ottaa kentälle palatessa. Pari karsintamatsia kun vielä katsoi sivusta, se antoi vielä ylimääräisen annoksen motivaatiota.

 

Kaikki katseet keskiviikkoon

 

Möttölä pelasi ensimmäiset miesten maaottelunsa jo vuoden 1995 EM-kisoissa, vasta 18-vuotiaana keltanokkana. Viimeisen 15 vuoden ajan Möttölä on metsästänyt maajoukkueen kanssa paikkaa Euroopan suurimmalta koripalloestradilta, ja pitkä uurastus palkittiin viimein torstai-iltana, kun Portugali varmisti Unkari-voitollaan myös Suomen kisapaikan.

 

– Kun Ateenassa pelattiin, sitä odotti, että joka toinen kesä pääsisi nauttimaan samasta herkusta. Muutama kesä on kuitenkin jäänyt välistä, joten tämä on hieno tilanne koko joukkueelle, Möttölä miettii.

 

Möttölä toivoo näkevänsä Liettuan suurkisojen lehtereillä myös runsain määrin suomalaisfaneja.

 

– Toivotaan, että pelkästään lentopallomaajoukkue ei saa suomalaisfaneja lähtemään ulkomaille. Liettua taitaa olla maailman ainut maa, missä koripallo on ykköslaji, jollei suorastaan uskonto. Kisoissa riittää väkeä varmasti aamuotteluihinkin ja sitä parempi, mitä enemmän suomalaisia siellä näkyy.

 

Ennen 31.8.–18.9. pelattavia kisoja Suomella on vielä jäljellä elintärkeä EM-karsintaottelu Portugalia vastaan. Kahdentoista pisteen tappiokin riittäisi Suomelle lohkovoittoon, mutta Möttölän mukaan ”susijengin” tarkoituksena on hakea Portugalista vierasvoitto ja kasvattaa samalla perättäisvoittojen määrä jo yhdeksään.

 

– Media on koettanut saada meitä jo puhumaan EM-kisoista, mutta ensiksi keskitytään keskiviikon matsiin. Siellä on kova peli tulossa ja vieraskentältä on aina hankala hakea voitto tällä tasolla.

 

Mitä maajoukkueeseen tulee, Möttölä kertoo toivovansa, että alkusyksyn EM-kisat eivät jää hänen uransa viimeisiksi.

 

– Tässä vaiheessa uraani maajoukkue on minulle ehdottomasti kaikkein suurin motivaatiotekijä, konkari kertoo.

 

– Toiveissa olisi, että kahden vuoden päästä saan olla uudelleen maajoukkueen mukana pelaamassa EM-kisoja. Olen saanut pelata viimeisten vuosien aikana isoista asioista, ja nyt alamme pelata vieläkin isommista.

 

 

Lue myös seuraavat

 

Lisätietoja 

 


Hanno Möttölä palasi isännän elkein kentälle sunnuntaina Unkaria vastaan.
Möttölä pysyi erinomaisesti susijengin vauhtiveikkojen tahdissa mukana.
Niin läheltä kuin kaukaakin tarkasti pussittava Möttölä keskittyy seuraavaksi keskiviikon EM-karsintaotteluun Portugalissa. Kuvat: Tomi Kaminen ja Francois Perthuis.