Susijengi saalistamaan siipirikkoista Georgiaa
10.9.2011
Suomen miesten maajoukkueen EM-jatkosarjapelit jatkuvat lauantaina B-divisioonavuosina tuttuakin tutummaksi tullutta Georgiaa vastaan. Historiallisesti jo ensimmäisissä EM-kisoissa 12 parhaan joukkoon selvinnyt Georgia lähtee otteluun ilman tähtisentteriään Zaza Pachuliaa, jonka lisäksi pelinrakentaja Giorgi Tsintsadze loukkasi polvensa Makedonia-ottelussa. Georgian hyvät kisaotteet eivät ole tulleet yllätyksenä Suomen maajoukkueelle. Vuosien 2004–07 aikana Suomi ja Georgia kohtasivat kerran vuodessa B-divisioonan EM-karsintojen yhteydessä kiihkeissäkin tunnelmissa. – Vanha tuttu Georgia. Ollaan vedetty monta vuotta näitä herroja vastaan, välillä voitettu ja välillä hävitty, mutta aina on ollut draamaa, hymyilee Suomen apuvalmentaja Pekka Salminen.
Georgia ei ole välttynyt turnauksen aikana takaiskuilta, sillä joukkueen karhumainen, väkivahva NBA-sentteri Zaza Pachulia (210 cm, 27 v) loukkaantui alkusarjan päätösottelussa. Lisäksi pelinrakentaja Giorgi Tsintsadze (192 cm, 25 v) loukkasi polvensa jatkosarjan avauspelissä Makedoniaa vastaan. Loukkaantumisista huolimatta Georgialla on vauhdikas ja atleettinen ryhmä, jonka kohtaamiseen tulee valmistautua huolella.
– Georgian pelaaminen on hyvännäköistä ja monipuolista ilman Pachuliaakin, mutta pieni korinteko-ongelma joukkueella oli ainakin Makedoniaa vastaan, Salminen arvioi.
– Manuchar Markoishvili (196 cm, 24 v) ja Viktor Sanikidze (203 cm, 25 v) ovat kiusanneet meitä junnukisoista alkaen. Molemmat ovat hyviä urheilijoita, ja Sanikidze turnauksen parhaita hyökkäyslevypallopelaajia.
Markoishvili on Teemu Rannikon ex-joukkuekaveri Olimpija Ljubljanan vuosilta. Sanikidze on puolestaan Petteri Koposen syötöistä Virtus Bolognan paidassa.
Georgian amerikkalaistakamies Marquez Haynes (188 cm, 24 v) tulee aiheuttamaan nopeudellaan hankalia tilanteita. Eikä nimimiesten lista lopu Haynesiin: monipuoliset ja vahvat laiturit Vladimir Boisa (205 cm, 30 v) ja Nikoloz Tskitishvili (212 cm, 28 v) sekä 216-senttinen jätti Giorgi Shermadini (22 v) ovat vauhtiin päästessään vaarallisia pelaajia. Silti Salminen on luottavainen.
– Suomen puolustus tulee aiheuttamaan ongelmia kaverille ja pakottamaan heidät pois joukkuepelistä. Kunhan jaksamme liikuttaa palloa hyökkäyksessä ja olemme huolellisia, kaikki menee hyvin.
Suomella on yhä täydet mahdollisuudet pelata tiensä aina Euroopan kahdeksan parhaan joukkoon asti, mutta se vaatii voittoja sekä Georgiasta (lauantai) että Sloveniasta (maanantai) tai vähintään suurinumeroista voittoa Sloveniasta, mikäli jatkosarjan päätöspäivää edeltävien otteluiden tulokset menevät Suomen kannalta suotuisasti.
Suomi ja Georgia ovat historian saatossa kohdanneet seitsemän kertaa Suomen voittaessa otteluista kaksi. Viimeksi joukkueet iskivät yhteen 2. syyskuuta 2007, jolloin Georgia voitti Suomen kotikentällään Tbilisissä 77–76 (47–45).
Lauantainen EM-ottelu nähdään suorana lähetyksenä Nelonen Prolla sekä ilmaiskanava Jimillä klo 15:15 alken. Georgian maajoukkue EM-kisoissa 31.8.–18.9.
Päävalmentaja: Igor Kokoskov Apuvalmentaja: David Ustiashvili Apuvalmentaja: Jayson Staudt Lisätiedot: EM-kisojen viralliset nettisivut
|
Suomi jahtaa voittoa lauantaina EM-kisojen jatkosarjaottelussa Georgiaa vastaan. Kuvassa Suomen Petteri Koponen.
Suomelle tuttu Georgia joutuu otteluun vajaalukuisena, mutta tulivoimaa joukkueella riittää siitä huolimatta. Sitä tuo mm. lennokas Viktor Sanikidze (kuvassa), Koposen joukkuekaveri Italiasta.
Manuchar Markoishvili (kuvassa) on puolestaan tuttu Teemu Rannikolle Olimpija Ljubljanan vuosilta. Kuvat: Ville Vuorinen & FIBA Europe.
|
