15.7.2006 Kuusi peräkkäiskautta (2000-06) naisten SM-sarjassa esiintynyt korinaluspelaaja Saara Lind siirtyy kaksivuotisella sopimuksella nousua I divisioonasta tavoittelevaan Joensuun Katajaan.
185-senttinen Lind on urallaan edustanut kasvattajaseuransa Säynätsalon Riennon lisäksi jyväskyläläistä HoNsU:a, Äänekosken Huimaa ja Forssan Alkua. Huiman riveistä Lindillä on tilillään yksi Suomen mestaruus (2003). Ensimmäisellä SM-kaudellaan 2000-01 Lind valittiin vuoden tulokkaaksi. Maaottelukokemusta Lindillä on kolmesta naisten sekä 26 nuorten taistosta.
Ensisijaisesti 24-vuotiaan Lindin tuovat Joensuuhun syksyllä alkavat opettajanopinnot.
Päättyneellä kaudella Lind edusti SM-sarjassa seitsemänneksi sijoittunutta Forssan Alkua, jossa pelasi joukkueen kaikissa 26 ottelussa. Peliaikaa kertyi keskimäärin 22 minuuttia, missä ajassa syntyivät lukemat 9,3 pistettä ja 5,7 levypalloa.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Pyrintö on tehnyt sopimuksen Antti Nikkilän kanssa koskien Naisten Korisliigan ja I divisioonan valmennusta kaudella 2026-2027. Nikkilä tulee vastaamaan naisten päävalmentajana myös tyttöpuolen akatemiatoiminnasta, joka kattaa ikäluokat WU19-WU16.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.
Pitkäperjantaina pelataan naisten Naisten Korisliigan ensimmäinen finaali, pronssiottelu ja naisten I-divisioonan ratkaiseva finaali.
Tytötkin haluavat juosta, pelata ja kamppailla. Harhauttaa ja ohittaa. Kaatua ja tehdä comebackin – voittaa. Maailma on täynnä piileviä asenteita, jotka vaikuttavat siihen, kuka astelee pelikentälle ja kenestä kasvaa itsevarma yksilö. On aika tehdä pelikentille tilaa tytöille!
Korisliigan ja naisten Korisliigan sarjamääräysten mukaisesti Korisliigan, naisten Korisliigan, miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan seurojen piti hakea kilpailuvuoden 2025–26 sarjalisenssiä kyseisiin sarjoihin sarjalisenssihakemuksella joulukuun 15. päivään mennessä.
Koripalloliiton valtakunnallisten sarjojen tilastopalvelu muuttui kaudelle 2024–25. Kun tulospalvelukin on uusi ja tilastojen näyttämisessä ollut ajoittaisia haasteita, päätimme kerätä lyhyen oppaan sille, mitä löytyy mistäkin.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.