Kokenut Italia ei antanut Suomen yllättää

3.9.2008 Suomen naisten maajoukkue kykeni haastamaan vahvan, kokeneen Italian vain hetkittäin Tapiolassa keskiviikkoiltana pelatussa EM-karsintaottelussa. Italia kärkkyi irtiottoa useaan otteeseen ottelun edetessä, mutta pystyi karistamaan Suomen kannoiltaan lopulta vasta hieman ennen päätösjakson puoltaväliä. Voittolukemat merkittiin Italian hyväksi 52-68 (28-35).

- Italia piti puolustuksessa rivinsä kasassa täydet 40 minuuttia. Me emme ole fyysisesti Italian tasolla, ja se oli tämän ottelun ratkaisu. Pystyimme nousemaan vain hetkittäin pinnalle, mutta muutama väläytys ei riitä tämän tason peleissä, Suomen päävalmentaja Domingo Diaz painotti.

Suomi pystyi horjuttamaan ennakkosuosikkia lähinnä kolmikkonsa Kia Ignatius (10/2)-Niina Laaksonen (11/10/3 riistoa)-Tiina Sten (16/4) onnistumisten myötä. Suomen onnistumiset rajoittuivat kuitenkin lähietäisyyksille, sillä kaaren takaa suomalaisruuti oli likomärkää (kolmen pisteen heitot 0/12).

Seitsemän minuuttia ennen ottelun loppua Suomi keikkui vielä kahdeksan pisteen päässä lukemissa 58-66, mutta hävisi seuraavan kaksiminuuttisen 10-2 ja tipahti Italian kelkasta lopullisesti. Muutaman näyttävän suorituksen vastapainoksi Suomi hassasi tukun ylivoimahyökkäyksiä ja ajoitti kuudestatoista pallonmenetyksestään suurimman osan kirivaiheiden loppuhetkiin.

- Pelaajani tekevät hurjasti työtä ja taistelevat. Italia on kuitenkin juuri sen tasoinen joukkue kuin tänään näimme. Noin laajalla rotaatiolla ja pitkällä kokemuksella he pystyivät katkaisemaan kirimme kerta toisensa jälkeen, myönsi Diaz.

Ennakkoluuloton Ignatius loisti, Korpivaaralla "juhlamaaottelu"

Italia ei vienyt Tapiolan derbyä nimiinsä ylivoimaisten yksilöiden turvin, vaan erityisesti ansiokkaan joukkuepelaamisen ansiosta. Pelinrakentaja Angela Gianolla (7/0/3 syöttöä) oli paikoin mahdoton puolustettava nopeutensa ja pelisilmänsä ansiosta ja laituri Simona Ballardini (14/5/4 riistoa) nousi henkilökohtaisilla suorituksillaan esille aina, kun Italia sitä eniten tarvitsi.


Ensimmäisellä puoliajalla virhevaikeuksien vuoksi pitkät tovit huilannut 196-senttinen Kathrin Ress (13/5) käytti italialaistakapelaajien terävät syötöt hyödykseen tauon jälkeen ja onnistui myös pitämään ottelun alussa levypallotilanteissa mellastaneen Niina Laaksosen selkänsä takana. Italian joukkuepuolustus kokonaisuudessaan pystyi ottamaan vauhdin pois suomalaisten pelistä aina Suomen kirivaiheiden jälkeen siten, että Suomelta kesti pahimmillaan 20 sekuntia saada pallo pelinrakentajalle kolmen pisteen kaarelle.

Ryminällä naisten maajoukkuerotaatioon noussut vasta 18-vuotias Kia Ignatius aloitti pelin kahdella terävällä läpiajoilla italialaispuolustuksen keskelle ja jatkoi hyvällä otteella runsaat 25 minuuttia. Puolustuksessa Ignatius onnistui roikkumaan vikkelän Gianollan päällystakkina ansiokkaasti koko toisen puoliajan.

- Italia oli vain parempi. Kyllä me kaikkemme annettiin, mutta heitot eivät uponneet ja Italia meni menojaan. Puolustus oli ihan hyvää, mutta se ei silti riittänyt, huokasi Ignatius.

Suomen korkeimman pistemäärän heittänyt Tiina Sten onnistui aika ajoin pitämään Suomen voittotoiveita yllä, mutta menetti myös pallon kuudesti yrittäessään paikoin erittäin vaikeita läpiajoja italialaisten käsimetsään. Niina Laaksonen pimeni toisella puoliajalla pitkien italialaisten puristuksessa. Heta Korpivaara (6/5) pystyi puolustuksessa vastaamaan Italian fyysisyyteen, mutta jäi joukkuetovereidensa tavoin hyökkäyksessä vaisuksi. Pelikuntoon palannut Reetta Piipari (5/3) oli kaukana normaalitasoltaan.

Pelaajalegenda Hilkka Hakola kukitti Korpivaaran ennen ottelun alkua juhlamaaottelun vuoksi. Korpivaara pelasi uransa 50. naisten maaottelun 23. elokuuta vierasottelussa Puolassa. Ensimmäisen kerran naisten maajoukkuepaidan 9. elokuuta 2002 Turkkia vastaan ylleen pukenut Korpivaara on 52 pelaamassaan maaottelussa heittänyt 430 pistettä ja hänen yhden maaottelun piste-ennätyksensä on 20.

Viidennen perättäisen tappionsa kärsineellä Suomella on jäljellä kaksi EM-karsintaottelua, joista ensimmäinen pelataan lauantaina Turkissa ja toinen keskiviikkona Puolaa vastaan Tapiolassa. Putoamiskarsinnat välttääkseen Suomen on voitettava toinen jäljellä olevista otteluista.

- Lähdemme siitä, että pyrimme tekemään tulevista otteluista mahdollisimman vaikeita vastustajillemme. Viimeiseen otteluumme Puolaa vastaan tarvitsemme äänekkään kotiyleisön tuen tämän päivän tapaan, Diaz totesi.

Suomi - Italia 52-68 (28-35), naisten Euroopan A-divisioonaa, Tapiola 3.9.2008

Ottelun täydelliset tilastot on luettavissa FIBA:n internet-sivustoilta.

 

 

 

Reetta Piipari

5/3

 

Mari Puustinen

0/1

 

Kia Ignatius

10/2

/5 virhettä

Sanna Helenius

0/0

 

Sandra Välikoski

-

 

Niina Laaksonen

11/10

/3 riistoa

Heta Korpivaara

6/5

 

Riikka Lehtonen

-

 

Tiina Sten

16/4

 

Piia Harkko

-

 

Laura Sario

4/2

/3 syöttöä

Jaksot: 16-20, 12-15, 14-16, 10-17. Suomen heittoprosentit: 1P 66,7 % (12/18), 2P 45,5 % (20/44), 3P 0,0 % (0/12).

 
21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

12.1.2018 07:00 Maaottelu

Naisten EM-karsintaottelun Suomi–Romania liput myyntiin

Naisten maajoukkue jatkaa vuoden 2019 kisoihin tähtääviä EM-karsintoja helmikuussa, kun se kohtaa Töölön Kisahallissa Romanian 10.2. klo 14. Lipunmyynti otteluun käynnistyy tänään perjantaina 12.1. klo 9.

15.11.2017 23:59 Maaottelu

Slovenia karkasi Susiladiesilta Celjessä

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaikkunansa toisen ja viimeisen ottelun Slovenialle Celjessä. Prässäävä ja fyysinen Slovenia pakotti Suomen runsaisiin pallonmenetyksiin, joiden myötä kotijoukkue karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla kohti 97-57 (54-23) -voittoa.

15.11.2017 Maaottelu

Annika Holopaisella selvät aseet Slovenian kaatoon

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies, jatkaa EM-karsintojaan keskiviikkona kohtaamalla vieraskentällä Slovenian. Annika Holopaisen mukaan Ranska-tappiosta on otettu opiksi ja katseet suunnattu Slovenian kaatoon.

11.11.2017 Maaottelu

EM-hopeamitalisti Ranska odotetun kova pala Susiladiesille

Suomen koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi selkeästi EM-karsintaottelussa hallitsevalle EM-hopeamitalisti Ranskalle Töölön Kisahallissa. Isokokoinen, urheilullinen ja taitava Ranska pisti jo avausneljänneksellä pelin pakettiin jyräten kohti 44-103 (23-61) -voittoa.

Näytä lisää vastaavia