Väsynyt Suomi taipui Puolalle ja joutui putoamiskarsintaan

10.9.2008

Kesän 2009 EM-karsinnat saivat Suomen osalta murheellisen lopun keskiviikkona. Pakkovoiton edessä ollut Suomi ei pystynyt karistamaan alkukipsiään kertaakaan ottelun aikana ja joutui katselemaan, kuinka Puola kasvatti tasaisesti johtolukemiaan läpi pelin ja karkasi 47-78 (24-36) voittoon. Kahdeksasta EM-karsintaottelustaan vain yhden voittanut Suomi joutuu lähtemään tammikuussa pelattaviin putoamiskarsintoihin ilman valmentaja Domingo Diazia, jolle Puola-ottelu oli viimeinen Suomen peräsimessä.

Suomi roikkui ensimmäisellä puoliajalla Michaela Mouan (10/6) ja Tiina Stenin (8/0) onnistumisten turvin puolalaisten vanavedessä. Suomalaispuolustus onnistui eliminoimaan Puolalta suurimman osan vapaista heittopaikoista, mutta hyökkäyksessä Suomi jäi yksilöiden hetkittäisten onnistumisten varaan. Puola kasvatti taukojohtonsa kahteentoista pisteeseen lähinnä onnistuneiden vapaaheittojen (10/13) ja vahvan hyökkäyslevypallopelinsä turvin.

- Suomea vastaan ei ole helppo pelata. Heidän puolustuksensa tuotti meille alussa pahoja vaikeuksia, mutta pystyimme säilyttämään keskittyneisyystasomme ja karkaamaan, kertasi Puolan päävalmentaja Krzysztof Koziorowicz.

Suomalaisittain kuoloniskuksi koitui ottelun kolmas neljännes, jonka alkajaisiksi Suomi tuhri kaksi perättäistä nopeaa hyökkäystä ja jätti vastapainoksi toisessa päässä puolalaiset heittäjät vapaiksi. Jakson puolivälin jälkeen Puola vetäisi kahden minuutin jakson nimiinsä 11-0 ja kasvatti tilanteeksi 28-53.

- Puola ei hirveästi pistänyt heittoja ohi silloin, kun vapaa heittopaikka tarjoutui. Puolalla oli myös tuoda jatkuvasti tuoreita jalkoja kentälle vaihtopenkiltä, kun taas meidän rotaatiomme on loukkaantumisten myötä kutistunut verrattain pieneksi, pettynyt Moua analysoi.

Diazin jäähyväisottelussa suomalaisonnistujat jäivät väliin. Vaihdosta kentälle tullut Moua jaksoi uurastaa hetkittäin vielä toivottomassa tappioasemassa, jonka lisäksi Heta Korpivaara (2/3) ja Kia Ignatius (4/2/3 syöttöä/3 riistoa) eivät joudu häpeämään puolustuspään esityksiään. Niina Laaksosen (11/7) pelihuumori kuivui ensimmäisen puoliajan virhevaikeuksiin.

- Tällaisissa peleissä alamäkiä ei oikein saa tulla. Me menetimme tasomme ottelun edetessä, kun Puola säilytti omansa, jatkoi Moua.

Putoamiskarsinnat edessä tammikuussa

Tappion myötä Suomen paikka EM-karsintalohkon jumbosijalla sinetöityi. Bosnia-Hertsegovina on Suomen tavoin voittanut vain yhden ottelun, mutta säilyi suoraan A-divisioonassa paremman korisuhteen turvin.

Tammikuussa 2009 pelattavaan neljän joukkueen putoamiskarsintaan Suomi saa seurakseen kolmen muun EM-karsintalohkon viimeiset. Tällä hetkellä Suomen seuraksi putoamiskarsintoihin ovat tyrkyllä Bulgaria, Romania, Iso-Britannia ja Saksa.

- Me olemme selkeästi A-sarjatason joukkue. Suomen kokoisessa maassa on kuitenkin tärkeää, että käytettävissä on terve, kahdentoista pelaajan runko. Vain silloin pystymme pitämään pelin tason tarpeeksi korkealla täydet 40 minuuttia, ennakoi Moua tulevia putoamiskarsintoja.

Putoamiskarsinnan kaksi huonoimmin sijoittunutta joukkuetta tippuvat Euroopan B-divisioonaan.

Kaksi suomalaispelaajaa kukitettiin ennen ottelun alkua maaottelurajapyykkien ylittämisen johdosta. Niina Laaksonen pelasi uransa 50. naisten maaottelun viime lauantaina Turkissa, kun taas Mari Puustinen rikkoi saman rajan keskiviikon Puola-pelissä. Puustinen pelasi ensimmäisen naisten maaottelunsa Espanjaa vastaan elokuussa 2001 ja Laaksonen Turkkia vastaan elokuussa 2002.

Suomen paras korintekijä EM-karsinnoissa oli Tiina Sten 14,3 pisteen keskiarvollaan. Stenin vanavedessä seurasivat Michaela Moua (10,8), Niina Laaksonen (10,3) ja Heta Korpivaara (8,4). Joukkueen levypallokärjet olivat Laaksonen (8,7) ja Moua (6,8).

 

Suomi - Puola 47-78 (24-36), naisten Euroopan A-divisioonaa, Tapiola 10.9.2008

Ottelun täydelliset tilastot on luettavissa FIBA:n internet-sivuilta

Reetta Piipari

0/1

 

Mari Puustinen

-

 

Kia Ignatius

4/2

/3 syöttöä/3 riistoa

Sanna Helenius

1/1

 

Sandra Välikoski

0/2

 

Niina Laaksonen

11/7

 

Heta Korpivaara

2/3

 

Riikka Lehtonen

-

 

Tiina Sten

8/0

 

Piia Harkko

5/0

 

Michaela Moua

10/6

 

Laura Sario

6/6

 

Jaksot: 10-17, 14-19, 10-21, 13-21. Suomen heittoprosentit: 1P 69,6 % (16/23), 2P 26,8 % (11/41), 3P 17,6 % (3/17).


Miksu Moua palasi Suomen kokoonpanoon Puola-otteluun.
Tiina Sten oli EM-karsinnoissa Suomen paras pisteidentekijä.
Kia Ignatius teki läpimurtonsa naisten maajoukkueeseen kesän aikana.
Puolan Ewelina Kobryn nappasi haltuunsa 13 levypalloa. Kuvat: Tytti Nuoramo ja Francois Perthuis.