Huippuvireinen Romania liikaa Suomen korisnaisille

7.1.2009 Suomen naisten koripallomaajoukkue kärsi toisen tappionsa EM-karsinnassa, kun vahvassa kunnossa oleva ja syksystä oleellisesti vahvistunut Romania otti toisen murskavoittonsa. Avauspelissään Bosnia-Hertsegovinan maan rakoon talloneen Romanian voittolukemat Suomesta kirjattiin 80-49.

Romania kuritti karsinta-avauksessaan vieraskentällä Bosnia-Hertsegovinaa loppuluvuin 101-66, kun Suomi puolestaan kärsi kahden pisteen kotitappion Iso-Britannialle.

Suomi ei mukisematta suostunut altavastaajan roolin, vaan lähti Targovistessä pirteästi haastamaan emäntänsä. Niina Laaksosen koreilla ja Tiina Stenin upottamalla kolmosella Suomi johti kahdeksan minuutin pelin jälkeen 16-9.

Iso-Britanniaa vastaan Suomella oli vaikeuksia toisella ja kolmannella jaksolla, eikä Romania-ottelu tehnyt poikkeusta. Syyt olivat vain tällä erää erilaiset. Romania on saanut haalittua kaikki tähtipelurinsa varmistamaan A-divisioonapaikkaa maalleen. Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Gheorghe Mandache arvioi käytössään olevan jopa parempi joukkue kuin maa sai jalkeille vuoden 2007 EM-lopputurnaukseen, jossa Romania oli mukana.

- Totuus on, että aika monta peliä saataisiin Romaniaa vastaan pelata, jotta voitto vieraissa tulisi. Vastustajalla on niin kokenut ja urheilullinen joukkue, että se näyttäisi olevan tässä karsinnassa omaa luokkaansa, tunnusti Suomen päävalmentaja Tommi Koskinen.

Kokeneet romanialaiset saivat Suomen ahdinkoon koko kentän puolustuksellaan. Aggressiivinen pallollisen prässi ja pallottomien syöttölinjojen sulkeminen alkoivat tuottaa nopeasti tulosta. Kun vartti oli ottelua takana, oli Romania siirtynyt 18-0-nykäisynsä turvin 27-16-johtoon. Suomen onnistui loppupelin aikana saada ero alle kymmenen pisteen vain kerran.

- Romania sai aiheutettua meille 27 menetystä, joista se pääsi juoksemaan nopeita hyökkäyksiä. Pahimmassa vaiheessa jokainen syöttömme tuntui riskisyötöltä, emmekä päässeet enää heittopaikkoihin, Koskinen kertasi.

Pakkovoittojen edessä

Romanialaisista Maria Pascalaun tehokkuus oli suomalaisleirin tiedossa. 192-senttinen sentteri ei kotiyleisöään pettänyt, vaan kuritti Suomea 21 pisteellä, 11 levypallolla ja kolmella torjunnalla.

Konkaritakamies Monica Borica riisti suomalaisilta pallon seitsemän kertaa ja nosteli 11 pistettä. Myös Paula Ciocan teki 11 pistettä. Mm. Borica ja Ciocan olivat sivussa Romanian kokoonpanosta.

Niina Laaksonen oli Suomen ykkönen 11 pisteen ja yhdeksän levypallon tehoillaan. Taru Tuukkasen saaliksi tuli kymmenen pistettä.

Suomalaisittain ottelusta jäi kaksi seikkaa positiivisena päävalmentaja Tommi Koskisen mieleen.

- Niin kauan, kun liikkeemme oli avausjaksolla vastustajan tasolla, pärjäsimme. Olen myös tyytyväinen siihen, että pelasimme loppuun asti. Jokainen ymmärsi, että loppupeleissä korieroillakin saattaa olla merkitystä. Viimeinen viisiminuuttinen oli meiltä hyvää peliä.

Seuraavaksi Suomi matkaa Sarajevoon, jossa se kohtaa lauantaina(10.1.) Bosnia-Hertsegovinan huipputärkeässä ottelussa. Suomen kolmen vierasottelun putki täydentyy ensi tiistain Iso-Britannia-ottelulla.

- Pakkovoittojen edessä ollaan. Bosnia on voitettava, jonka jälkeen kaikki on taas omissa käsissä. Iso-Britannian pitäisi kaatua vähintään kolmella pisteellä, summasi Koskinen tilannetta.

Vieraskiertueensa jälkeen Suomen naiset pelaavat kaksi viimeistä otteluaan Lahden Urheilutalolla, jonne vastustajiksi saapuu 16.1. Romania ja 19.1. Bosnia-Hertsegovina. Karsintalohkon kahden parhaan pelit jatkuvat Euroopan A-divisioonassa.

Romania – Suomi 80 – 49 (44-29), naisten EM-karsintaa, Targoviste (ROU) 7.1.2009

Ottelun täydelliset tilastot löytyvät kv. koripalloliiton nettipalvelusta.

Reetta Piipari

9/6

 

Taru Tuukkanen

10/6

 

Vilma Kesänen

0/2

 

Henna Salomaa

0/0

 

Niina Laaksonen

11/9

/2 torjuntaa

Heta Korpivaara

4/1

 

Kaisa Tuure

0/2

 

Tiina Sten

6/2

 

Piia Harkko

3/1

 

Minna Sten

6/1

 

Laura Sario

0/1

 

 

Jaksot: 14-16, 30-13, 15-4, 21-16. Suomen heittoprosentit: 1P 63,6 % (14/22), 2P 33,3 % (10/33), 3P 35,7 % (5/14). Katsojia: 2000. Seuraavaksi Suomi kohtaa vieraissa Bosnia-Hertsegovinan 10.1.



Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/
 
21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

20.11.2018 14:23 Susiladies

Walker ja Marginean Romanian kulmahampaat

Susiladies saa vastaansa keskiviikkoiltana EM-karsintojen päätösottelussa Romanian Cluj-Napocassa. Susiladiesin valmentaja Jussi Räikkä kuvailee Romaniaa joukkueeksi, jonka korintekovastuu keskittyy Ashley Walkeriin ja Gabriela Margineaniin.

19.11.2018 12:24 Susiladies

Susiladies lievin muutoksin Romaniaan

Susiladies lähtee keskiviikon EM-karsintaotteluun Romaniaa vastaan miltei samalla kokoonpanolla, joka nähtiin lauantaina Töölön Kisahallissa Sloveniaa vastaan. Romania ja Susiladies kohtaavat keskiviikkoiltana Cluj-Napocassa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

9.8.2018 08:37 Pääjuttu

Susiladies saa vastaansa valmistavissa maaotteluissa Viron

Marraskuun EM-karsintaikkunaan valmistautuva Suomen naisten maajoukkue kohtaa ensi viikolla Viron kahdesti vieraissa. Tiistaina 14.8. ja keskiviikkona 15.8. Susiladies ottaa mittaa Virosta Paidessa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 EM-karsinnat

Susiladies-valmentaja Jussi Räikkä: ”Henkinen kapasiteetti saatava paremmin käyttöön”

Suomen naisten maajoukkueen valmentaja Jussi Räikkä näkee, että nuori joukkue on mennyt marraskuusta paljon eteenpäin, mutta kaipaa parketille vielä lisää pelirohkeutta.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

Näytä lisää vastaavia