Korisnaiset venyivät huimaan trillerivoittoon Iso-Britanniasta

14.1.2009 Suomen naisten koripallomaajoukkue tarrasi tiukasti kiinni Euroopan A-divisioonan paikkaansa myöhään tiistai-iltana. Toisen peräkkäisen pakkovoiton edessä ollut Suomi kukisti Wochesterissä huiman trillerin jälkeen Iso-Britannian tuloksella 55-60 (33-31).

Suomalaisvoitto briteistä heltisi tarvittavalla erollakin, sillä viiden pisteen voitollaan Suomi kuittasi Iso-Britannian kahden pisteen voiton, jonka se haki Forssasta 4.1. Näin ollen Suomi sijoittuu sarjataulukossa brittien edelle mahdollisessa tasapistetilanteessa.

- Tunnelmat ovat aivan mielettömät. Vedimme sellaisella taistelulla viimeiset viisi minuuttia, että pelaajien voi todellakin sanoa ansainneen voiton, iloitsi Suomen päävalmentaja Tommi Koskinen.

Voiton myötä Suomen tilanne karsintalohkossa selkiytyi. Kahdesta jäljellä olevasta kotipelistä voi yksikin voitto riittää takaamaan paikan A-divisioonassa. Suomi kohtaa perjantaina 16.1. Lahden Urheilutalolla tappiottoman Romanian sekä maanantaina 19.1. Bosnia-Hertsegovinan, jonka Suomi onnistui jo kertaalleen voittamaan Sarajevossa.

- Jos Romania pitää pintansa Iso-Britanniaa vastaan (ensi maanantaina), riittää voitto Bosniasta meille. Pitää kuitenkin muistaa, että kyseessä on viimeinen peli, eikä toisten varaan ole järkeä jättää mitään. Lähdemme voittamaan sekä Romaniaa että Bosniaa – niin meitä ei saa ulos A-divisioonasta millään ilveellä, linjasi Koskinen.

Tiistaisen ottelun loppuhetket olivat jännitysnäytelmä parhaimmillaan. Suomen havitellessa vähintään kolmen pisteen voittoa vieraat pääsivät tarvittavalle etäisyydelle (54-58) Vilma Kesäsen kylmäpäisellä ratkaisulla vajaat puolitoista minuuttia ennen loppua. Britit pääsivät vahvan hyökkäyslevypallopelinsä ansiosta jauhamaan kavennusta lähes minuutin ajan, mutta tuloksena oli vain Sarah McKayn yksi vapaaheittopiste.

Iso-Britannian Lisa Hutchinson vihellettiin ratkaiseva askelrike vain 15 sekuntia ennen päätössummeria. Emäntien ainoaksi vaihtoehdoksi jäi rikkoa suomalaisia ja hankkia pallo takaisin itselleen hinnalla millä hyvänsä. Brittien epäonneksi joukkue oli rikkonut vain kerran jaksolla aiemmin ja joutui käyttämään yhdeksän arvokasta sekuntia saadakseen joukkuevirheensä täyteen. Kun Reetta Piipari pääsi vapaaheittoviivalle, ei hänen kätensä tärissyt – kaksi bonusheittoa pussiin ja juoksu Suomen voittojuhliin.

- Onneksi saimme brittien rikkoessa pelattua pallon joka kerta järkevästi kentälle. Aika kovaa kanttia pelaajat osoittivat venyessään pakkovoiton edessä tällaiseen suoritukseen, Koskinen huokaisi.

Kesänen astui esiin

Piiparin ohella Suomen ehdottomiin sankareihin lukeutui pelintekijä Vilma Kesänen, joka teki kaikki seitsemän pistettään ottelun viimeisellä neljänneksellä. Kesäsen koreilla Suomi nousi johtoasemaan ensi kertaa sitten toisen neljänneksen. Koriensa ohella Kesänen vapautti syötöillään viidesti joukkuetoverinsa korintekoon, eikä menettänyt kertaakaan palloa reilussa 27 peliminuutissaan.

- Oli ilo nähdä uusia onnistujia. Vilma hoiteli leiviskänsä pelinjohtajana hyvin, Reetta sai sen ansiosta lepohetkiä ja pääsi lopussa keskittymään korintekoon, Koskinen kiitteli takamiespariaan.

Koskinen itsekin ansaitsee joukkueelta kiitokset, sillä päävalmentaja määräsi joukkonsa koko kentän paikkavartiointiin, kun varttitunti oli ottelua pelaamatta. Iso-Britannia teki loppupelin aikana vaivaiset kymmenen pistettä.

- Aika riski se (paikkapuolustus) oli. Meillä on aiemmin tullut siinä helppoja virheitä, mutta tällä kertaa pelaajat olivat ihan elukoita. Britit eivät löytäneet mitään keinoja paikan murtoon. Kaisa Tuurella oli iso rooli puolustuksen organisoimisessa kentällä, Koskinen jatkoi kiitoksiaan.

Iso-Britannia yritti taltuttaa Suomen kovalla fyysisyydellään, mutta loppupelissä suomalaisten tahto nousi korkeimmalle korokkeelle. Pituusalivoimastaan huolimatta Suomi haali tarvittavat levypallot haltuunsa ja piti päänsä hermopelissä.

Piipari viimeisteli Suomen korkeimman pistemäärän, 16. Tiina Sten kirjautti tililleen 12 pistettä. Niina Laaksosen (10/10) ja Taru Tuukkasen (8/11) muodostama sentteripari pystyi vastaamaan brittien kovuudella.

Peräti 201-senttinen Sarah McKay oli Iso-Britannian ykkönen 15 pisteellään ja 13 levypallollaan.

Lohkon toisessa ottelussa Romania nuiji Bosnia-Hertsegovinasta 78-47-kotivoiton ja jatkaa lohkon kärjessä puhtaalla saldollaan (4-0). Suomi (2-2) nousi voitollaan sarjataulukossa kakkoseksi ohi Iso-Britannian (2-2). Bosnia-Hertsegovina on neljän kierroksen jälkeen edelleen voitoitta. Lohkon kaksi parasta säilyttää paikkansa Euroopan A-divisioonassa, jossa jaetaan paikat EM-lopputurnaukseen 2011.

Suomen maajoukkue palaa kotimaahan kolmen vieraspelin kiertueeltaan keskiviikkona. Joukkue ottaa heti suunnan kohti Lahtea, joka toimii näyttämönä Suomen kahdelle viimeiselle ottelulle.Lahden Urheilutalolle saapuu vastustajiksi perjantaina 16.1. Romania ja maanantaina 19.1. Bosnia-Hertsegovina. Molemmat ottelut käynnistyvät klo 18:30.

Iso-Britannia – Suomi 55 – 60 (33-31), naisten EM-karsintaa, Worcester (GBR) 13.1.2009

Ottelun täydelliset tilastot löytyvät kv. koripalloliiton nettipalvelusta.

Reetta Piipari

16/1

 

Taru Tuukkanen

8/11

/4 riistoa

Vilma Kesänen

7/1

/5 syöttöä

Henna Salomaa

2/0

 

Niina Laaksonen

10/10

 

Heta Korpivaara

5/5

 

Kaisa Tuure

0/4

 

Tiina Sten

12/4

/2 torjuntaa

Piia Harkko

0/0

 

Minna Sten

0/0

 

Laura Sario

0/1

 

 

Jaksot: 17-12, 16-19, 16-16, 6-13. Suomen heittoprosentit: 1P 80,0 % (8/10), 2P 34,0 % (17/50), 3P 40,0 % (6/15). Seuraavaksi Suomi kohtaa Lahdessa Romanian 16.1. ja Bosnia-Hertsegovinan 19.1.



Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/
 
21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

12.1.2018 07:00 Maaottelu

Naisten EM-karsintaottelun Suomi–Romania liput myyntiin

Naisten maajoukkue jatkaa vuoden 2019 kisoihin tähtääviä EM-karsintoja helmikuussa, kun se kohtaa Töölön Kisahallissa Romanian 10.2. klo 14. Lipunmyynti otteluun käynnistyy tänään perjantaina 12.1. klo 9.

15.11.2017 23:59 Maaottelu

Slovenia karkasi Susiladiesilta Celjessä

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaikkunansa toisen ja viimeisen ottelun Slovenialle Celjessä. Prässäävä ja fyysinen Slovenia pakotti Suomen runsaisiin pallonmenetyksiin, joiden myötä kotijoukkue karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla kohti 97-57 (54-23) -voittoa.

15.11.2017 Maaottelu

Annika Holopaisella selvät aseet Slovenian kaatoon

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies, jatkaa EM-karsintojaan keskiviikkona kohtaamalla vieraskentällä Slovenian. Annika Holopaisen mukaan Ranska-tappiosta on otettu opiksi ja katseet suunnattu Slovenian kaatoon.

11.11.2017 Maaottelu

EM-hopeamitalisti Ranska odotetun kova pala Susiladiesille

Suomen koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi selkeästi EM-karsintaottelussa hallitsevalle EM-hopeamitalisti Ranskalle Töölön Kisahallissa. Isokokoinen, urheilullinen ja taitava Ranska pisti jo avausneljänneksellä pelin pakettiin jyräten kohti 44-103 (23-61) -voittoa.

Näytä lisää vastaavia