Mirolybov nimesi 26 ehdokasta naisten maajoukkueeseen

28.3.2012 18:18 Suomen naisten maajoukkueen uusi päävalmentaja Anton Mirolybov on nimennyt maajoukkue-ehdokkaiden listalleen kaikkiaan 26 pelaajaa. Viime vuosien profiilipelaajien lisäksi listassa on peräti kymmenen ensikertalaista. Naisten maajoukkuekesä alkaa 10.–13. toukokuuta Tikkurilassa järjestettävällä leirillä. Ennen EM-karsintoja (13.6.-14.7.) Suomi pelaa PM-kisat Oslossa ja kohtaa kotiyleisön edessä Viron ja huippumaa Liettuan.

Tiina Sten kuuluu Suomen naisten tuoreen maajoukkueringin kärkinimiin.

Heta Korpivaara ja kumppanit aloittavat valmistautumisensa EM-karsintoihin toukokuun 10. päivänä.

Maajoukkueen valmistautumisjaksoon kuuluvat Oslossa pelattavat PM-kisat, joita maajoukkueryhmän konkari Taru Tuukkanen oli voittamassa vuonna 2004.

Lisäksi Dionne Pounds ja Suomi kohtaavat Helsingissä kahdesti Liettuan ja Vantaalla kerran Viron.

North Carolinan Krista Gross on yksi 15:stä 1990-luvulla syntyneestä maajoukkue-ehdokkaasta. Kuvat: Ville Vuorinen.

Naisten maajoukkue esiintyi alkukesän 2011 aikana edukseen Unkarissa järjestetyissä EM-karsinnoissa. Vaikka joukkue voitti neljästä ottelustaan vain yhden, piinasivat ”Naarassudet” vahvoja Hollantia ja Ukrainaa karsintaotteluissaan viimeiselle minuutille asti.

 

Alkavan kesän EM-karsintoihin Suomi lähtee uuden päävalmentajan, Anton Mirolybovin, komennossa. Mirolybov on nimennyt ns. ”FIBA-listaan” kaikkiaan 26 maajoukkue-ehdokasta, joista valitaan 15–18 pelaajan vahvuinen ryhmä valmistautumaan EM-karsintoihin.

 

– Meillä on hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruutta, luonnehtii Mirolybov.

 

Maajoukkueringin tunnetuimpia nimiä ovat ammattilaispelaajat Taru Tuukkanen (Zamora, Espanja), Tiina Sten (Cadi La Seu, Espanja) ja Heta Korpivaara (Ferrol, Espanja) unohtamatta naisten SM-sarjan viime kauden MVP:ksi valittua Dionne Poundsia (Catzia). Mirolybov uskoo, että viime vuosista tuttu profiilipelaajien iskuryhmä muodostaa hyvän maajoukkuerungon myös tulevalle kaksivuotiskaudelle.

 

 – Tiina Sten, Heta Korpivaara ja Dionne Pounds kuuluvat siihen ikäluokkaan, joka pelasi hyvällä menestyksellä 18- ja 20-vuotiaiden EM-kisoissa. He pelaavat nyt uransa parhaita vuosia, Mirolybov arvioi.

 

– Jatkuvuuden kannalta tärkeää on myös konkaripelaajiemme, kuten Taru Tuukkasen, lupautuminen mukaan. Olen hyvin iloinen siitä, että Taru on jälleen mukana ryhmässä.

Nuorista pelaajista jatkuvuutta

Pitkän listan kärkinimiin kuuluu myös kolmannen kautensa USA:n yliopistoliigan suurjoukkue North Carolina Tar Heelsissa vastikään päättänyt Krista Gross. 183-senttinen, 21-vuotias puolustusorientoitunut laituri pelasi vuosi sitten ensimmäiset naisten maajoukkuepelinsä.

 

– Krista on osoittanut olevansa erittäin motivoitunut edustamaan Suomea, kertoo Mirolybov.

 

Mirolybovin listassa näkyy myös panostus uuden sukupolven sisäänajoon. Kutsuttujen pelaajien joukossa on peräti kymmenen ensikertalaista sekä kaikkiaan 15 pelaajaa, jotka ovat syntyneet 1990-luvulla. 90-luvun kasvateista ensituntuman maajoukkueringissä ovat jo ottaneet Grossin lisäksi Evita Iiskola, Linda-Lotta Lehtoranta, Anni Mäkitalo sekä Hanna Vapamaa. 

 

Uusia nimiä naisten maajoukkueympyröissä ovat mm. Espoo Teamin Meral Bedretdin, Annika Holopainen, Emmi Leino, ToPon Sophie Weckström ja Puhuttarien Noora Korhonen, jotka kaikki edustivat Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuetta viime kesänä Mirolybovin ja apuvalmentaja Mirka Dettmannin alaisuudessa. Joukkue oli viime vuonna Suomen nuorisomaajoukkueista menestyksekkäin voittamalla 19 ottelustaan 15.

 

– Nuorisomaajoukkueistamme on nousemassa esiin suuri määrä kehityskelpoisia nuoria pelaajia, jotka hakevat määrätietoisesti tietään huipulle, Mirolybov kertoo.

PM-kisat Oslossa, Liettua- ja Viro-maaottelut Suomessa

Suomi kohtaa 13.6.–14.7. pelattavissa EM-karsinnoissa Luxemburgin, Kreikan, Latvian sekä Italian. Kotiottelunsa Suomi pelaa Tikkurilan Valtti Areenalla. Lohkon kaksi parasta joukkuetta etenee vuonna 2013 Ranskassa järjestettäviin EM-kisoihin.

 

Maajoukkueen valmistautumisjaksoon mahtuvat niin Oslossa pelattavat Pohjoismaiden mestaruuskilpailut 24.-27.5. kuin kotimaaottelut huippumaa Liettuaa sekä Viroa vastaan. Liettuan Suomi kohtaa kahdesti Pasilan Urheiluhallissa, perjantaina 1.6. klo 19 ja lauantaina 2.6. klo 17. Viron taidot Suomi mittaa puolestaan perjantaina 8.6. klo 17 Tikkurilan Urheilutalolla, Vantaalla.

 

Ennakkoliput naisten EM-karsintaotteluihin ovat myynnissä. Lisää tietoja karsintaotteluiden lipuista löytyy sivustolta www.basket.fi/em-karsinta.

Suomen naisten maajoukkuerinki 2012 

Sukunimi

Etunimi

Pituus

Synt.

Seura 2011/12

Bedretdin

Meral

174

7.3.1993

Espoo Team

Eerikinharju

Meriem

178

22.8.1990

ToPo, Helsinki

Gross

Krista

183

17.12.1990

North Carolina (NCAA, USA)

Helenius

Sanna

180

31.3.1984

Keravan Energia Team

Holopainen

Annika

186

4.8.1993

Espoo Team

Iiskola

Evita

182

28.3.1993

Espoo Team

Juhola

Laura

167

7.11.1992

Keravan Energia Team

Kesänen

Vilma

173

27.9.1988

Lappeenrannan Catz

Koponen

Henna

183

14.3.1986

Forssan Alku

Korhonen

Noora

183

23.9.1994

Puhuttaret, Vantaa

Korpivaara

Heta

185

8.8.1984

Ferrol (ESP)

Lehtoranta

Linda-Lotta

175

7.10.1991

Peli-Karhut, Kotka

Leino

Emmi

182

1.7.1994

Espoo Team

Mäkitalo

Anni

175

8.11.1991

Kara Trutnov (CZE)

Pelander

Sofia

188

4.8.1992

Turun Riento

Piipari

Reetta

170

22.1.1980

Peli-Karhut, Kotka

Pounds

Dionne

174

5.11.1984

Lappeenrannan Catz

Richter

Lotta

172

23.8.1991

Peli-Karhut, Kotka

Saarinen

Laura

186

15.1.1992

ToPo, Helsinki

Salomaa

Henna

177

5.6.1989

Zamora (ESP)

Sten

Minna

188

21.12.1987

HoNsU, Jyväskylä

Sten

Tiina

188

18.6.1985

Cadi La Seu (ESP)

Tuukkanen

Taru

190

30.12.1977

Zamora (ESP)

Vapamaa

Hanna

180

29.9.1990

Lappeenrannan Catz

Weckström

Sophie

169

9.8.1993

ToPo, Helsinki

Wilson

Laura

184

10.8.1984

Espoo Team

 

Päävalmentaja: Anton Mirolybov
Valmentaja: Mirka Dettmann
Valmentaja: Jussi Immonen
Osteopaatti: Riikka Sario
Huoltaja: Anette Juvonen
Joukkueenjohtaja: Ulla Karlsson 

 

 
21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

20.11.2018 14:23 Susiladies

Walker ja Marginean Romanian kulmahampaat

Susiladies saa vastaansa keskiviikkoiltana EM-karsintojen päätösottelussa Romanian Cluj-Napocassa. Susiladiesin valmentaja Jussi Räikkä kuvailee Romaniaa joukkueeksi, jonka korintekovastuu keskittyy Ashley Walkeriin ja Gabriela Margineaniin.

19.11.2018 12:24 Susiladies

Susiladies lievin muutoksin Romaniaan

Susiladies lähtee keskiviikon EM-karsintaotteluun Romaniaa vastaan miltei samalla kokoonpanolla, joka nähtiin lauantaina Töölön Kisahallissa Sloveniaa vastaan. Romania ja Susiladies kohtaavat keskiviikkoiltana Cluj-Napocassa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

9.8.2018 08:37 Pääjuttu

Susiladies saa vastaansa valmistavissa maaotteluissa Viron

Marraskuun EM-karsintaikkunaan valmistautuva Suomen naisten maajoukkue kohtaa ensi viikolla Viron kahdesti vieraissa. Tiistaina 14.8. ja keskiviikkona 15.8. Susiladies ottaa mittaa Virosta Paidessa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 EM-karsinnat

Susiladies-valmentaja Jussi Räikkä: ”Henkinen kapasiteetti saatava paremmin käyttöön”

Suomen naisten maajoukkueen valmentaja Jussi Räikkä näkee, että nuori joukkue on mennyt marraskuusta paljon eteenpäin, mutta kaipaa parketille vielä lisää pelirohkeutta.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

Näytä lisää vastaavia