Naisten maajoukkuekesä päättyy turnaukseen Tanskassa

9.7.2015 Naisten maajoukkue matkustaa viikonlopuksi harjoitusturnaukseen Tanskan Kööpenhaminaan, missä kesän viimeiset valmistavat maaottelunsa pelaava joukkue kohtaa Islannin sekä isäntämaan kahdesti. Kyseessä on joukkueen viimeiset harjoitusottelut tänä kesänä ennen marraskuussa pidettäviä EM-karsintoja. Päävalmentaja Pekka Salmisen mukaan turnauksen lähdetään monella tavoitteella.

Krista Gross ja naisten maajoukkue pelaavat viikonloppuna kolme ottelua Tanskassa.

Grossin lisäksi joukkuetta tähdittävät mm. Anniina Äijänen...

.. ja Tiina Sten. Kuvat: Francois Perthuis.


- Tässä on pari eri tavoitetta: saada pelejä ennen pitkää taukoa, samaan aikaan saada meidän rungolle kokemusta yhdessäpelaamisesta ja kokeilla tiettyjä nuoria pelaajia, jotta nähdään missä oikeasti mennään, Salminen kertoo.

Naisten EM-karsinnat on siirretty maajoukkueikkunoihin, joista seuraava pidetään marraskuussa 2015. Suomi sai äärimmäisen kovatasoisen alkulohkon, kun Suomen lisäksi vuoden 2017 EM-kisapaikasta mittelevät Ruotsi ja Espanja.

Suomi on kerääntynyt yhteen valmistautumaan jo tänä kesänä ja takana ovat jo kaksi harjoitusottelua Ruotsin universiadijoukkuetta vastaan, jotka olivat Suomen heiniä näytöstyyliin. Joukkueen kasaaminen on mennyt Salmisen mukaan erinomaisesti.

- Meillä on motivoituneita urheilijoita. Ne jotka ovat tällä hetkellä mukana sekä ne, jotka eivät erinäisistä syistä vielä ole päässeet osallistumaan leiritykseen. Meillä on ollut positiivinen tekemisen meininki ja iso kasa ihmisiä, jotka tekee töitä tavoitteen eteen.


Naisten maajoukkueen ottelut Kööpenhaminassa 10.-12.7.
 

 

  • Pe 10.7. klo 19:00 Suomi – Islanti
  • La 11.7. klo 17:00 Tanska – Suomi
  • Su 12.7. klo 14:00 Suomi – Tanska

 

Suomen maajoukkueen kokoonpano Kööpenhaminassa

 

SukunimiEtunimiSyntynytPituusKasvattajaseura
GrossKrista17.12.1990183North Carolina (USA)
GrönbergCamilla23.04.1994179Naantalin Koripalloilijat
IiskolaEvita28.03.1993182Tapiolan Honka
JämsäAnni08.10.1995169Hyvinkään Ponteva
LehtorantaLinda-Lotta07.10.1991175Kotkan Työväen Palloilijat
MäkitaloAnni08.11.1991175Tapiolan Honka
PelanderSofia04.08.1992190Salon Vilpas Koripallo
PoundsDionne05.11.1984174Kotkan Työväen Palloilijat
RokkanenSara15.05.1996177PuHu Juniorit
SalomaaHenna05.06.1989177Tikkurila-Seura
StenTiina18.06.1985188Turun Riento
WeckströmSophie09.08.1993169Tapiolan Honka
ÄijänenAnniina01.10.1995189Tampereen Pyrintö

 

Lisätietoja: Naisten maajoukkue
 
21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

12.1.2018 07:00 Maaottelu

Naisten EM-karsintaottelun Suomi–Romania liput myyntiin

Naisten maajoukkue jatkaa vuoden 2019 kisoihin tähtääviä EM-karsintoja helmikuussa, kun se kohtaa Töölön Kisahallissa Romanian 10.2. klo 14. Lipunmyynti otteluun käynnistyy tänään perjantaina 12.1. klo 9.

15.11.2017 23:59 Maaottelu

Slovenia karkasi Susiladiesilta Celjessä

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaikkunansa toisen ja viimeisen ottelun Slovenialle Celjessä. Prässäävä ja fyysinen Slovenia pakotti Suomen runsaisiin pallonmenetyksiin, joiden myötä kotijoukkue karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla kohti 97-57 (54-23) -voittoa.

15.11.2017 Maaottelu

Annika Holopaisella selvät aseet Slovenian kaatoon

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies, jatkaa EM-karsintojaan keskiviikkona kohtaamalla vieraskentällä Slovenian. Annika Holopaisen mukaan Ranska-tappiosta on otettu opiksi ja katseet suunnattu Slovenian kaatoon.

11.11.2017 Maaottelu

EM-hopeamitalisti Ranska odotetun kova pala Susiladiesille

Suomen koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi selkeästi EM-karsintaottelussa hallitsevalle EM-hopeamitalisti Ranskalle Töölön Kisahallissa. Isokokoinen, urheilullinen ja taitava Ranska pisti jo avausneljänneksellä pelin pakettiin jyräten kohti 44-103 (23-61) -voittoa.

Näytä lisää vastaavia