Suomi kohtaa EM-karsintakenraalissa Belgian tuplasti

19.11.2015 Suomen naisten maajoukkue kohtaa perjantaina ja lauantaina Belgian Namurissa pelattavissa valmistavissa maaotteluissa. Naarassudet valmistautuvat ensi keskiviikkona 25.11. pelattavaan EM-karsintaotteluun Espanjaa vastaan. Päävalmentaja Pekka Salmisen mukaan Belgia-otteluista haetaan ensisijaisesti tilannekovuutta.

Linda-Lotta Lehtoranta ja naisten maajoukkue valmistautuu EM-karsintoihin kohtaamalla Belgian kahdesti.

Päävalmentaja Pekka Salmisen mukaan Belgia-otteluista haetaan tilannekovuutta. Kuvat: Francois Perthuis.


Naisten maajoukkue kerääntyi Kisakallion Susi Training Centeriin alkuviikosta ja lähti lyhyellä valmistautumisajalla tänään aamulla Belgiaan. Ensi keskiviikkona joukkue kohtaa kivenkovan Espanjan Zamorassa.
 

-Valmistautumisaika on totta kai lyhyt, mutta tausta on olemassa. Yhdessä olemme tehneet hommia jo viime kesänä, vaikka muutama uusi mimmi onkin nyt mukana. Suurin osa joukkueesta tietää, että mitä halutaan ja mitä olemme tekemässä. Vastustaja EM-karsinnoissa on niin kova, että siinä pitää olla sataprosenttisessa kunnossa.
 

Suomen tavoin myös Belgia valmistautuu vuoden 2017 EM-kisojen karsintaotteluun, jossa belgialaisilla tulee ensimmäisenä vastaan Valko-Venäjä. Belgia pelasi ensimmäisen valmistavan maaottelunsa jo eilen, kun se kaatoi Alankomaat 70-59.
 

Uuden maajoukkueikkunan myötä belgialaiset ovat saaneet kokoonpanonsa takaisin heidän tähtipelaajansa, WNBA:n tähdistöotteluun kesällä 2015 valitun, Emma Meessemanin, joka edustaa kesällä Washington Mysticsiä ja talvella Moskovan Spartakia.
 

- Belgia on hyvä vastustaja. Meillä ei ole hirveästi kokoa, joten haemme näistä peleistä ennen kaikkea tilannekovuutta 1-1-tilanteisiin ja levypallopelaamiseen. Kolmen päivän harjoittelun jälkeen joukkuepelaaminen on iso kysymysmerkki, joten nyt sitä haetaan tositilanteessa. Tavoite on, että pystymme pelaamaan kimpassa 40 minuuttia hyökkäyksessä palloa liikuttaen ja hyvällä joukkuepuolustuksessa toisessa päässä.
 

Suomi kohtaa Belgian perjantaina 20.1. ja lauantaina 21.11. Kummatkin ottelut pelataan Suomen aikaan 19:00 Namurissa.

Henkilöt

 
31.5.2022 12:17 Susiladies

Susiladiesin leiritys alkaa kesäkuussa – kotiottelut sekä Helsingissä että Tampereella

Susiladies kerääntyy kesäharjoittelemaan maanantaina 6.6. Urhea-halliin, Helsinkiin. Joukkueen kesäohjelmaan kuuluvat vierasottelut Portugalia vastaaan, heinäkuun lopun kotiottelut Helsingissä Viroa ja Latviaa vastaan sekä elokuun alussa kotiottelut Islantia ja Ruotsia vastaan Tampereella.

29.7.2021 19:02 Susiladies

Susiladies matkustaa tuplamaaotteluihin Riikaan 13 pelaajalla

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies pelaa viikonloppuna kaksi maaottelua Latviaa vastaan Riikassa. Susiladies pelaa ensin suljetuin ovin Latviaa vastaan lauantaina 31.7. klo 18:00 ja yleisön kera sunnuntaina 1.8. klo 17:00.

7.3.2019 11:16 Susiladies

Naisten universiadijoukkue, 20-vuotiaiden maajoukkue ja Susiladies yhteistyössä maajoukkuekesänä 2019

Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on laittanut kutsun naisten universiadijoukkueen ehdokkaille, 20-vuotiaiden naisten maajoukkueelle ja Susiladies-pelaajille muodostaakseen yhden ison harjoitusryhmän maajoukkuekesälle 2019.

21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

20.11.2018 14:23 Susiladies

Walker ja Marginean Romanian kulmahampaat

Susiladies saa vastaansa keskiviikkoiltana EM-karsintojen päätösottelussa Romanian Cluj-Napocassa. Susiladiesin valmentaja Jussi Räikkä kuvailee Romaniaa joukkueeksi, jonka korintekovastuu keskittyy Ashley Walkeriin ja Gabriela Margineaniin.

19.11.2018 12:24 Susiladies

Susiladies lievin muutoksin Romaniaan

Susiladies lähtee keskiviikon EM-karsintaotteluun Romaniaa vastaan miltei samalla kokoonpanolla, joka nähtiin lauantaina Töölön Kisahallissa Sloveniaa vastaan. Romania ja Susiladies kohtaavat keskiviikkoiltana Cluj-Napocassa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

9.8.2018 08:37 Pääjuttu

Susiladies saa vastaansa valmistavissa maaotteluissa Viron

Marraskuun EM-karsintaikkunaan valmistautuva Suomen naisten maajoukkue kohtaa ensi viikolla Viron kahdesti vieraissa. Tiistaina 14.8. ja keskiviikkona 15.8. Susiladies ottaa mittaa Virosta Paidessa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

Näytä lisää vastaavia