Suomi kohtaa Viron EM-karsintakenraalissa

15.11.2016 Suomen naisten maajoukkue, Naarassudet, kohtaa huomenna keskiviikkona 16.11. Viron Tallinnassa. Ottelu toimii ensi lauantaina 19.11. Töölön Kisahallissa Espanjaa vastaan pelattavan EM-karsintaottelun kenraaliharjoituksena. Ottelu pelataan suljetuin ovin ilman yleisöä.

Anni Jämsä ja Naarassudet valmistautuvat lauantain EM-karsintaotteluun kohtaamalla Viron vieraissa. Kuva: Francois Perthuis.


Suomen tavoin Viro hioo EM-karsintakuntoaan marraskuun maajoukkueikkunassa, kun virolaiset kohtaavat lauantaina Zagrebissa Kroatian. Neljän joukkueen B-karsintalohkossa (Viro, Kroatia, Ranska ja Hollanti) Viro on hävinnyt jokaisen ottelunsa tähän mennessä.
 

Suomi taas on kohdannut kolmen joukkueen I-lohkossa molemmat vastustajansa Espanjan ja Ruotsin jo kertaalleen. Espanja oli kotikentällään ylivoimainen, mutta Suomi oli lähellä yllättää helmikuussa täyden Kisahallin hurmoksessa Ruotsin. Tuolloin EM-kisojen vakiokävijäksi noussut länsinaapuri ratkaisi ottelun voiton vasta viimeisillä minuuteilla.
 

Viro on Suomelle äärimmäisen tuttu vastustaja sillä joukkueet ovat kohdanneet toisensa tämän vuoden sisällä jo kolmesti valmistavissa maaotteluissa. Hyvinkäällä pelatuissa kolmessa ottelussa Naarassudet voittivat Viron helmikuussa 67-57, mutta taipui virolaisille kahdesti elokuun alussa.
 

– Olemme tekemässä sellaista muutosta, että siirrymme entistä enemmän konseptipelaamiseen. Yksinkertaistamme ja teemme mallit selvemmäksi tähän hommaan. Harjoittelun jälkeen Virossa koko paketti pitäisi saada toimimaan, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kertoo.
 

EM-karsintojen viimeisessä kotiottelussaan Suomi kohtaa Rion olympialaisissa hopeaa saavuttaneen Espanjan, joka on kolmella voitollaan jo varmistanut paikkansa EM-lopputurnaukseen. Espanjan vierailu Suomeen on korisyleisölle harvinaista herkkua. Espanjan viime vuosien meriittilistalle lukeutuu olympiahopean 2016 ohella MM-hopea 2014, EM-pronssi 2015 ja Euroopan mestaruus 2013.

 
Liput Suomi-Espanja-otteluun ovat myynnissä Ticketmasterissa. Liput maksavat 11,50 € (aikuiset) ja 6,50 € (lapset, 16 vuotta ja alle). Alle 3-vuotiaat lapset sylissä ilmaiseksi.

Lisätietoja: Ticketmaster

Henkilöt

 
31.5.2022 12:17 Susiladies

Susiladiesin leiritys alkaa kesäkuussa – kotiottelut sekä Helsingissä että Tampereella

Susiladies kerääntyy kesäharjoittelemaan maanantaina 6.6. Urhea-halliin, Helsinkiin. Joukkueen kesäohjelmaan kuuluvat vierasottelut Portugalia vastaaan, heinäkuun lopun kotiottelut Helsingissä Viroa ja Latviaa vastaan sekä elokuun alussa kotiottelut Islantia ja Ruotsia vastaan Tampereella.

29.7.2021 19:02 Susiladies

Susiladies matkustaa tuplamaaotteluihin Riikaan 13 pelaajalla

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies pelaa viikonloppuna kaksi maaottelua Latviaa vastaan Riikassa. Susiladies pelaa ensin suljetuin ovin Latviaa vastaan lauantaina 31.7. klo 18:00 ja yleisön kera sunnuntaina 1.8. klo 17:00.

7.3.2019 11:16 Susiladies

Naisten universiadijoukkue, 20-vuotiaiden maajoukkue ja Susiladies yhteistyössä maajoukkuekesänä 2019

Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on laittanut kutsun naisten universiadijoukkueen ehdokkaille, 20-vuotiaiden naisten maajoukkueelle ja Susiladies-pelaajille muodostaakseen yhden ison harjoitusryhmän maajoukkuekesälle 2019.

21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

20.11.2018 14:23 Susiladies

Walker ja Marginean Romanian kulmahampaat

Susiladies saa vastaansa keskiviikkoiltana EM-karsintojen päätösottelussa Romanian Cluj-Napocassa. Susiladiesin valmentaja Jussi Räikkä kuvailee Romaniaa joukkueeksi, jonka korintekovastuu keskittyy Ashley Walkeriin ja Gabriela Margineaniin.

19.11.2018 12:24 Susiladies

Susiladies lievin muutoksin Romaniaan

Susiladies lähtee keskiviikon EM-karsintaotteluun Romaniaa vastaan miltei samalla kokoonpanolla, joka nähtiin lauantaina Töölön Kisahallissa Sloveniaa vastaan. Romania ja Susiladies kohtaavat keskiviikkoiltana Cluj-Napocassa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

9.8.2018 08:37 Pääjuttu

Susiladies saa vastaansa valmistavissa maaotteluissa Viron

Marraskuun EM-karsintaikkunaan valmistautuva Suomen naisten maajoukkue kohtaa ensi viikolla Viron kahdesti vieraissa. Tiistaina 14.8. ja keskiviikkona 15.8. Susiladies ottaa mittaa Virosta Paidessa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

Näytä lisää vastaavia