Naisten maajoukkue kohtaa Viron kahdesti

8.7.2010 Maaottelukautensa voitolla ja tappiolla Ruotsia vastaan avannut naisten koripallomaajoukkue suuntaa huomenna Tallinnaan. Suomi kohtaa Viron perjantaina ja lauantaina pelattavissa maaotteluissa.

Minna Sten ja naisten maajoukkue matkaavat seuraavaksi Tallinnaan.

Maajoukkueen pelaavaan kokoonpanoon Viro-maaotteluihin liittyvät Forssan Alun Juta Jahilo..

Maajoukkue pelasi maaottelukauden ensimmäiset ottelunsa viikon alussa Tukholmassa. Suomi kukisti avauspelissä Ruotsin 66-53 (30-28), mutta hävisi joukkueiden toisen kohtaamisen 46-55 (27-28). Päävalmentaja Tommi Koskinen näki suojattiensa otteissa paljon hyvää.

- Ensimmäinen matsi näytti ajankohtaan nähden melko valmiilta. Pystyimme pelaamaan leveällä rotaatiolla sovittuja kuvioita ja puolustamaan pelikirjan mukaisesti. Toinen pelikin oli muuten hyvä, mutta viimeistely mätti, summaa Koskinen Tukholman otteluiden antia.

Koskinen kehui myös pelaajiensa suoritusvarmuutta Ruotsi-otteluissa. Maajoukkueen riveistä löytyi monta onnistujaa.

- Taru Tuukkanen ja Tiina Sten pelasivat alusta asti hyvällä perustasolla ja Vilma Kesänen on omaksunut pelinjohtajan roolinsa erinomaisesti. Minna Sten oli erinomainen puolustuspäässä ja kehittynyt hyökkäyksessä. Dionne Pounds ja Anette Juvonen olivat myös positiivisia yllätyksiä.

Maajoukkueen pelaava kokoonpano muuttuu Ruotsi-otteluista hieman. Anette Juvonen on liittynyt alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen matkaan, Henna Salomaa toipuu olkapäähänsä saamastaan iskusta ja Tiina Sten matkustaa Yhdysvaltoihin Laura Sarion häihin Heta Korpivaaran ja Maija Lähteen seuraksi.

Kolmikon tilalle pelaavaan kokoonpanoon on nostettu naisten SM-sarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi keväällä 2009 äänestetty Forssan Alun Juta Jahilo sekä Espoo Teamin Anni Mäkitalo.

Suomi ja Viro kohtaavat Tallinnassa Audentesin urheilukoululla perjantaina 17:00 ja lauantaina 14:30.

Naisten koripallomaajoukkue Viro-maaotteluissa 9.-10.7.

Etunimi

Sukunimi

Pituus

Synt.

Seura (2010/11)

Sanna

Helenius

176

31.03.84

Titanes Dramas (GRE)

Juta

Jahilo

186

03.12.84

Forssan Alku

Vilma

Kesänen

172

27.09.88

Catz Lappeenranta

Michaela

Moua

180

18.08.76

free agent

Anni

Mäkitalo

175

08.11.91

Espoo Team

Maiju

Pekkarinen

178

23.11.84

Äänekosken Huima

Dionne

Pounds

174

05.11.84

HoNsU Jyväskylä

Minna

Sten

187

21.12.87

Forssan Alku

Janika

Sundström

178

20.02.87

free agent

Taru

Tuukkanen

190

30.12.77

ToPo, Helsinki

Kaisa

Valtakari

178

08.03.87

Catz Lappeenranta

  • Päävalmentaja Tommi Koskinen
  • Valmentaja Ensio Helimäki
  • Valmentaja Jussi Laakso
  • Fysioterapeutti Krista Puhakka

Naisten maaottelut Tallinnassa 9.-10.7.

  • Pe 9.7. Viro - Suomi 17:00 @ Audentesin urheilukoulu
  • La 10.7. Viro - Suomi 14:30 @ Audentesin urheilukoulu
 
31.5.2022 12:17 Susiladies

Susiladiesin leiritys alkaa kesäkuussa – kotiottelut sekä Helsingissä että Tampereella

Susiladies kerääntyy kesäharjoittelemaan maanantaina 6.6. Urhea-halliin, Helsinkiin. Joukkueen kesäohjelmaan kuuluvat vierasottelut Portugalia vastaaan, heinäkuun lopun kotiottelut Helsingissä Viroa ja Latviaa vastaan sekä elokuun alussa kotiottelut Islantia ja Ruotsia vastaan Tampereella.

29.7.2021 19:02 Susiladies

Susiladies matkustaa tuplamaaotteluihin Riikaan 13 pelaajalla

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies pelaa viikonloppuna kaksi maaottelua Latviaa vastaan Riikassa. Susiladies pelaa ensin suljetuin ovin Latviaa vastaan lauantaina 31.7. klo 18:00 ja yleisön kera sunnuntaina 1.8. klo 17:00.

7.3.2019 11:16 Susiladies

Naisten universiadijoukkue, 20-vuotiaiden maajoukkue ja Susiladies yhteistyössä maajoukkuekesänä 2019

Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on laittanut kutsun naisten universiadijoukkueen ehdokkaille, 20-vuotiaiden naisten maajoukkueelle ja Susiladies-pelaajille muodostaakseen yhden ison harjoitusryhmän maajoukkuekesälle 2019.

21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

20.11.2018 14:23 Susiladies

Walker ja Marginean Romanian kulmahampaat

Susiladies saa vastaansa keskiviikkoiltana EM-karsintojen päätösottelussa Romanian Cluj-Napocassa. Susiladiesin valmentaja Jussi Räikkä kuvailee Romaniaa joukkueeksi, jonka korintekovastuu keskittyy Ashley Walkeriin ja Gabriela Margineaniin.

19.11.2018 12:24 Susiladies

Susiladies lievin muutoksin Romaniaan

Susiladies lähtee keskiviikon EM-karsintaotteluun Romaniaa vastaan miltei samalla kokoonpanolla, joka nähtiin lauantaina Töölön Kisahallissa Sloveniaa vastaan. Romania ja Susiladies kohtaavat keskiviikkoiltana Cluj-Napocassa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

9.8.2018 08:37 Pääjuttu

Susiladies saa vastaansa valmistavissa maaotteluissa Viron

Marraskuun EM-karsintaikkunaan valmistautuva Suomen naisten maajoukkue kohtaa ensi viikolla Viron kahdesti vieraissa. Tiistaina 14.8. ja keskiviikkona 15.8. Susiladies ottaa mittaa Virosta Paidessa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

Näytä lisää vastaavia