Risto Piiparista naisten päävalmentaja

8.10.1999 Naisten koripallomaajoukkueen valmennusvastuun ottaa Kouvojen miehet viime kaudella SM-kultaan johdattanut Risto Piipari. Maajoukkue lähtee Piiparin johdolla hakemaan EM-kisapaikkaa marraskuussa käynnistyvältä EM-semifinaalikierrokselta.

Marja Miettisen jätettyä tehtävänsä Koripalloliitossa, ratkaistiin naisten maajoukkueen päävalmentajakysymys toiminnan uudelleen organisoinnin yhteydessä kutsumalla naisten maajoukkueen vastuuvalmentajaksi Kouvolan Kouvot viime kaudella miesten Suomen mestaruuteen luotsannut Risto Piipari. Piipari valittiin myös kauden jälkeen vuoden valmentajaksi.

Piiparilla on mieskoripalloilun puolella saavutetuista meriiteistään huolimatta hyvä tuntuma myös naiskoripalloiluun, sillä hän on toiminut aiemmin naisten maajoukkueen valmentajana.

- Onhan tämä haasteellinen tilanne. Vastustajamme (Italia, Venäjä ja Unkari) EM-semifinaalikierroksella ovat kovia. Toisaalta maajoukkueessamme on tällä hetkellä sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Nuoria ja lahjakkaita pelaajia on paljon. Ennen ensimmäistä EM-semifinaalikierroksen otteluamme Venäjää vastaan 24.11. leireilemme neljän päivän ajan, jonka lisäksi pelaamme 1-2 kertaa Tanskaa vastaan, suunnitteli Risto Piipari.

- Suomen Koripalloliitto on iloinen henkilöratkaisujen onnistuttua liiton toivomalla tavalla. Saimme osaavan naiskoripallon johtajan sekä kokeneen, arvostetun valmentajan naisten maajoukkueen luotsiksi, arvioi toiminnanjohtaja Pekka Litmanen tyytyväisenä tehtyjä valintoja.

Risto Piipari -henkilökuva

Syntynyt

28.6.1947

Saavutukset

Miesten Suomen mestaruus 1995 (Kouvot) ja 1999 (Kouvot)
Miesten Suomen Cup-voitto 1984 (KTP) ja 1998 (Kouvot)
Miesten SM-sarjan Vuoden valmentaja 1995 (Kouvot) ja 1999 (Kouvot)

Valmentajaura naisten maajoukkueessa

Valmensi naisten maajoukkuetta 1989-1993, joiden aikana Suomi pelasi 48 ottelua. Voitto kertyi 25 ja tappioita 23. Voittosuhde 52,1%.

 
27.9.2018 17:15 Sudenpennut

Mukaan valmennus- ja tukitehtäviin Sudenpolulle?

Suomen Koripalloliitto hakee asiantuntevia osaajia nuorten maajoukkueisiin. Haku koskee niin valmentaja- kuin tukitehtäviä.

#Hi5 – osallistu ja jaa seurasi positiivista meininkiä

Koripalloliiton #Hi5 on valtakunnallinen hanke, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä. Jaa nyt seurasi onnistumiset ja kerro myös muille, miksi teillä on hyvä meno!

28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

SUSI All Star -leirien kutsutut pelaajat 2017

Suomen Koripalloliitto on kutsunut 13-14-vuotiaita tyttöjä ja poikia SUSI All Star -leirityksen ensimmäiseen vaiheeseen Kisakallion Susi Training Centeriin. Leirit järjestetään 11.-14.5. ja 18.-21.5.

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

21.10.2015 Valmentajat

Antti Koskelainen kansainvälisessä ICAB-koulutuksessa Delawaressa

Suomen nuorten maajoukkueiden vakiovalmentaja sekä Koripalloliiton olympiavalmentajana HBA-Märskyssä nuoria lupauksia luotsaava Antti Koskelainen hakee parhaillaan lisäoppia Yhdysvalloista. Koskelainen viettää kaikkiaan viisi viikkoa Delawaren yliopistossa kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) ja USA:n olympiakomitean ICAB-koulutuksessa (International Coaching Apprenticeship in Basketball).

31.7.2015 Pohjoinen alue

Elokuun KORI-lehti luettavissa netissä

Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ilmestynyt KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.

30.7.2015 07:39 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä torstaina 30.7.

Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.

Susijengin luottoluotsi Pekka Salmisesta naisten päävalmentaja

Vuodesta 2001 Suomen miesten koripallomaajoukkueen eli Susijengin nousua rakentamassa ollut Pekka Salminen, 51, on nimitetty naisten päävalmentajaksi. Paraikaa joensuulaista Kataja Basketia Korisliigassa valmentava Salminen aloittaa laaja-alaisessa ja päätoimisessa tehtävässään Koripalloliitossa 1.6.

Koripalloliitto hakee naisten päävalmentajaa

Suomen Koripalloliitto järjestää kilpailutoimintaa ”Stadista Sallaan”, organisoi valmentaja- ja erotuomarikoulutusta sekä vie Suomi-korista maailmalle yli 10 maajoukkueen välityksellä. Koripalloliitto hakee tiiminsä vahvistukseksi naisten päävalmentajaa.

Näytä lisää vastaavia