Vahvistunut naisten maajoukkue suuntaa Belgiaan

22.7.2010 Elokuun EM-karsintoihin valmistautuva naisten maajoukkue matkaa torstaina Belgiaan pelaamaan maaottelut Belgiaa ja Israelia vastaan. Toissa viikon Viro-maaotteluista sivussa olleet Tiina Sten ja Heta Korpivaara ovat palanneet maajoukkueen matkaan.

Heta Korpivaara liittyy maajoukkueen matkaan Belgian turnauksessa.

Taru Tuukkanen on ollut kovassa iskussa heinäkuun alun maaotteluissa.

Vilma Kesänen tekee tasavahvaa työtä maajoukkueen pelinrakentajana. Kuvat: Francois Perthuis.

Naiset aloittivat maaottelukautensa heinäkuun alussa tuplamaaotteluilla Ruotsia ja Viroa vastaan. Päävalmentaja Tommi Koskinen kertoo, että Belgiassa pelattavien maaotteluiden päätavoitteena on ottaa askel eteenpäin joukkueen suoritustason vakiinnuttamisessa.

- Pelasimme ajoittain hyviä jaksoja Viroa ja Ruotsia vastaan, mutta vastaavasti aaltoliike vei muutamaan otteeseen myös aivan toiseen suuntaan, Koskinen summaa.

- Belgiaa ja Israelia vastaan kannaltamme tärkeintä on pystyä pelaamaan useita minuutteja mahdollisimman korkealla intensiteetillä ja pelitempolla ja pitää ailahtelut minimissä.

Maajoukkue saa Belgian turnaukseen mukaan kaksi arvokasta runkopelaajaa, sillä aloitusviisikon pelaajat Tiina Sten ja Heta Korpivaara ovat palanneet Yhdysvalloista maajoukkueen vahvuuteen. Ryhmä on enää yhtä pelaajaa vailla, sillä tuore morsian Laura Sario tekee paluunsa ensi viikolla Latviassa.

- Tiina, Heta ja Laura ovat meille huipputärkeitä pelaajia. On hyvä saada heidät takaisin riveihin, kiittelee Koskinen.

Vahvassa iskussa

Koskisen mukaan Ruotsi- ja Viro-maaottelut antoivat positiivisia signaaleja maajoukkueen nykykunnosta. Moni pelaaja osoitti olevansa seurajoukkuekauden jäljiltä vahvassa iskussa.

- Taru Tuukkanen on päässyt lapsensa syntymän jälkeen nopeasti hyvään kuntoon. Hän tuntuu harjoitellen paljon SM-sarjakauden päättymisen jälkeen, Koskinen arvioi.

- Minna Sten pelaa puolestaan tällä hetkellä uransa parasta koripalloa. Uusista kasvoista Dionne Pounds ja Maiju Pekkarinen olivat erinomaisia Ruotsia ja Viroa vastaan.

Maajoukkueen pelintekijäosastolla Vilma Kesänen on selvinnyt haastavasta tehtävästään puhtain paperein. Nuoret Anni Mäkitalo (18v.) ja Anette Juvonen (17v.) pelasivat puolestaan ensimmäisissä maaotteluissaan lupauksia herättävästi.

- Ryhmässä on nuoria, lahjakkaita pelaajia, joille on tiedossa vastuuta jatkossakin, lupailee Koskinen.

Suomi kohtaa naisten EM-karsintojen C-lohkossa Unkarin, Bulgarian, Turkin ja Montenegron. Suomi pelaa karsintojen ensimmäisen ottelunsa 5. elokuuta Vantaan Energia Areenalla Turkkia vastaan.

Suomen naisten maajoukkue Belgiassa 22.-25.7.2010

Etunimi

Sukunimi

Pituus

Syntynyt

Pelip.

Seurajoukkue

Vilma

Kesänen

172

27.09.88

1

Catz Lappeenranta

Heta

Korpivaara

185

08.08.84

3

CREF Madrid (ESP)

Maija

Lähde

182

23.10.83

4

-

Michaela

Moua

180

16.08.76

4

Keravan Energia Team

Anni

Mäkitalo

175

08.11.91

2

Espoo Team

Maiju

Pekkarinen

178

23.11.84

3

Äänekosken Huima

Dionne

Pounds

174

05.11.84

2

HoNsU Jyväskylä

Henna

Salomaa

177

03.06.89

2

-

Minna

Sten

187

20.12.87

5

Forssan Alku

Tiina

Sten

188

18.06.85

4

Zaragosa (ESP)

Taru

Tuukkanen

190

30.12.77

5

ToPo, Helsinki

Kaisa

Valtakari

178

08.03.87

2

Catz Lappeenranta

  • Päävalmentaja Tommi Koskinen
  • Valmentaja Jussi Laakso
  • Valmentaja Ensio Helimäki
  • Fysioterapeutti Krista Puhakka

Naisten maaottelutilastot

Sukunimi

Ott.

Pist.

Ka.

Piste-ennätys

1. maaottelu

Tuukkanen

102

1642

16,1

30 vs. SLO 2004

04.04.1998 vs. GER

Moua

90

480

5,3

21 vs. RUS 2001

14.04.1994 vs. LAT

Korpivaara

61

496

8,1

29 vs. ROU 2009

09.08.2002 vs. TUR

Sten T

50

462

9,2

28 vs. BIH 2009

15.07.2005 vs. SVK

Sten M

25

116

4,7

15 vs. ITA 2008

22.07.2008 vs. UKR

Kesänen

23

41

1,8

7 vs. GBR 2009

03.08.2007 vs. EST

Lähde

19

21

1,1

4 vs. HUN 2005

23.07.2000 vs. EST

Salomaa

13

40

3,1

10 vs. BIH 2009

08.08.2007 vs. SLO

Valtakari

12

13

1,1

6 vs. EST 2007

22.08.2007 vs. EST

Pounds

4

41

10,3

16 vs. EST 2010

05.07.2010 vs. SWE

Pekkarinen

4

17

4,3

11 vs. EST 2010

05.07.2010 vs. SWE

Mäkitalo

2

9

4,5

7 vs. EST 2010

09.07.2010 vs. EST

Belgian turnauksen otteluaikataulu

  • Perjantai 23.7. klo 20:00 Belgia - Suomi @ Kortrijk, Belgia
  • Lauantai 24.7. klo 20:00 Suomi - Israel @ Kortrijk, Belgia
 
31.5.2022 12:17 Susiladies

Susiladiesin leiritys alkaa kesäkuussa – kotiottelut sekä Helsingissä että Tampereella

Susiladies kerääntyy kesäharjoittelemaan maanantaina 6.6. Urhea-halliin, Helsinkiin. Joukkueen kesäohjelmaan kuuluvat vierasottelut Portugalia vastaaan, heinäkuun lopun kotiottelut Helsingissä Viroa ja Latviaa vastaan sekä elokuun alussa kotiottelut Islantia ja Ruotsia vastaan Tampereella.

29.7.2021 19:02 Susiladies

Susiladies matkustaa tuplamaaotteluihin Riikaan 13 pelaajalla

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies pelaa viikonloppuna kaksi maaottelua Latviaa vastaan Riikassa. Susiladies pelaa ensin suljetuin ovin Latviaa vastaan lauantaina 31.7. klo 18:00 ja yleisön kera sunnuntaina 1.8. klo 17:00.

7.3.2019 11:16 Susiladies

Naisten universiadijoukkue, 20-vuotiaiden maajoukkue ja Susiladies yhteistyössä maajoukkuekesänä 2019

Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on laittanut kutsun naisten universiadijoukkueen ehdokkaille, 20-vuotiaiden naisten maajoukkueelle ja Susiladies-pelaajille muodostaakseen yhden ison harjoitusryhmän maajoukkuekesälle 2019.

21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

20.11.2018 14:23 Susiladies

Walker ja Marginean Romanian kulmahampaat

Susiladies saa vastaansa keskiviikkoiltana EM-karsintojen päätösottelussa Romanian Cluj-Napocassa. Susiladiesin valmentaja Jussi Räikkä kuvailee Romaniaa joukkueeksi, jonka korintekovastuu keskittyy Ashley Walkeriin ja Gabriela Margineaniin.

19.11.2018 12:24 Susiladies

Susiladies lievin muutoksin Romaniaan

Susiladies lähtee keskiviikon EM-karsintaotteluun Romaniaa vastaan miltei samalla kokoonpanolla, joka nähtiin lauantaina Töölön Kisahallissa Sloveniaa vastaan. Romania ja Susiladies kohtaavat keskiviikkoiltana Cluj-Napocassa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

9.8.2018 08:37 Pääjuttu

Susiladies saa vastaansa valmistavissa maaotteluissa Viron

Marraskuun EM-karsintaikkunaan valmistautuva Suomen naisten maajoukkue kohtaa ensi viikolla Viron kahdesti vieraissa. Tiistaina 14.8. ja keskiviikkona 15.8. Susiladies ottaa mittaa Virosta Paidessa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

Näytä lisää vastaavia