Naiset haastavat EM-karsintakenraalissaan Latvian

29.7.2010 Suomen naisten koripallomaajoukkueen valmistautuminen 5. elokuuta alkaviin EM-karsintoihin huipentuu viikonloppuna vierasotteluilla Euroopan naiskoripallon mahtimaihin kuuluvaa Latviaa vastaan.

Dionne Pounds ja Suomi kohtaavat EM-karsintojen kenraaliharjoituksissaan Latvian.

Tiina Sten saa painia korin alla pitkiä ja vahvoja latvialaispelaajia vastaan.

Vilma Kesänen on johtanut Suomen peliä lupauksia herättävästi. Kuvat: Ville Vuorinen.

Maajoukkue kohtasi kesän ensimmäisissä maaotteluissaan heinäkuun alussa Ruotsin ja Viron, ja jatkoi valmistautumistaan viime viikonlopun turnauksessa Israelia ja Belgiaa vastaan.

Maajoukkueen linjan mukaisesti vastustajat kovenevat EM-karsintojen lähestyessä. Viikonloppuna Suomea vastaan asettuva Latvia sijoittui viime vuoden EM-kisoissa seitsemänneksi sekä kahden vuoden takaisissa Pekingin olympialaisissa kahdeksanneksi.

- Uskon, että saamme Latviaa vastaan kunnon viimeistely- ja kenraaliharjoituksen tuleviin matseihin, päävalmentaja Tommi Koskinen miettii.

- Latvia pelaa todennäköisesti saman tason koripalloa, kuin millä tulevista EM-karsintavastustajimme Turkki ja Unkari pystyvät pelaamaan. Yhden maailman huippumaista kohtaaminen on eri juttu kuin se, että pyörittelisimme harjoituksissa kuvioita keskenämme.

Belgian turnaus kehitti

Suomi hävisi viime viikonlopun maaotteluissaan Belgialle 64-72 (29-44) ja Israelille 61-68 (29-42). Vaikka Suomen voittotili ei otteluissa karttunutkaan, Koskisen mukaan viikonloppu oli maajoukkueelle tärkeä kehitysaskel.

- Pääsimme pelaamaan sen tasoisia maita vastaan, joita kohtaamme EM-karsinnoissa, ja huomasimme, että pelissämme on paitsi paljon hyvää, myös paljon parantamisen varaa.

- Eritoten havahduimme siihen, että vastahyökkäyspelin puolustamisessa meidän on oltava valmiimpia. Belgia ratkaisi ottelunsa meitä vastaan jo ensimmäisellä puoliajalla siksi, koska emme olleet ajan tasalla puolustukseen palatessamme. Israelia vastaan olimme selkeästi lukeneet läksymme, sillä Israel ei saanut nopeita hyökkäyksiä käyntiin, vaikka nopeat ovat heidän ykkösaseensa.

Suomi sai Belgian turnauksessa takaisin kokoonpanoonsa aloitusviisikon pelaajansa Tiina Stenin ja Heta Korpivaaran, jotka olivat edellisen viikon Yhdysvalloissa juhlimassa maajoukkuetoverinsa Laura Wilsonin (o.s. Sario) häitä. Wilson palaa Suomen kokoonpanoon Latviassa, joten maajoukkue on täysilukuinen jalkavaivaista Michaela Mouaa lukuun ottamatta.

- Tiina ja Heta ovat systeemillemme elintärkeitä pelaajia, ja he ovat varmasti paremmassa pelikunnossa nyt kuin viime viikonloppuna aikaeroväsymyksestä toipuessaan, arvelee Koskinen.

- Wilson on puolestaan ammattimaisesti harjoitteleva pelaaja, josta meillä on varmasti hyötyä ensimmäisestä maaottelusta alkaen.

 

Suomen naisten maajoukkue Latviassa 29.7.-1.8.2010

Etunimi

Sukunimi

Pituus

Syntynyt

Pelip.

Seurajoukkue

Vilma

Kesänen

172

26.09.88

1

Catz Lappeenranta

Heta

Korpivaara

185

08.08.84

3

Isla de Tenerife (ESP)

Maija

Lähde

182

23.10.83

4

-

Anni

Mäkitalo

175

07.11.91

2

Espoo Team

Maiju

Pekkarinen

178

23.11.84

3

Äänekosken Huima

Dionne

Pounds

174

05.11.84

2

HoNsU Jyväskylä

Henna

Salomaa

177

02.06.89

2

-

Minna

Sten

187

20.12.87

5

Forssan Alku

Tiina

Sten

188

18.06.85

4

Zaragoza (ESP)

Taru

Tuukkanen

190

30.12.77

5

ToPo, Helsinki

Kaisa

Valtakari

178

08.03.87

2

Catz Lappeenranta

Laura

Wilson

184

10.08.84

2

Dexia Namur (BEL)

  • Päävalmentaja Tommi Koskinen
  • Valmentaja Jussi Laakso
  • Valmentaja Ensio Helimäki
  • Fysioterapeutti Krista Puhakka

Suomen pelaajien maaottelutilastot

Sukunimi

Ottelut

Pisteet

Keskiarvo

Piste-ennätys

1. maaottelu

Tuukkanen

104

1664

16,0

30 vs. SLO 2004

04.04.1998 vs. GER

Korpivaara

63

508

8,1

29 vs. ROU 2009

09.08.2002 vs. TUR

Sten T

52

483

9,3

28 vs. BIH 2009

15.07.2005 vs. SVK

Wilson

44

173

3,9

13 vs. EST 2006

10.08.2002 vs. GRE

Sten M

27

137

5,1

15 vs. ITA 2008

22.07.2008 vs. UKR

Kesänen

25

51

2,0

7 vs. GBR 2009

03.08.2007 vs. EST

Lähde

21

23

1,1

4 vs. HUN 2005

23.07.2000 vs. EST

Salomaa

15

41

2,7

10 vs. BIH 2009

08.08.2007 vs. SLO

Valtakari

14

13

0,9

6 vs. EST 2007

22.08.2007 vs. EST

Pounds

6

73

12,2

20 vs. BEL 2010

05.07.2010 vs. SWE

Pekkarinen

6

22

3,7

11 vs. EST 2010

05.07.2010 vs. SWE

Mäkitalo

4

9

2,3

7 vs. EST 2010

09.07.2010 vs. SWE

Otteluohjelma

  • La 31.7. klo 17:30 Latvia - Suomi (Valmiera, Latvia)
  • Su 1.8. klo 17:00 Latvia - Suomi (Valmiera, Latvia)
 
31.5.2022 12:17 Susiladies

Susiladiesin leiritys alkaa kesäkuussa – kotiottelut sekä Helsingissä että Tampereella

Susiladies kerääntyy kesäharjoittelemaan maanantaina 6.6. Urhea-halliin, Helsinkiin. Joukkueen kesäohjelmaan kuuluvat vierasottelut Portugalia vastaaan, heinäkuun lopun kotiottelut Helsingissä Viroa ja Latviaa vastaan sekä elokuun alussa kotiottelut Islantia ja Ruotsia vastaan Tampereella.

29.7.2021 19:02 Susiladies

Susiladies matkustaa tuplamaaotteluihin Riikaan 13 pelaajalla

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies pelaa viikonloppuna kaksi maaottelua Latviaa vastaan Riikassa. Susiladies pelaa ensin suljetuin ovin Latviaa vastaan lauantaina 31.7. klo 18:00 ja yleisön kera sunnuntaina 1.8. klo 17:00.

7.3.2019 11:16 Susiladies

Naisten universiadijoukkue, 20-vuotiaiden maajoukkue ja Susiladies yhteistyössä maajoukkuekesänä 2019

Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on laittanut kutsun naisten universiadijoukkueen ehdokkaille, 20-vuotiaiden naisten maajoukkueelle ja Susiladies-pelaajille muodostaakseen yhden ison harjoitusryhmän maajoukkuekesälle 2019.

21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

20.11.2018 14:23 Susiladies

Walker ja Marginean Romanian kulmahampaat

Susiladies saa vastaansa keskiviikkoiltana EM-karsintojen päätösottelussa Romanian Cluj-Napocassa. Susiladiesin valmentaja Jussi Räikkä kuvailee Romaniaa joukkueeksi, jonka korintekovastuu keskittyy Ashley Walkeriin ja Gabriela Margineaniin.

19.11.2018 12:24 Susiladies

Susiladies lievin muutoksin Romaniaan

Susiladies lähtee keskiviikon EM-karsintaotteluun Romaniaa vastaan miltei samalla kokoonpanolla, joka nähtiin lauantaina Töölön Kisahallissa Sloveniaa vastaan. Romania ja Susiladies kohtaavat keskiviikkoiltana Cluj-Napocassa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

9.8.2018 08:37 Pääjuttu

Susiladies saa vastaansa valmistavissa maaotteluissa Viron

Marraskuun EM-karsintaikkunaan valmistautuva Suomen naisten maajoukkue kohtaa ensi viikolla Viron kahdesti vieraissa. Tiistaina 14.8. ja keskiviikkona 15.8. Susiladies ottaa mittaa Virosta Paidessa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

Näytä lisää vastaavia