Suomi luottavaisin mielin EM-karsinta-avaukseen Turkkia vastaan

4.8.2010 Suomen naisten koripallomaajoukkue lähtee luottavaisin mielin torstaina Vantaalla pelattavaan EM-karsintojen avausotteluun Turkkia vastaan. Päävalmentaja Tommi Koskisen mukaan maltin merkitys korostuu karsintalohkon ennakkosuosikkia vastaan pelatessa.

Heta Korpivaara ja Suomi kohtaavat EM-karsinta-avauksessaan Vantaalla Turkin.

Korpivaaran lisäksi Suomen ratkaisupelaajiin kuuluvat mm. heinäkuun alussa sadannen maaottelunsa pelannut sentteri Taru Tuukkanen..

..sekä vahvan tulon maajoukkuepaitaan tehnyt Dionne Pounds.

Päävalmentaja Tommi Koskinen korostaa maltin merkitystä karsinta-avauksessa.

Lohkon ennakkosuosikki Turkin hyökkäystä johtaa pelinrakentaja Birser Vardarli. Kuvat: Ville Vuorinen ja Francois Perthuis.

Turkki sai lentävän lähdön EM-karsintoihin puolustamalla ansiokkaasti ennakkosuosikin asemaansa. Turkki kukisti maanantain karsinta-avauksessa Bulgarian 76-67 (44-28) ottelussa, jonka loppulukemat mairittelevat vierasjoukkuetta.

Suomen naisten maajoukkueen päävalmentaja ei kuitenkaan ole turkkilaisten antamasta myrskyvaroituksesta huolissaan.

- Se on ollut jo pitkään tiedossa, että Turkki on paperilla lohkon kovin joukkue, kertoo Koskinen.

- Tiedämme tässä vaiheessa jo yhtä jos toistakin Turkin pelitavasta. Heidän onnistumisensa perustuu pitkälti siihen, että he tekevät tietyt perusasiat erinomaisen hyvin. Ottelussa korostuu maltin merkitys - meidän on saatava turkkilaiset pois raiteiltaan omilla keinoillamme.

Suomi viimeisteli EM-karsintakuntoaan viime viikonloppuna pelaamalla kaksi kenraaliharjoitusottelua Latviaa vastaan. Latvia voitti molemmat ottelut suurinumeroisesti.

- Olemme totutelleet pikku hiljaa eurooppalaisen huippukoripallon pelitempoon kesän aikana, mutta Latviaa vastaan saimme vielä erinomaisen oppitunnin siitä, kuinka fyysistä koripallo voi parhaimmillaan olla, kertaa Koskinen menneen viikonlopun antia.

- Loppulukemista huolimatta ottelut antoivat rohkaisevia signaaleja. Ainoa asia, joka meiltä kaipaa vielä paljon hiomista, on pelitilanneheittojen onnistumisprosentti. Jos pystymme pistämään heittomme sisään normaalilla tarkkuudellamme, meillä ei ole mitään hätää karsinnoissa.

Vaihtelevia puolustusmuotoja tiedossa

Kesän 2009 EM-kisat olivat turkkilaisille suuri pettymys, sillä loukkaantumisten runtelema joukkue selviytyi Latviassa vasta yhdeksännelle sijalle. Viime kesän kisoista sivussa olleet avainpelaajat Nevriye Yilmaz ja Esmeral Tuncluer ovat kuitenkin palanneet maajoukkueensa kokoonpanoon uuden EM-karsintakampanjan kynnyksellä.

Vaikka joukkueen ykköstähti, 195-senttinen sentteri Nevin Nevlin, on karsinnoista sivussa, on Turkilla kasassa monipuolisempi, kokeneempi ja tulivoimaisempi kokoonpano kuin vuoden takaisissa arvokisoissa.

- Turkki koostuu taitavista takapelaajista ja muutamasta hyvästä isosta pelaajasta. Joukkue on hyvin liikkuva ja puolustaa erittäin aggressiivisesti. Todennäköisesti tulemme näkemään paljon vaihtelevia puolustusmuotoja koko kentällä, evästää Suomen apuvalmentaja Jussi Laakso.

- Turkki ei ole niin urheilullinen joukkue kuin viimeksi kohtaamamme Latvia, mutta he paikkaavat sitä aggressiivisuudellaan. Turkki puolustaa paikoin jopa hullun rohkeasti, joka tarkoittaa sitä, että meidän on pidettävä päämme kylmänä, laitettava pallo liikkeeseen ja rankaistava heitä riskinotosta.

Turkin johtotähtinä Laakso mainitsee takapelaajat Birser Vardarlin (175 cm, 26 v.) ja Esmeral Tuncluerin (175 cm, 30 v.) sekä 193-senttisen, vasta 21-vuotiaan Melek Bilgen.

- Heidän kokoonpanossaan on laajuutta, mutta erityisesti Vardarli ja Tuncluer tahtovat ottaa isoja ratkaisuja ja pystyvät hyvänä päivänä upottamaan kokonaisia joukkueita. Nevlin ollessa sivussa saa Bilge kantaa enemmän vastuuta, ja näyttää toistaiseksi onnistuneen työssään mainiosti, päättää Laakso.

Suomi ja Turkki kohtaavat Vantaan Energia Areenalla torstaina klo 17:00 alkavassa maaottelussa.

Suomen naisten maajoukkue Turkki-maaottelussa 5.8.2010

Etunimi

Sukunimi

Pituus

Syntynyt

Pelip.

Seurajoukkue

Vilma

Kesänen

172

27.09.88

1

Catz Lappeenranta

Heta

Korpivaara

185

08.08.84

3

Isla de Tenerife (SPA)

Maija

Lähde

182

23.10.83

4

Free agent

Michaela

Moua

180

16.08.76

4

Free agent

Anni

Mäkitalo

175

08.11.91

2

Espoo Team

Maiju

Pekkarinen

178

23.11.84

3

Äänekosken Huima

Dionne

Pounds

174

05.11.84

2

HoNsU Jyväskylä

Henna

Salomaa

177

03.06.89

2

Free agent

Laura

Sario

184

10.08.84

2

Free agent

Minna

Sten

187

19.12.87

5

Forssan Alku

Tiina

Sten

188

18.06.85

4

Free agent

Taru

Tuukkanen

190

30.12.77

5

ToPo, Helsinki

Kaisa

Valtakari

178

08.03.87

2

Catz Lappeenranta

  • Päävalmentaja Tommi Koskinen
  • Valmentaja Jussi Laakso
  • Valmentaja Ensio Helimäki
  • Fysioterapeutti Krista Puhakka
 
21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

20.11.2018 14:23 Susiladies

Walker ja Marginean Romanian kulmahampaat

Susiladies saa vastaansa keskiviikkoiltana EM-karsintojen päätösottelussa Romanian Cluj-Napocassa. Susiladiesin valmentaja Jussi Räikkä kuvailee Romaniaa joukkueeksi, jonka korintekovastuu keskittyy Ashley Walkeriin ja Gabriela Margineaniin.

19.11.2018 12:24 Susiladies

Susiladies lievin muutoksin Romaniaan

Susiladies lähtee keskiviikon EM-karsintaotteluun Romaniaa vastaan miltei samalla kokoonpanolla, joka nähtiin lauantaina Töölön Kisahallissa Sloveniaa vastaan. Romania ja Susiladies kohtaavat keskiviikkoiltana Cluj-Napocassa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

9.8.2018 08:37 Pääjuttu

Susiladies saa vastaansa valmistavissa maaotteluissa Viron

Marraskuun EM-karsintaikkunaan valmistautuva Suomen naisten maajoukkue kohtaa ensi viikolla Viron kahdesti vieraissa. Tiistaina 14.8. ja keskiviikkona 15.8. Susiladies ottaa mittaa Virosta Paidessa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

11.2.2018 EM-karsinnat

Susiladies-valmentaja Jussi Räikkä: ”Henkinen kapasiteetti saatava paremmin käyttöön”

Suomen naisten maajoukkueen valmentaja Jussi Räikkä näkee, että nuori joukkue on mennyt marraskuusta paljon eteenpäin, mutta kaipaa parketille vielä lisää pelirohkeutta.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

Näytä lisää vastaavia