Naarassusille merkittävä parannus, Liettua edelleen vahvempi

2.8.2017 Suomen naisten maajoukkue hävisi toistamiseen nuorella joukkueellaan Kaunasissa Liettuan universiadijoukkueelle 82-74 (48-38). Liettua pelasi huomattavasti paremmin kuin eilen, mutta niin myös Naarassudet, joka otti merkittäviä askeleita eteenpäin päävalmentaja Pekka Salmisen mukaan.

Vilma Kesänen esiintyi edukseen, kun Suomi pelasi toisen ottelunsa Liettuan universiadijoukkuetta vastaan.

Nuorella kokoonpanolla pelanneen Naarassusien onnistujiin kuului Kesäsen lisäksi Elina Koskimies. Kuvat: Francois Perthuis.


– Liettua pelasi huomattavasti paremmin kuin eilen ja oli kovempi käytännössä kaikissa asioissa. Me otimme vielä isompia askeleita, olimme todella hyviä, Salminen kertoi.
 

Suomi taisteli vielä voitosta viimeisellä minuutilla, mutta liettualaisten häiritty up and under -haamukolmonen upposi levyn kautta ja kotijoukkue viimeisteli voittonsa vapaaheittoviivalta.
 

Suomi taisteli parhaansa mukaan liikuttaen palloa mallikkaasti 28 korisyötön arvoisesti. Myöskin levypalloihin löytyi tarvittava tilannekovuus ja Naarassudet onnistui pistämään Liettuan isokokoisille pelaajille vastaan.
 

– Pistimme palloa liikkeelle ja löysimme vapaan pelaajan. Nostimme myös fyysisyyttä puolustuspäässä ja pärjäsimme levypalloissa. Tämän takia näitä harjoituspelejä pelataan, että nähdään missä mennään ja kehitytään.
 

– Ennen kaikkea meidän joukkuepelaaminen, millä tavalla puolustettiin ja millä intensiteetillä suljimme ja juoksimme kenttää muistutti ”susiladieskoripalloa” eli sitä millä tavalla myös haluamme pelata.
 

Anissa Pounds (8/3/3 riistoa) pelasi eilisen tapaan mainion pelin. Syöttökoneina kunnostautuivat Vilma Kesänen (11/5/7 syöttöä), Roosa Lehtoranta (0/2/6 syöttöä), Nina Augustin (2/0/4 syöttöä) ja parhaimmillaan hyökkäyspäässä vertaistaan hakenut Helmi Tulonen (19/4/4 syöttöä). Kaksinumeroisille pistelukemille Kesäsen ja Tulosen lisäksi ylsi Annika Holopainen (12/3) ja oivasti esiintynyt Elina Koskimies (14/4).
 

– Koskimies on meidän joukkueen tulevaisuutta ajatellen jäätävän tärkeä pelaaja. Löytyy kokoa, taistelutahtoa, ymmärrystä ja hän käytti tänään taitojaan hyväkseen, Salminen nosti hattua.
 

Naarassudet matkustaa huomenna takaisin Suomeen ja valmistautuvat kohtaamaan kokeneemmalla kokoonpanolla Puolan universiadijoukkueen lauantaina ja sunnuntaina Hyvinkään Martinhallissa.

Liettua (universiadijoukkue) – Suomi 82-74 (23-25, 25-13, 10-20, 24-16)

Suomi: Helmi Tulonen 19/4/4 syöttöä, Elina Koskimies 14/4, Annika Holopainen 12/3, Vilma Kesänen 11/5/7 syöttöä, Anissa Pounds 8/3/3 riistoa, Sara Rokkanen 7/3, Nina Augustin 2/0/4 syöttöä, Evita Iiskola 1/3, Roosa Lehtoranta 0/2/6 syöttöä, Tuuli Menna 0/1, Sandra Karsten 0/0

 
21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

12.1.2018 07:00 Maaottelu

Naisten EM-karsintaottelun Suomi–Romania liput myyntiin

Naisten maajoukkue jatkaa vuoden 2019 kisoihin tähtääviä EM-karsintoja helmikuussa, kun se kohtaa Töölön Kisahallissa Romanian 10.2. klo 14. Lipunmyynti otteluun käynnistyy tänään perjantaina 12.1. klo 9.

15.11.2017 23:59 Maaottelu

Slovenia karkasi Susiladiesilta Celjessä

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaikkunansa toisen ja viimeisen ottelun Slovenialle Celjessä. Prässäävä ja fyysinen Slovenia pakotti Suomen runsaisiin pallonmenetyksiin, joiden myötä kotijoukkue karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla kohti 97-57 (54-23) -voittoa.

15.11.2017 Maaottelu

Annika Holopaisella selvät aseet Slovenian kaatoon

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies, jatkaa EM-karsintojaan keskiviikkona kohtaamalla vieraskentällä Slovenian. Annika Holopaisen mukaan Ranska-tappiosta on otettu opiksi ja katseet suunnattu Slovenian kaatoon.

11.11.2017 Maaottelu

EM-hopeamitalisti Ranska odotetun kova pala Susiladiesille

Suomen koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi selkeästi EM-karsintaottelussa hallitsevalle EM-hopeamitalisti Ranskalle Töölön Kisahallissa. Isokokoinen, urheilullinen ja taitava Ranska pisti jo avausneljänneksellä pelin pakettiin jyräten kohti 44-103 (23-61) -voittoa.

Näytä lisää vastaavia