Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

11.2.2018 Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

Elina Arike pelasi pirteästi toisessa naisten maaottelussaan lauantaina. Kuva: Ville Vuorinen

Susiladiesin nuorta kaartia edustava 17-vuotias Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa naisten maaottelussaan. Romania-ottelun avausneljännekseen pirteästi tullut laituri pussitti avausminuuteilla kahdeksan pistettä ottamalla rohkeita heittoja. Ariken energia näkyi myös puolustuspäässä.

– Tein omasta mielestäni hyvin duunia. Taistelin molemmissa päissä rohkeasti. Uskalsin ottaa ne ratkaisut, mitä pitikin ottaa. Lähdin hyvällä fiiliksellä liikkeelle ja siitä sai hyvät energiat.

Vaikka Arike kerää vasta kokemusta naisten maajoukkueessa, on hänellä paljon kokemusta sinivalkopaidassa pelaamisesta nuorten maajoukkueissa.

Arike näkee, että naisten maajoukkueessa peli eroaa junnupeleistä ennen kaikkea fyysisyydessä.
– Ja naisilla on kypsempiä valintoja, Arike lisää.

Lauantainen EM-karsintaottelu Romaniaa vastaan karkasi Susiladiesin näpeistä toisella neljänneksellä. Arike näkee, että joukkueen olisi pitänyt vastata Romanian kovuuteen paremmin.
– He tulivat tosi kovaa. Meillä perusasioiden, kuten linjojen yli pelaamisen ja apuasemien sekä puheen olisi pitänyt olla parempaa ja hyökkäyksessä olisi pitänyt olla aktiivisempia. Saimme palloa hyvin sisään, mutta sitten liike pysähtyi.
Arike uskoo kehittyneensä maajoukkueen mukana pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.
– Maajoukkueessa olen myös oppinut, että yhteishenki on todella tärkeää tekemisessä. Olemme todella tiivis porukka ja kaikki tulevat toimeen keskenään.

Maajoukkue-esikuvaa kysyttäessä Arike mainitsee Taru Tuukkasen ja Linda-Lotta Lehtorannan.
– Taru on aina pakko sanoa, mutta Linda on kyllä huikea. Olen seurannut häntä siitä asti, kun olen alkanut korista seuraamaan.

Lisätietoja: Elina Arike

Henkilöt

 
21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 EM-karsinnat

Susiladies-valmentaja Jussi Räikkä: ”Henkinen kapasiteetti saatava paremmin käyttöön”

Suomen naisten maajoukkueen valmentaja Jussi Räikkä näkee, että nuori joukkue on mennyt marraskuusta paljon eteenpäin, mutta kaipaa parketille vielä lisää pelirohkeutta.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

12.1.2018 07:00 Maaottelu

Naisten EM-karsintaottelun Suomi–Romania liput myyntiin

Naisten maajoukkue jatkaa vuoden 2019 kisoihin tähtääviä EM-karsintoja helmikuussa, kun se kohtaa Töölön Kisahallissa Romanian 10.2. klo 14. Lipunmyynti otteluun käynnistyy tänään perjantaina 12.1. klo 9.

15.11.2017 23:59 Maaottelu

Slovenia karkasi Susiladiesilta Celjessä

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaikkunansa toisen ja viimeisen ottelun Slovenialle Celjessä. Prässäävä ja fyysinen Slovenia pakotti Suomen runsaisiin pallonmenetyksiin, joiden myötä kotijoukkue karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla kohti 97-57 (54-23) -voittoa.

15.11.2017 Maaottelu

Annika Holopaisella selvät aseet Slovenian kaatoon

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies, jatkaa EM-karsintojaan keskiviikkona kohtaamalla vieraskentällä Slovenian. Annika Holopaisen mukaan Ranska-tappiosta on otettu opiksi ja katseet suunnattu Slovenian kaatoon.

11.11.2017 Maaottelu

EM-hopeamitalisti Ranska odotetun kova pala Susiladiesille

Suomen koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi selkeästi EM-karsintaottelussa hallitsevalle EM-hopeamitalisti Ranskalle Töölön Kisahallissa. Isokokoinen, urheilullinen ja taitava Ranska pisti jo avausneljänneksellä pelin pakettiin jyräten kohti 44-103 (23-61) -voittoa.

Näytä lisää vastaavia