Naisten maajoukkue tulikokeeseen Liettuaan
26.5.2011
Suomen naisten koripallomaajoukkue viimeistelee EM-karsintakuntoaan tulevana viikonloppuna kovatasoisella leirityksellä Liettuassa. Suomi kohtaa kolmipäiväisellä leirillä isäntämaa Liettuan, kesän 2009 EM-kisojen neljänneksi sijoittuneen Valko-Venäjän sekä tulevan EM-karsintavastustajansa Ukrainan.
Naisten maajoukkue kerääntyi ensimmäisen kerran yhteen kolme viikkoa sitten valmistautumaan 3.-8. kesäkuuta Unkarissa pelattaviin EM-karsintoihin. Suomi on tiiviin valmistautumisjakson aikana kohdannut kahdesti Tanskan ja kahdesti Portugalin, ja kaikki neljä ottelua ovat päättyneet sinivalkoisten murskavoittoihin. Päävalmentaja Tommi Koskinen kuitenkin kertoo, että Tanska- ja Portugali -ottelut olivat vain alkulämmittelyä. - Tavoitteenamme on ollut pelata yhä parempia vastustajia vastaan EM-karsintojen lähestyessä. Olemme nyt kohdanneet kaksi B-divisioonan tasoista maata, ja nyt vastaan tulee joukkueita ihan Euroopan huipulta asti. Tämän leirin jälkeen tiedämme entistä paremmin, missä mennään. Koskinen painottaa, että maajoukkueen tarkoitus on Liettuan leirillä keskittyä oman pelin hiomiseen. - Selväähän on, että tässä vaiheessa on ihan turha vielä scouttailla vastustajia. Nyt pääsemme testaamaan, miten leipäpelimme ja eri puolustuksemme toimivat kovemman tason vastustajien käsittelyssä. Lisäksi on tärkeää, että saamme vastaamme joukkueita, jotka ovat numeroa isompia kuin me, koska Tanskaa ja Portugalia vastaan me olimme isompi joukkue. Suomen joukkuepeli rullasi erityisesti Portugalia vastaan mukavasti, ja joukkueen riveistä löytyi ilahduttavasti leveyttä. Koskinen myös uskoo, että edellisten maaotteluiden murheenkryyni, oman pään levypallot, saadaan hallintaan. - Kuten sanoin, Tanskaa ja Portugalia vastaan olimme isompi joukkue, ja meille tuottivat vaikeuksia kolmen pisteen viivan takaa hyökkäyslevypalloihin rynnineet pelaajat. Levypallopeli tulee esimerkiksi Valko-Venäjää vastaan olemaan luonteeltaan ihan erilaista. Viikonloppuna Suomea vastaan asettuvista maajoukkueista kovin on Valko-Venäjä, joka ylsi kesän 2009 EM-kisoissa aina neljännelle sijalle asti. Liettua oli samaisissa EM-kisoissa 11. sijalla ja Ukraina 13. sijalla. Koskista kiinnostaa tulevista vastustajista erityisesti Ukraina, jonka Suomi kohtaa kesäkuussa EM-karsintojen merkeissä. - Meillä ei ole toistaiseksi mitään tietoa siitä, millä joukkueella Ukraina on liikkeellä, mutta aikomuksemme on tarkkailla Liettuassa heitä hyvin tarkasti. Erityisen mielenkiintoinen pelaaja on vasta 19-vuotias Alina Iagupova, joka heitti viime kesänä 18-vuotiaiden kisoissa 32,6 pistettä ottelua kohden, miettii Koskinen. Suomen naisten maajoukkue Druskininkaissa (Liettua) 27.-29.5.
Pelaajat
Lisätietoja: Naisten maajoukkue
|
Heta Korpivaara ja Suomen naisten koripallomaajoukkue hiovat kisakuntoaan Liettuassa.
Taru Tuukkanen ja kumppanit kohtaavat viikonloppuna Liettuan, Valko-Venäjän ja Ukrainan.
Maajoukkueen nuoret pelaajat, kuten Evita Iiskola (kuvassa) jatkavat esiinmarssiaan Liettuassa.
Päävalmentaja Tommi Koskinen odottaa erityisesti EM-karsintavastustaja Ukrainan kohtaamista. Kuvat: Francois Perthuis ja Tytti Nuoramo.
|
