20.3.2008 Naisten SM-sarjan lauantaina alkavissa välierissä on ennakkoon kiistattomat suosikit. Runkosarjassa keskinäisten otteluidensa lisäksi vain kertaalleen hävinneet kotkalainen Peli-Karhut ja lappeenrantalainen Catz saavat suosikin paineet niskaansa.
– En usko paineista olevan meille tällä kaudella ongelmaa. Vuosi sitten välierissä tilanne oli toinen, mutta voittamamme mestaruus helpotti oloa, naureskelee PeKan valmentaja Seppo Kurki ennen Äänekosken Huiman kohtaamista.
Runkosarjassa PeKa kukisti Huiman kaikilla neljällä yrittämällä, tiukimmillaankin kuudella pisteellä. Kolme voittoa vaativa välieräsarja alkaa lauantaina Karhulassa, mutta siirtyy kolmannessa kohtaamisessa Karhuvuoreen. Karhulan pienessä salissa ei saa pelata loppuotteluita.
– Olisimme vieneet jo ensimmäisen välierän Karhuvuoreen, mutta KTP:n miesten ottelun takia olisimme joutuneet pelaamaan turhan aikaisin, Kurki kertoo.
Huiman peli on parantunut kevättä kohti, mutta tyytymätön omiensa esitykseen ei voi olla vain kertaalleen tämän vuoden puolella tappion kokenut Kurkikaan.
– Äänekoski on mukava paikka pelata, koska otteluiden panos tuo katsomoon yleisöä ja mökää. Ainoa ikävä puoli Huiman kohtaamisessa on pitkä matka Äänekoskella, Kurki kuittaa.
Myös Catzin ja Helsingin NMKY:n ottelusarjassa altavastaaja on ilman voittoa kauden keskinäisissä kohtaamisissa. Cupin välierä mukaan lukien HNMKY on hävinnyt Catzille viidesti.
Catzilta puuttuu akillesjänneleikkauksen myötä loppukaudeksi sivuun joutunut 189-senttinen Kaisa Tuure.
– HNMKY tuntuu olevan parhaimmillaan. Kaisan menestys on iso, koska hän tottui pimittämään HNMKY:n Niina Laaksosen. Lisäksi Vilma Kesänen ja Piia Harkko ovat olleet tämän viikon sivussa keuhkoputkentulehduksen takia, kommentoi Catzin valmentaja Tommi Koskinen.
Otteluohjelma löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta artikkelista "Naisten SM-välierien otteluohjelma". SM-sarjan ottelutulokset ja täydelliset tilastot live-seurantoineen löytyvät Koripalloliiton tilastopalvelusta, osoitteesta www.basket.fi.Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.
Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.
Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.
Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.
Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.
HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.
ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.