Lea Hakala - menestyksen tae

6.4.2001 Panttereiden napatessa Suomen mestaruuden, yksi aurinkoisimmista juhlijoista oli 41-vuotias Lea Hakala. Hänelle tuore Suomen mestaruus oli pitkän ja huikean uran 14:s. Hakala on niittänyt mainetta ja kunniaa aikuissarjoissa yli 25 vuoden ajan - kauemmin kuin monella nykyisellä joukkuetoverilla on edes ikävuosia takanaan.

Hakala voitti Lahden Sammon paidassa ensimmäisen mestaruutensa vuonna 1976. Viime vuosien putki Hakalalla on lähes yhtä uskomaton kuin hänen uransakin. Perjantainen mestaruus oli Hakalalle nimittäin yhdeksäs peräkkäinen.

Lea Hakala on kirkkaasti Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäin koripalloilija. Mestaruuksien määrässä hän vasta ohitti Esko Karhusen, mutta huomioitavaa on se, että Hakala vietti välillä ulkomailla kuusi pelikautta. Siitäkin huolimatta hän on ylivoimainen ykkösnimi SM-sarjan kaikkien aikojen pistetilastossa (9.334) ja kakkonen levypallotilastossa (3.527).

Maajoukkueessa Hakala on esiintynyt 240 kertaa. Viime marraskuussa hän pelasi tuoreimman maaottelunsa Italiaa vastaan - päivälleen 25 vuotta sen jälkeen, kun Hakala oli ensimmäisen kerran pukenut Suomi-paidan ylleen.

Nyt, lähes kaiken mahdollisen saavuttaneena, Hakala onkin yhden kysymyksen edessä: mitä Lea Hakala tekee seuraavaksi? Kysymykseen halusi tietää vastauksen myös perjantaina neljättä finaalia seuranneet urheilutoimittajat.

- Hyvä viikonloppu tiedossa, jonka jälkeen on tarkoitus lähteä Portugaliin lomalle, väisti Hakala ovelasti kysymyksen velmu hymy kasvoillaan.

Lea Hakala pähkinänkuoressa

Syntynyt: 15.03.1960
Pituus: 183 cm
Siviiliammatti: Liikunnanopettaja
Kasvattajaseura: Lahden Sampo
Ensimmäinen maaottelu: 29.11.1975, Ruotsia vastaan (Hakala 4 pistettä)
Maaottelut: 240
Maaottelupisteet: 3.994, keskiarvo 16,6
Maaotteluennätys: 40 pistettä, Norjaa vastaan 1986
Arvokilpailut: EM-lopputurnauksessa kolme kertaa (1980, 1981, 1987). EM-kisojen paras korintekijä 1981 keskiarvolla 18,7. Pohjoismaiden mestari 1988.
Ura ulkomailla: USA:ssa kaudella 1982-83 (Maryland University), Italiassa kaudella 1983-84 (Pescara), Espanjassa kausina 1988-92 (El Almendro Madrid, Canoe Madrid, Lugo, Universitari Barcelona).
SM-sarjajoukkueet: Kaudesta 1975-76 lähtien edustanut Lahden Sampoa, Lappeenrannan NMKY:ä, Forssan Alkua, Pussihukkia, Panttereita.
SM-sarjapisteet: 9.334, kahdeksan kertaa sarjan korikuningatar (paras kausi 1980-81 keskiarvolla 31,9). Kaikkien aikojen tilastojen ykkönen.
SM-sarjalevypallot: 3.527. Kaikkien aikojen tilastojen kakkonen.
Suomen mestaruudet: 14. Kaikkien aikojen tilastojen ykkönen.
Suomen Cup -mestaruudet: 7
Nykyinen seurajoukkue: Pantterit, Helsinki
Tilastot 2000-01: 29 ottelua, 35,6 minuuttia, 15,8 pistettä, 6,7 levypalloa, 2,03 syöttöä, 1,48 riistoa, 0,24 torjuntaa, 2P 43,3 %, 3P 43,2 %, 1P 73,6 %.
Valintoja: Urheilutoimittajien Vuoden koripalloilija 1981. Euroopan joukkue 1981. SM-sarjan Vuoden pelaaja 1987, 1988, 1993 ja 1994.
Muuta: Esiintyy 1995 julkaistussa 3,40 markan postimerkissä. Pelasi 240:nnen maaottelunsa päivälleen 25 vuotta ensimmäisen maaottelunsa jälkeen Italiaan vastaan Espoossa 20.11.2000.

Henkilöt

Asiat

 
Näytä lisää vastaavia