Miikka Sopanen jatkaa Hyvinkään Pontevan päävalmentajana

27.3.2017 Hyvinkään Pontevan naiset Korisliigan runkosarjan voittoon johdattanut Miikka Sopanen, 43, jatkaa Pontevan valmentajana myös seuraavat kaksi vuotta.

Hyvinkään Ponteva aloittaa Miikka Sopasen komennossa naisten Korisliigan välierät tulevana viikonloppuna. Kuva: Kai Kilappa

- Hienoa että saan jatkaa valmentamista Hyvinkäällä. HyPossa ihmisistä välitetään ja pidetään hyvää huolta, tässä ilmapiirissä on helppo viihtyä. Seuran näkemykset toiminnan edelleen kehittämisestä käyvät yksiin omieni kanssa, joten molempien osapuolten oli helppo sitoutua tähän yhteistyöhön, Sopanen kertoo seuran tiedotteessa.

Pontevan seurajohto julkisti jatkosopimuksen vähintään yhtä tyytyväisissä tunnelmissa.

- Miikan kanssa tehty jatkosopimus on iso asia koko seuralle ja kaksivuotinen sopimus on osoitus seuran pitkäjänteisestä työstä. Asioita tehdään seurassamme eteenpäin katsoen, kuten Sopanenkin aina sanoo, että matka on määränpäätä tärkeämpi. Luottamus Miikan tekemiseen ja vahvaan ammattitaitoon on vahvistunut jokaisen vuorovaikutustilanteen kautta. Jatkossa pystymme hyödyntämään Sopasen osaamista koko seuran hyväksi vahvemmin mm. valmennusosaamisen vahvistamisessa ja junioripolkujen toteutuksessa, seuran puheenjohtaja Hanna-Mari Kujala toteaa.

Ponteva marssi historialliseen runkosarjavoittoonsa viiden voiton marginaalilla moninkertaiseen mestariin Catziin. Runkosarjan voitto tiesi paikkaa suoraan välieriin.

Pontevan osalta välierät käynnistyvät 2.4. puolivälieräsarja PeKa-FoA –voittajaa vastaan. Kaudella 2009-2010 Sopanen voitti naisten SM-kultaa Catzin päävalmentajana.

Henkilöt

 
17.4.2024 20:26 Naisten Korisliiga

ToPo avasi finaalisarjan murskavoitolla

ToPo siirtyi Naisten Korisliigan finaaleissa johtoon. Töölön Kisahallissa Peli-Karhut jäi joukkueen jalkoihin 98-52.

17.4.2024 12:14 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaalit monikameratuotantona ja selostettuna Ruudussa

Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy keskiviikkona Torpan Poikien kotikentällä Helsingissä. Kaikki finaaliottelut ovat katsottavissa Ruutu-palvelusta. Ottelut tuotetaan monikameratuotantona ja selostettuna.

16.4.2024 19:00 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peli-Karhut taistelevat Suomen mestaruudesta

Viime kaudella mestaruuden ratkaisseet ToPo ja PeKa kohtaavat tänäkin vuonna Naisten Korisliigan finaaleissa. Finaalit alkavat keskiviikkona ja mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

12.4.2024 20:37 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peka pelaavat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan finalistit ovat selvillä. Finaalipaikat ratkesivat, kun ToPo ja PeKa hakivat voitot illan otteluissa vieraskentiltä.

9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

6.4.2024 20:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA tasoittivat välieräsarjat

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin toiset ottelut. Kotijoukkueet olivat jälleen vahvempia, kun Kouvottaret ja FoA avasivat voittotilinsä välierissä.

3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

1.4.2024 19:12 Naisten Korisliiga

FoA nappasi välieräpaikan huimalla heittopelillä

Naisten Korisliigan neljä parasta joukkuetta on selvillä. Viimeisenä joukkueena välieriin paineli FoA, joka kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 104-80 ja vei ottelusarjan 3-2.

Näytä lisää vastaavia