8.12.2010 Naisten Suomen mestaruutta puolustava Catz Lappeenranta vahvistuu Lisa Leellä. Peli-Karhuissa aiemmin pelannut Lee on Suomen mestari vuosimallia 2007 ja viime kaudella hän voitti SM-sarjan korikuningattaruuden.

Lennokas Lisa Lee liitelee Catzin vahvistukseksi tammikuussa. Kuva: Matti Koskinen.
183-senttinen ja nykyisin 26-vuotias Lee pelasi ensimmäisen kautensa Suomessa 2006-07. Tuolloin hänen edustamansa Peli-Karhujen kausi päättyi mestaruusjuhliin joukkueen voitettua Catzin finaalisarjan viidennessä ottelussa Karhulassa. Lee kirjautti tehoikseen kauden aikana 19,0 pistettä, 6,8 levypalloa ja 2,9 riistoa.
Suomeen ja PeKa-paitaan Lee palasi viime kaudella. Hän oli voittamassa kotkalaissikermälle Suomen cup –mestaruutta. Myös SM-sarjasta heltisi mitali, mutta tällä kertaa väri oli hopeinen PeKan kärsittyä finaalisarjassa tappion Catzille.
Lee voitti sarjan korikuningattaruuden viime kaudella pussitettuaan 21,6 pistettä ottelua kohden. Lisäksi hänen tilastoriviltään löytyi merkinnät 8,8 levypallosta ja 3,1 riistosta.
- Lisa on nopea ja monipuolinen laituri, joka on erittäin hyvä puolustamaan. Meillä on ollut tähän asti matchupeissa ongelmia, mutta uskon Lisan olevan ratkaisu niihin ongelmiin, arvioi Catzin päävalmentaja Mika Haakana.
Haakanan mukaan Catz on etsinyt monipuolista osaajaa riveihinsä Mara Freshourin lähdön jälkeen.
- Lisa on erittäin taitava ja nopea pelaaja, joka pystyy ohittamaan oman puolustajansa ja takomaan pisteitä.
Lee liittyy Catzin vahvuuteen 3.1.2011. Catz näyttäneekin kevätkaudella kovin erilaiselta, sillä joukkue on saamassa vahvuutensa myös polvioperaatiosta toipuvan nuorten maajoukkuepeluri Vilja Kesäsen sekä mahdollisesti myös äitiyslomalla parhaillaan olevan Jelena Reshetkon.
189-senttinen SB-Girlsin kasvatti solmi espoolaisseuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.
Vimpelin Veto on tehnyt pelaajasopimuksen yhdysvaltalaispelaaja Lily Hansfordin kanssa. 188-senttinen laituri on pelannut mm. Oregonin ja Iowan yliopistoissa.
Kouvottaret on solminut yksivuotiset pelaajasopimukset Johanna Rädyn, Jasmina Jonesin ja Lila Lampisen kanssa. Lisäksi Kouvottaret on kiinnittänyt valmennukseen yksivuotisilla sopimuksilla tutun kolmikon: päävalmentaja Joonas Frimodig, valmentaja Jussi Kukkonen ja fysiikkavalmentaja Immo Hietakallio.
Vimpelin Veto on tehnyt kauden 2026-27 kattavan jatkosopimuksen Silja Viidan kanssa.185-senttinen laitahyökkääjä oli viime kaudella joukkueen avainpelaajia.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Juuso Sainio, 36, on Vimpelin Vedon Naisten Korisliiga-joukkueen uusi päävalmentaja.
Tampereen Pyrinnön Naisten Korisliiga -joukkue on tehnyt jatkosopimuksen joukkueessa kolme edellistä kautta pelanneen Saana Kujalan kanssa.
Pyrintö on tehnyt sopimuksen Antti Nikkilän kanssa koskien Naisten Korisliigan ja I divisioonan valmennusta kaudella 2026-2027. Nikkilä tulee vastaamaan naisten päävalmentajana myös tyttöpuolen akatemiatoiminnasta, joka kattaa ikäluokat WU19-WU16.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
BC Nokian naiset on solminut ensi pelikautta koskevan valmennussopimuksen Denis Kucevicin kanssa.