Naisten SM-sarjassa ensi kaudella yhdeksän joukkuetta

30.5.2006 Naisten SM-sarjassa viime kaudella pelannut Tampereen Pyrintö luopui SM-sarjapaikastaan. Liittohallituksen päätöksen mukaisesti paikkaa tarjottiin karsintasarjassa seuraaville joukkueille Jyväskylän HoNsU:lle ja ToPo Juniorit ry:lle.

SM-sarjaan nousua hakenut HoNsU päätyi vielä kehittämään joukkuettaan I divisioonassa. HoNsU:n taustajoukot eivät saaneet tarvittavia vahvistuksia joukkueeseen, joten seura ei nähnyt järkevänä lähteä liian kapealla materiaalilla SM-sarjaan.

ToPo Juniorit ry oli samoilla linjoilla, joten kaudella 2006–2007 naisten SM-sarja pelataan yhdeksän joukkueen voimin. Tampereen Pyrintö jatkaa naiskoripalloilua II-divisioonassa jo siellä pelaavalla joukkueella.

Pyrintö ottaa aikalisän

Pyrinnön luopumisen pääasiallisena syynä on pula sekä taloudellisista, taustatuki- että pelaajaresursseista. Yrityksistä huolimatta edellytyksiä täysipainoiselle toiminnan jatkamiselle ei ole löytynyt.

Luopumiseen vaikutti osaltaan myös toimintaympäristön muuttuminen eli ulkomaalaiskiintiöiden poistaminen. Yleisesti paine ulkomaisten pelaajien palkkaamisen kasvaa, mikä edellyttäisi tuntuvasti entistä parempia taloudellisia voimavaroja.

- Pyrintö ottaa nyt aikalisän ja alkaa luoda entistä vahvempaa pohjaa naiskoripalloilulleen. Tavoitteena on, että Pyrintö palaa muutaman vuoden kuluttua SM-sarjatasolle pääosin pyrintöläisin voimin, kertoi Pyrinnön koripallojaoston puheenjohtaja Saila Asumaniemi tulevaisuuden suunnitelmista.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/
 
29.4.2025 21:15 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut palasi Suomen mestariksi

Naisten Korisliigan finaalisarja sai arvoisensa päätöksen Töölön Kisahallissa. 1263 katsojaa oli todistamassa, kun PeKa vei viidennen finaalin 86-72 ja palautti mestaruuspokaalin Kotkaan.

29.4.2025 10:05 Naisten Korisliiga

Naisten Suomen mestaruus ratkeaa kutkuttavassa viidennessä finaalissa tiistaina Helsingissä

Torpan Pojat ja Peli-Karhut ratkaisevat naisten Korisliigan mestaruuden viidennessä finaalissa Töölön Kisahallissa 29. huhtikuuta klo 18:30.

28.4.2025 20:45 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut venytti ratkaisun viidenteen otteluun - mestaruus ratkeaa huomenna Helsingissä

Kotijoukkueiden vahvat otteet jatkuivat Naisten Korisliigan finaaleissa, kun Peli-Karhut oli kotonaan vahvempi 72-46. Ottelusarjan ratkaiseva viides ottelu pelataan huomenna Töölön Kisahallissa.

24.4.2025 20:26 Naisten Korisliiga

Tuukkanen johdatti ToPo:n voiton päähän mestaruudesta

ToPo vei kolmannen finaalin kotonaan 82-65. Sillä on mahdollisuus napata mestaruus maanantaina Kotkassa.

21.4.2025 20:25 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut nousi voittoon ja tasoitti finaalisarjan

Naisten Korisliigassa pelattiin toinen finaali. PeKa oli kotikentällään vahvempi 74-57 ja tasoitti otteluvoitot 1-1:een.

18.4.2025 20:35 Naisten Korisliiga

ToPo vei tiukan avausfinaalin - EBT:lle pronssimitalit

ToPo otti komennon finaaleissa, kun se kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen PeKa:n. Sarjassa jaettiin myös ensimmäiset mitalit, kun EBT kaatoi Hongan pronssiottelussa.

17.4.2025 23:09 Naisten I divisioona

Naiskoriksen superperjantai tarjoilee kolme huippuottelua

Pitkäperjantaina pelataan naisten Naisten Korisliigan ensimmäinen finaali, pronssiottelu ja naisten I-divisioonan ratkaiseva finaali.

17.4.2025 14:10 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa vastakkain finaalissa kolmatta vuotta putkeen – finaalisarja käynnistyy perjantaina

Naisten Korisliigan finaalit alkavat pitkänäperjantaina. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa. Hallitseva Suomen mestari ToPo metsästää toista mestaruuttaan, kun PeKa taas tavoittelee jo peräti yhdeksättä mestaruuttaan.

11.4.2025 20:15 Naisten Korisliiga

PeKa ja ToPo taistelevat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan toinenkin välieräsarja ratkesi suoraan kolmessa ottelussa. PeKa kaatoi kolmannessa ottelussa EBT:n selvästi 96-70 ja eteni finaaleihin.

10.4.2025 21:01 Naisten Korisliiga

ToPo:n finaaliputkelle jatkoa

Naisten Korisliigassa ensimmäinen finaalijoukkue on selvillä. Mestaruutta puolustava ToPo selvitti tiensä finaalin otteluvoitoin 3-0. Kolmas ottelu päättyi Helsingissä emäntien voittoon 70-53.

Näytä lisää vastaavia