Tikkurilassa kotivoittojen päivä, 16-vuotiaat voitokkaita pojissa ja tytöissä

6.7.2012 Tikkurilan Urheilutalolla vietettiin perjantaina kotivoittojen päivää. 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue päihitti Saksan toisenkin kerran, tällä kertaa pistein 58–53 (22–34). 16-vuotiaat pojat puolestaan hyvittivät torstaisen Belgia-tappionsa hakemalla 58–54 (30–31)-voiton.

Elias Eerikinharju säkitti 19 pistettä perjantaina.

Olivia Moskari ja 16-vuotiaat tytöt hakivat kenraaliharjoituksestaan kaksi voittoa Saksasta. Kuvat: Johan Paulin & Tuomas Venhola.

16-vuotiaat tytöt selvittivät torstain ottelussaan Saksan leikiten, mutta perjantaina saksalaiset olivat määrätietoisen huolellisia molemmissa päissä kenttää.

 

Oltuaan tauolla 12 pistettä tappiolla Suomi sai kuitenkin puolustuspeliään tiivistämällä ottelun juonesta kiinni, ja päätösjakso edettiinkin suomalaistahdissa Olivia Moskarin (18/4), Tuuli Mennan (14/8) ja Nina Augustinin (10/2) näyttäessä mallia.

 

– Ounastelimmekin, että Saksa ei näyttänyt kaikkea osaamistaan torstaina. Tänään he olivat paljon aggressiivisempia, ja ensimmäisellä puoliskolla olimmekin pitkälti vastaanottajan asemassa. Kolmannesta jaksosta alkaen saimme taas pallon liikkeelle ja pelattua riittämiin sisälle, kuvaili kupletin juonta joukkueen päävalmentaja Antti Koskelainen.

 

16-vuotiaat tytöt matkaavat ensi viikolla Tallinnaan ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisoihin. Voitokkaat Saksa-ottelut olivat joukkueen kenraaliharjoitus.

 

– Oli kiva pelata tällaista joukkuetta vastaan, joka pelaa rehellistä, hyvää koripalloa. Koripallo on itseluottamuslaji, ja voitot tuovat aina itseluottamusta, Koskelainen hymyili.

 

Eerikinharju johti 16-vuotiaat pojat revanssiin

 

Torstaina viimeisen sekunnin heittoon maaottelunsa Belgiaa vastaan hävinnyt 16-vuotiaiden poikien maajoukkue vältti toisen ”työtapaturman”, ja hallitsi revanssiottelua pelaamalla fyysistä, aktiivista puolustusta ja voittamalla ottelun levypallot selkeästi.

 

Belgia roikkui kahden pisteen päässä (45-43) viimeisen kymmenminuuttisen alussa, jolloin Aapeli Alanen, Elias Eerikinharju ja Thomas van Santen johtivat kolmessa minuutissa kotijoukkueen 11-1-jaksollaan yli kymmenen pisteen johtoon.

 

– Pystyimme oppimaan eilisestä. Hyökkäyksestämme puuttui yhä kontrolli, mutta olimme kautta linjan fyysisempiä, puolustimme 1-1-tilanteita paljon paremmin ja menimme levypalloihin, summasi joukkueen päävalmentaja Pieti Poikola.

 

– Olemme matkalla B-divisioonan EM-kisoihin, missä ottelut voitetaan puolustamalla, eli hyvässä tahdissa ollaan. Toki tämän päivän heittoprosentit olivat liian alhaiset ja 28 pallonmenetystä liikaa.

 

Belgia sai Suomen torstaiset tehopelaajat Tuomas Hirvosen ja Henri Niemistön sumputettua alhaisiin tehoihin, mutta urheilullinen Elias Eerikinharju (19/5) sai heittojyvänsä kohdalleen, Juho-Matti Henttonen (11/1) nosteli lähietäisyyksiltä ja Fiifi Aidoo (8/2/3 riistoa) väläytteli nopeudellaan. Levypallopelissä kunnostautuivat Akseli Hartikainen (3/6), Joonas Tahvanainen (3/6) sekä Thomas van Santen (2/7).

 

 

Suomi – Saksa 58–53 (14–18, 22–34, 40–46), 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Vantaa 6.7.2012

 

Suomi: Olivia Moskari 18/4, Tuuli Menna 14/8, Nina Augustin 10/2, Emilia Helle 8/0, Elina Koskimies 4/6, Ninni Salmi 2/3, Iina Salmenkivi 2/3, Veera Välimaa 0/5, Lotta Hämäläinen 0/4, Elli Koskinen 0/1/2 blokkia, Selina Dockery 0/1, Lotta Eräkangas 0/0.

 

Suomi – Belgia 58–54 (12–16, 30–31, 46–43), 16-vuotiaiden poikien maaottelu, Vantaa 6.7.2012

 

Suomi: Elias Eerikinharju 19/5, Juho-Matti Henttonen 11/1, Fiifi Aidoo 8/2/3 riistoa, Aapeli Alanen 5/3, Henri Niemistö 5/1, Akseli Hartikainen 3/6, Joonas Tahvanainen 3/6, Thomas van Santen 2/7, Tuomas Hirvonen 2/5, Samuli Nieminen 0/3, Okko Järvi 0/1, Topi Halme 0/0.

 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

Näytä lisää vastaavia