Suomen nuorille kolme voittoa PM-kisojen avauspäivänä

9.5.2013 Suomen 18-vuotiaiden poikien ja tyttöjen ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet peittosivat Tanskan korisnuorten Pohjoismaiden mestaruuskisojen avauspäivänä Ruotsin Solnassa. Tanska sinnitteli viimeiseen asti suomalaisten kannoilla kaikissa Suomen voittopeleissä, mutta suomalaisten intensiteetti ja puolustus olivat lopulta tanskalaisille liikaa.

Alexander Madsen mätti PM-kisa-avauksessa 28 pistettä. Kuva: Tuomas Venhola.

Suomen 18-vuotiaiden poikien avausvoitto Tanskasta merkittiin lopulta pistein 81–74 (40–40).

 

Alexander Madsen (28/6) oli ottelun alussa ilmiömäisessä hyökkäysvireessä ja pommittikin jo taukoon mennessä 20 pistettä.

 

Tanskalaispuolustus sai Madsenista otteen kolmannella jaksolla, mutta viimeisen kymmenminuuttisen aikana Suomen rivistöistä löytyi yhä uusia onnistujia, kuten tärkeitä koreja viimeistelleet ja hyökkäyslevypalloja napsineet Shawn Hopkins, Oskar Michelsen ja Juho-Matti Henttonen.

 

– Joukkue on muuttunut aika paljon sitten tammikuun Baltic Sea Cupin ja pelimme oli vielä hienoista vuoristorataa. Yrittämisen taso ja intensiteettitaso olivat kuitenkin korkealla, 18-vuotiaiden poikien apuvalmentaja Joonas Iisalo kuittasi.

 

18-vuotiaat tytöt pitivät pintansa

 

Myös Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue onnistui nujertamaan Tanskan kisa-avauksessaan.

 

Suomen puolustuspään kuviot toteutuivat erinomaisesti toisen ja kolmannen jakson aikana. Kahdenkymmenen minuutin periodi merkittiin Suomen hyväksi 30–13, ja Tanska tipahti päätösjakson alkuun mennessä 15 pisteen takaa-ajoasemaan.

 

Tanskalaiset rynnivät vielä ottelun lopussa heiton päähän, mutta Suomen hermokontrolli piti. Muun muassa Jenni Rantasen (5/0) puolustus ja Ulriikka Latvalan (8/3/4 syöttöä) hyökkäyspään levypallot auttoivat Suomea pitämään johtoasemansa loppuun asti.

 

– Saimme tahmean alun jälkeen puolustuksen toimimaan, mistä iso kiitos apuvalmentajille. Puolustimme kaksi erää hyvällä sykkeellä, mutta lopussa ehkä luulimme ennenaikaisesti pelin olevan ohi. Puristuksemme kuitenkin riitti lopussa, 18-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Mikko Larkas arvioi ottelutapahtumia.

 

16-vuotiaat tytöt jatkoaikavoittoon

 

Tiukimman taistelun Tanskaa vastaan pelasivat 16-vuotiaat tytöt, jotka hakivat lopulta avausvoittonsa jatkoajalla pistein 68–59 (33–34, 56–56).


Suomi oli ratkaista voiton jo kolmannella jaksolla, kun Tessa Virtanen otti Tanskan tehopelaaja Grace Gardnerin pihteihinsä. Suomi johti viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua 11 pisteellä, mutta Tanska pakotti ottelun jatkoajalle, jolla Suomi lopulta oli selkeästi parempi.

 

– Meiltä kesti 15 minuuttia löytää intensiteettimme ja oma pelitapamme, mutta kun löysimme ne, meillä ei ollut mitään hätää, 16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Jussi Räikkä kertasi.

 

– Tanskalla oli riveissään muutama todella taitava pelaaja, mutta meidän materiaali oli kuitenkin lopulta leveämpi, kun avainpelaajia lensi molemmin puolin suihkuun loppuminuuteilla. Meillä oli koko joukkueellinen onnistujia niin isoissa kuin pienemmissäkin rooleissa.

 

16-vuotiaat pojat jäivät pieniksi

 

Suomen 16-vuotiaat pojat hallitsivat omaa avausotteluaan Tanskaa vastaan 30 minuutin ajan aggressiivisella puolustuspelaamisella.

 

Selkeästi isokokoisempi Tanska alkoi kuitenkin neljännen jakson alusta alkaen vyöryttää palloa järjestelmällisesti sisälle ja käyttää kokoylivoimaansa hyödykseen. Tanska vei ottelun viimeisen jakson 24–10 ja koko ottelun 68–61 (35–40).

 

– Kolme jaksoa pystyimme kamppailemaan, mutta en tiedä, loppuiko usko vai mikä. Vastustaja vei 23 levypalloa enemmän kuin me, liikkeemme hyökkäyspäässä loppui ja kaveri pääsi tekemään ihan liikaa helppoja koreja, harmitteli 16-vuotiaiden poikien päävalmentaja Jyri Lohikoski.

 

 

Suomi – Tanska 81–74 (23–15, 40–40, 62–57), 18-vuotiaiden poikien maaottelu, PM-kisat, Solna (Ruotsi) 8.5.2013

 

Suomi: Alexander Madsen 28/6, Shawn Hopkins 10/1, Oskar Michelsen 9/10, Tuomas Hirvonen 7/4/6 syöttöä/3 riistoa, Fiifi Aidoo 6/3/3 syöttöä, Henri Ventoniemi 5/7, Juho-Matti Henttonen 5/2, Samuli Nieminen 4/3, Thomas Van Santen 3/1, Henri Niemistö 2/2, Elias Eerikinharju 2/0, Ville Wuorenjuuri 0/0.

Suomi – Tanska 53–46 (15–17, 31–26, 45–30), 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, PM-kisat, Solna (Ruotsi) 8.5.2013

 

Suomi: Ulriikka Latvala 8/3/4 syöttöä, Elli Koskinen 7/7, Veera Välimaa 6/4, Elina Koskimies 5/3/3 riistoa, Anni Jämsä 5/3, Evianna Sipilä 5/1, Jenni Rantanen 5/0, Riikka Kujala 5/0, Armi Anttila 4/7, Vilma Purhonen 2/3/3 syöttöä, Ida Myllyoja 1/2, Ninni Salmi 0/2.

 

Suomi – Tanska 61–68 (16–16, 40–35, 51–44), 16-vuotiaiden poikien maaottelu, PM-kisat, Solna (Ruotsi) 8.5.2013

 

Suomi: Matias Suvanto 12/0, Riku Laine 11/4/6 riistoa, Jesse Haapanen 8/0, Miikka Nieminen 7/2, Karri Kallio 6/5, Aatu Kivimäki 5/0, Lassi Nikkarinen 4/1, Jonathan Guzman Monet 3/6, Edon Maxhuni 3/0, Vili Nyman 2/0, Matias Oksa 0/3, Tommi Rasi 0/2.

 

Suomi – Tanska 68–59 (15–17, 33–34, 46–37, 56–56), 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, PM-kisat, Solna (Ruotsi) 8.5.2013


Tilastoja ei saatavilla.

 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

Näytä lisää vastaavia