Kaksi suomalaisjoukkuetta jatkaa puhtaalla pelillä PM-kisoissa

10.5.2013 Suomen 18-vuotiaiden poikien ja 16-vuotiaiden tyttöjen kolmas PM-kisapäivä toi mukanaan joukkueiden kolmannet voitot. 18-vuotiaat pojat kaatoivat viihdyttävässä ja runsaskorisessa ottelussa Islannin 97–91 (39–38), kun taas 16-vuotiaat tytöt olivat Islantia vastaan ylivoimaisia pistein 80–46 (40–22).

Oskar Michelsen oli 18-vuotiaiden koritykki joukkueen kolmannessa voitossa PM-kisoissa.

Johanna Borenius kuului 16-vuotiaiden tyttöjen pirteimpiin. Kuvat: Johan Paulin.

Suomen ja Islannin 18-vuotiaat pojat mättivät taululle yhteensä 188 pistettä vauhdikkaassa ja loppuun asti jännittävässä ottelussa.

 

Suomi hallitsi ottelun toista puoliaikaa hienokseltaan, kunnes Islanti rynni pisteen johtoon (89–90) vain puolitoista minuuttia ennen loppua. Henri Niemistö tasoitti kuitenkin ottelun vapaaheittoviivalta, jonka jälkeen Juho-Matti Henttonen nosti Suomen johtoon hyökkäyslevypallosta. Lopussa Suomi piti Islannin nuhteessa puolustuksellaan ja kaappasi kuuden pisteen voiton.

 

– Tämä oli meiltä turnauksen paras pelimme. Miespuolustuksessamme oli intensiivisyyttä, olimme syöttölinjoilla ja puolustimme 1-1-pelissä paljon paremmin. Virheitä tuli paljon, mutta mieluummin liika aggressiivisuus kuin liian vähän, 18-vuotiaiden poikien päävalmentaja Ray Ailus kuittasi.

 

– Kuten sanoin eilen, vaatii aikansa, että saamme uudet pelikonseptit toimimaan, ja tänään otimme aimo harppauksen eteenpäin sillä saralla. Palloscreenit ja rollit toimivat, spacing oli hyvää ja saimme luotua hyviä heittopaikkoja, joista pallot menivät sisään hyvin tarkkuuksin.

 

Suomi jakoi ottelussa 26 koriin johtanutta syöttöä ja pussitti kakkosensa 64% tarkkuudella. Joukkueen johtotähdet olivat Oskar Michelsen (27/5), Juho-Matti Henttonen (21/10) ja Henri Niemistö (16/1/7 syöttöä).

 

16-vuotiailla tytöillä paljon onnistujia

 

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue napsautti jo kolmannen peräkkäisen voittonsa PM-kisoissa jyräämällä Islannin pistein 80–46 (40–22).

 

Islannin paikkapuolustus ja koko kentän paikkaprässi aiheuttivat Suomi-tytöille jonkin verran hankaluuksia ensimmäisen puolentoista jakson aikana, mutta viimeistään kolmannen jakson aikana Suomen peli loksahti uomiinsa. Kaikki kentällä käyneet 12 pelaajaa olivat tehtävässään ajan tasalla.

 

– En tiedä, oliko meillä yhä hyvänolontunnetta puserossa eilisen Viro-voiton perusteella, mutta Islannin paikkapuolustukseen mukautuminen kesti oman aikansa. Sitten kun peli alkoi kulkea, niin se todellakin kulki, kiitteli 16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Jussi Räikkä.

 

Suomen pistekärki oli Sandra Karsten (10/6). Räikkä nosti lisäksi esille Heta Äijäsen (8/2) ja Johanna Boreniuksen (3/5/3 riistoa) edesottamukset.

 

18-vuotiaiden tyttöjen kiri alkoi liian myöhään

 

Islannin paikkapuolustus aiheutti tepposia Suomelle myös 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelussa.

 

Suomen kolmatta ottelua kestäneet hyökkäyspään vaikeudet jatkuivat kolmannelle jaksolle, jonka aikana Islanti ampaisi 16 pisteen johtoon. Suomi nousi vielä viime minuuteilla neljän pisteen päähän, mutta aika kävi armottomasti loppuun pelikellossa.

 

– Otan oman piikkiini sen, että emme ole vielä harjoitelleet paikkaa vastaan hyökkäämistä lainkaan ja tänään jouduimme ikään kuin opettelemaan sen pelin sisällä, 18-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Mikko Larkas harmitteli.

 

– Saimme kuitenkin pelin juonesta loppua kohden kiinni ja näytimme, että kyllä meilläkin hyökkäysosaamista löytyy. Kaverilla oli kuitenkin hieman liikaa etumatkaa, ja kyllähän nuo Islannin 18 hyökkäyslevypalloa olivat aika ratkaisevia.

 

Ulriikka Latvala (15/2) ja Riikka Kujala (13/4/5 syöttöä) olivat Suomen tehokkaimmat.

 

Islanti karkasi 16-vuotiailta pojilta

 

Torstai-iltana voittotilinsä avannut Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue joutui antautumaan perjantain pelissään Islannille pistein 64–97 (29–55).

 

Suomi ei saanut ottelun kuluessa minkäänlaista otetta Islannista kummassakaan päissä kenttää. Aggressiiviset ja sisukkaat islantilaiset puolustivat Suomelta tilan pois ja latoivat toiseen päähän pisteitä nopeilla hyökkäyksillä, kaukoheitoilla ja kurinalaisella syöttötyöskentelyllä.

 

– Ainahan mietteet ovat raskaat, kun häviää maaottelun, jossa vastustaja tekee 97 pistettä. Islannin paikkapuolustus sai meidät viiden minuutin jälkeen täysin jumiin hyökkäyksessä, ja se näkyi myös toiseen päähän. Näissä kansainvälisissä peleissä ei kerta kaikkiaan pärjää, jos ei hyökkäyspäässä ole jatkuvaa kolmoisuhkaa, harmitteli 16-vuotiaiden poikien päävalmentaja Jyri Lohikoski.

 

Suomelta kaksinumeroiset pisteet kirjauttivat Aatu Kivimäki (14/2) ja Edon Maxhuni (11/1).

 

 

Suomi – Islanti 97–91 (22–18, 39–38, 72–64), 18-vuotiaiden poikien maaottelu, PM-kisat, Solna (Ruotsi) 10.5.2013

 

Suomi: Oskar Michelsen 27/5, Juho-Matti Henttonen 21/10, Henri Niemistö 16/1/7 syöttöä, Henri Ventoniemi 12/4, Tuomas Hirvonen 6/4/5 syöttöä, Ville Wuorenjuuri 6/2/5 syöttöä, Fiifi Aidoo 4/2, Elias Eerikinharju 3/1, Alexander Madsen 2/9, Shawn Hopkins 0/1, Samuli Nieminen 0/0, Thomas Van Santen.

 

Suomi – Islanti 80–46 (22-9, 40–22, 59–36), 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, PM-kisat, Solna (Ruotsi) 10.5.2013

 

Suomi: Sandra Karsten 10/6, Iina Salmenkivi 9/3, Selina Dockery 9/2/5 riistoa, Veera Pirttinen 8/2, Heta Äijänen 8/2, Nina Augustin 8/2, Riina Kärkkäinen 7/3, Sini Mäkelä 7/2, Tessa Virtanen 6/3/5 riistoa, Johanna Borenius 3/5/3 riistoa, Marianne Kalin 3/4, Ella Väätänen 2/2.

 

Suomi – Islanti 61–66 (14–21, 28–40, 37–50), 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, PM-kisat, Solna (Ruotsi) 10.5.2013

 

Suomi: Ulriikka Latvala 15/2, Riikka Kujala 13/4/5 syöttöä, Elina Koskimies 12/2/3 syöttöä/4 riistoa, Elli Koskinen 7/11, Evianna Sipilä 5/0, Anni Jämsä 4/2, Ninni Salmi 3/2, Vilma Purhonen 2/4, Veera Välimaa 0/2, Armi Anttila 0/2, Jenni Rantanen 0/1, Ida Myllyoja 0/0.

 

Suomi – Islanti 64–97 (9-20, 29–55, 48–76), 16-vuotiaiden poikien maaottelu, PM-kisat, Solna (Ruotsi) 10.5.2013

 

Suomi: Aatu Kivimäki 14/2, Edon Maxhuni 11/1, Tommi Rasi 9/1, Jesse Haapanen 8/3/3 syöttöä, Karri Kallio 6/6/3 riistoa, Matias Suvanto 5/4, Riku Laine 4/3, Matias Oksa 3/1, Miikka Nieminen 2/1, Vili Nyman 2/0, Jonathan Guzman Monet 0/5, Lassi Nikkarinen 0/2.

 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

Näytä lisää vastaavia