16-vuotiaat pojat jatkoivat voittokulkuaan – nyt kaatui Portugali

9.8.2013 Jyri Lohikosken luotsaama Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue ylsi toiseen perättäiseen voittoon ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisojen alkulohkossa Sarajevossa. Kivikova Portugali kohmettui täysin Suomen susipuolustuksen kynsissä ja Suomi siirtyi 62–74 (33–37)-voitollaan jaettuun lohkokärkeen yhdessä Makedonian kanssa.

Riku Laine rynni tupla-tuplan Portugalia vastaan. Kuva: Tytti Nuoramo.

Sudenpentujen irtiotto Portugalista alkoi tapahtua kolmannen jakson alulla, kun Suomen 38–41-johto kasvoi Lauri Markkasen, Matias Oksan, Ville Leikkaan ja Riku Laineen koreilla hetkessä kolmeentoista pisteeseen (38–51).

 

Saatuaan ”momentumin” haltuunsa Jyri Lohikosken suojatit pitivät tahtipuikkoa hyppysissään aivan ottelun loppuun asti. Portugali piipahti neljännen jakson alussa seitsemän pisteen päässä, mutta Ville Leikkaan kolmonen karautti Suomen taas karkumatkalle.

 

– Portugali on hyvä joukkue, emmekä itse olleet ensimmäisellä puoliajalla täysin kiinni omassa pelissämme. Teimme helppoja virheitä, ehkä hermostuksestamme johtuen, päävalmentaja Lohikoski kertaili ottelun kulkua.

 

– Tulimme sitten kopista hyvällä ilmeellä ja Ville Leikas teki todella hyvää työtä vastustajan tähtipelaajan Diogo Briton pimentämisessä. Myös Matias Suvanto ja Aatu Kivimäki tekivät hyvää työtä puolustuspäässä, mutta ennen kaikkea Riku Laine johti puolustustamme, otti levypalloja ja toi energiaa peliin, jatkoi Lohikoski.

 

Laineen (16/13/3 syöttöä), Leikaksen (13/1), Suvannon (7/6) ja kolme kolmosta säkittäen Kivimäen (9/1) lisäksi Suomen laajaan onnistujakaartiin kuuluivat mm. Lauri Markkanen (11/6) ja pelinrakentaja Lassi Nikkarinen (7/4/6 syöttöä).

 

Suomi jatkaa alkulohkopelejään lauantaina Viroa vastaan.

 

Portugali – Suomi 62–74 (18–17, 33–37, 47–57), 16-vuotiaiden poikien maaottelu, B-divisioonan EM-kisojen alkulohkon ottelu, Sarajevo (Bosnia & Hertsegovina) 9.8.2013

 

Suomi: Riku Laine 16/13/3 syöttöä, Ville Leikas 13/1, Lauri Markkanen 11/6, Aatu Kivimäki 9/1, Matias Suvanto 7/6, Lassi Nikkarinen 7/4/6 syöttöä, Edon Maxhuni 5/3, Robert Bärlund 4/4, Matias Oksa 2/3, Jonathan Guzman Monet 0/3, Alexander De Miguel Lamminen 0/0, Karri Kallio 0/0.

 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

Näytä lisää vastaavia