16-vuotiaille pojalle neljän voiton suora EM-kisoissa

11.8.2013 18:15 Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue kasvatti B-divisioonan EM-kisojen perättäisten voittojensa määrän jo neljään Bosnian Sarajevossa sunnuntaina. Suomi dominoi lohkojumbo Norjaa pistein 71–36 (38–16) ja varmisti paikkansa kisojen kahdeksan parhaan joukossa. Suomi pelaa maanantaina Makedoniaa vastaan lohkon voitosta.

Jonathan Guzman Monet (keskellä) nappasi 11 levypalloa, kun 16-vuotiaat pojat jyräsivät Norjan EM-kisoissa. Kuva: Tytti Nuoramo.

  

Vaikka Suomen esitys Norjaa vastaan ei ollut napakymppi, ei voittajasta ollut kuitenkaan missään vaiheessa ottelua epäselvyyttä.

 

Suomi dominoi peliä korin alla (levypallot 61–27) ja onnistui runsaasta menetysmäärästään (25 kpl) huolimatta viimeistelemään pelitilanneheittonsa koriin suhteellisen hyvällä prosentilla. Lisäksi ”susipuolustus” osui maaliinsa taas kerran, kun Norja sai aikaiseksi vain neljä pistettä toisen kymmenminuuttisen aikana.

 

– Jos joskus kansainvälisessä ottelussa voi niin sanoa, niin kai tämä oli aika rutiinivoitto. Tehtiin tarvittava voiton saamiseksi kasaan, ja se riitti. Tähän vaiheeseen turnausta sikäli tärkeä ottelu, että pystyimme vähän pienentämään pelaajien minuutteja ja käyttämään entistä laajempaa rotaatiota, 16-vuotiaiden poikien päävalmentaja Jyri Lohikoski tuumi.

 

Heittonsa kanssa tuskaillut Edon Maxhuni (15/2) löysi jyvän, Lauri Markkanen (14/12) urakoi tupla-tuplan ja Alexander de Miguel Lamminen (8/7) käytti minuuttinsa tehokkaasti hyödykseen.

 

Lisäksi kaksinumeroisille pisteille ylsivät Matias Suvanto (11/7) ja Ville Leikas (10/2), ja kaksinumeroisiin levypallomääriin Riku Laine (5/10/5 syöttöä) ja Jonathan Guzman Monet (0/11).

 

Suomi pelaa maanantaina lohkon ykkössijasta Makedoniaa vastaan. Kisoissa vietetään tiistaina välipäivää, jonka jälkeen Suomi kohtaa jatkolohkossa todennäköisimmin Slovenian ja Englannin.

 

Norja – Suomi 36–71 (12–18, 16–38, 30–55), 16-vuotiaiden poikien maaottelu, B-divisioonan EM-kisojen alkusarjaa, Sarajevo (Bosnia & Hertsegovina) 11.8.2013

 

Suomi: Edon Maxhuni 15/2, Lauri Markkanen 14/12, Matias Suvanto 11/7, Ville Leikas 10/2, Alexander De Miguel Lamminen 8/7, Riku Laine 5/10/5 syöttöä, Lassi Nikkarinen 3/3, Matias Oksa 3/1, Robert Bärlund 2/3, Jonathan Guzman Monet 0/11, Karri Kallio 0/2, Aatu Kivimäki.

 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

Näytä lisää vastaavia