Ruotsi kaatoi haamukolmosella 20-vuotiaat miehet

18.6.2014 Suomen 20-vuotiaat miehet hävisivät PM-kisojen päätöspäivänä trillerin Ruotsille numeroin 72-74 (35-32). Suomi oli vielä puolitoista minuuttia ennen loppusummeria kuuden pisteen johtoasemassa, mutta ruotsalaiset pääsivät kuumaksi upottamalla kakkosen ja kaksi kolmosta, joilla länsinaapuri sinetöi voiton nimiinsä.

Julius Rajala oli koko PM-kisojen Suomen kantavia voimia. Kuva: Francois Perthuis

Suomi oli vielä avausneljänneksellä uninen, mutta toisella neljänneksellä suomalaisten jalat heräsivät puolustamaan ja kotijoukkue otti ottelun kontrollin.

Päätösneljänneksellä voitto näytti jo suomalaisittain hyvältä, mutta päätöshetkillä Adam Ramstedt (8/6) upotti hyppyheiton ja heti perään Valter Lindström (12/1/5 syöttöä) hurjistui ja heitti kaksi perättäistä kolmosta sisään, joista toinen 3 sekuntia ennen loppusummeria.

- Positiivista oli se, että tämä peli oli turnauksen paras peli. Se tarkoittaa, että tekeminen on ollut noususuhtanteista. Totta kai harmittaa, että tuli jälleen kahden pinna tappio, päävalmentaja Ari Tammivaara kommentoi.

- Lähtökohdat otteluun olivat vähän huonot, kun muiden poissaolojen lisäksi Marcel Moore ja Niko Mattila eivät olleet tänään pelikuntoisia.

Suomen ykköspelaajana kuntoutui jälleen Julius Rajala (22/8). Joni Herrala heitti 16 pistettä ja jakoi 3 koriin johtanutta syöttöä.

- Rajala on ollut koko turnauksen joukkueen kantavia voimia. Myös Joni Herrala pelasi erinomaisesti tänään.


Suomi – Ruotsi 72-74 (13-25, 35-32, 59-46), 20-vuotiaiden miesten maaottelu, PM-kisat, Susi Training Center, 18.6.2014


Suomi: Julius Rajala 22/8, Joni Herrala 16/1/3 syöttöä, Joonas Lehtoranta 8/3/3 syöttöä, Juuso Kauppinen 8/2/3 syöttöä, Shawn Hopkins 6/0, Marius van Andringa 5/3, Patrick Mendes 2/1, Emil Osmanu Djeen 2/0, Teemu Ritanotko 2/0, Henri Ventoniemi 1/7, Mika Nuolivirta 0/3

 
28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

20.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet selkeään voittoon Valko-Venäjästä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Romanian Oradeassa pidettävien B-divisioonan EM-kisojen alkulohkonsa voittoon, kun Sudenpennut tyylitteli ylivoimaisen voiton Valko-Venäjästä 113-68 (45-31). Suomi sijoittui A-alkulohkossa kolmanneksi ja pelaa sijoista 9-16.

16.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille saman päivän aikana kaksi isoa päänahkaa, Suomi selätti Venäjän ja Kreikan

Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.

15.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet taipuivat Puolalle, 18-vuotiaat tytöt päihittivät Venäjän

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kärsi tappion B-divisioonan EM-kisoissa, kun Puola voitti Suomen loppunumeroin 61-68 (30-35). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas selättivät Kisakallion Susi Training Centerissä Venäjän jatkoajan jälkeen 79-74 (30-33, 67-67).

14.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet avausvoittoon EM-kisoissa, Kivimäki pommitti 26 pistettä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue avasi B-divisioonan EM-urakkansa Romanian Oradeassa löylyttämällä Armeniaa loppunumeroin 69-95 (33-52). Sudenpentujen etevimpänä kunnostautui Aatu Kivimäki, joka säkitti 26 pistettä osuen kuudesti kolmen pisteen viivan takaa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat valmistavassa maaottelussa Tanskan.

8.7.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat makeaan revanssivoittoon Saksasta, Heinonen heilutteli kapellimestarin puikkoa

Eilen suurinumeroisen tappion Saksalle kokenut Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue oli lukenut kotiläksynsä ja löi Saksan kanveesiin perjantain uusintaottelussa Lohjalla pistein 84-73 (42-33). Kentän tähtenä loisteli takamies Miika Heinonen, joka keräsi voittajille muhkean 21 pisteen ja yhdeksän syötön saaliin.

2.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet hävisivät Portugalille jatkoajan viimeisellä sekunnilla

Suomen 20-vuotiaat miehet taipuivat jatkoajan jälkeen Anadiassa isäntämaa Portugalille loppunumeroin 84-83 (31-34, 75-75). Portugalin sankariksi nousi Diogo Araujo, joka heitti voittokorin summerin soidessa.

Näytä lisää vastaavia