20-vuotiaiden EM-avausvastustaja Israel luottaa nopeaan hyökkäykseen

15.7.2016 14:00 Odotetut 20-vuotiaiden miesten EM-kisat käynnistyvät Suomen osalta lauantai-iltana Israelia vastaan. Sudenpentujen vastustajaksi Helsingin Jäähallin parketille odotetaan aggressiivisesti hyökkäävää, riistojen nimeen vannovaa joukkuetta. Suomen apuvalmentaja Juha Sten näkee, että Israel on omaa luokkaansa erityisesti nopeissa hyökkäyksissä.

Tamir Blatt on Israelin U20-joukkueen aivot. Kuva: FIBA Europe.

- Kyseessä on joukkue, joka pysyi viime vuonna A-divisioonassa, vaikka kovia maita kuten Venäjä ja Kreikka putosi B-divisioonaan, Sten huomauttaa.

- Israel on nopeissa hyökkäyksissä erinomainen. Aggressiivista peliä, paljon riistoa ja sitä kautta he koittavat saada helppoja koreja.

Stenin mukaan Israel on hyvin roolitettu nippu, jonka kärkipelaajien taso on korkealla. Hän nostaa esille takamies Tamir Blattin (181 cm/’97), toissa keväänä Cleveland Cavaliersin NBA-finaaleihin valmentaneen David Blattin pojan, joka pelasi viime kaudella Israelin pääsarjaa Hapoel Tel Avivissa 13,7 minuutin, 4,7 pisteen ja 1,8 syötön ottelukohtaisilla keskiarvoilla.

- Blatt pyörittää heidän peliään. Hänet meidän pitäisi saada kiinni.

Toinen tiukkaa vartiointia vaativa israelilainen on Maccabi Haifan iso mies Daniel Kuperberg (204 cm/’98), joka nauttii Blattin tarjoiluista ja rullaa skriineistä tehokkaasti korille.

Sten uskoo, että Suomen omat vahvuudet, kuten palloskriinipuolustus, korostuvat ottelussa.

- Aggressiivinen ja aktiivinen puolustus on kaiken a ja o. Jos siinä onnistutaan, meille tulee hyökkäyksessä tarpeeksi tilaa.

Sten odottaa, että avausottelussa mennään vauhdikkaasti päästä päähän.

- Voisi kuvitella, että nuorilla jätkillä riittää paljon intoa ensimmäiseen peliin. Tempo on varmasti kova, niin kuin pitääkin olla.


Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-avausottelu Israelia vastaan alkaa Helsingin Jäähallissa lauantaina 16.7. kello 18:30.

Hashtag: #FIBAU20Europe
 
17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

21.2.2017 Haastattelu

"Käsissämme on suomalaisen koripalloilun tulevaisuutta"

Suomen koripallomaajoukkueiden medical team kokoontuu säännöllisesti päivittämään toiminnan isot linjat yhtenäisiksi ja vetämään suuntaviivat tulevaan maajoukkuekauteen.

25.7.2016 12:00 EM-kilpailut

Helsingin U20-kisat lähentelivät nuorten EM-katsojaennätystä

Helsingissä 16.-24.7. pelatut 20-vuotiaiden miesten EM-kisat vetivät kiitettävästi kisayleisöä Helsingin Jäähallin ja Pasilan Urheiluhallin lehtereille. Kisoja seurasi päiväkohtaisella asteikolla 4,126 katsojaa, mikä on FIBA:n nuorten EM-kisojen historian kaikkien aikojen toiseksi suurin katsojamäärä.

24.7.2016 23:35 EM-kilpailut

Sudenpentujen kukistama Espanja juhlii 20-vuotiaiden Euroopan mestaruutta

Suomi onnistui ainoana joukkueena 20-vuotiaiden miesten EM-turnauksessa kukistamaan Espanjan. Kisojen sunnuntai-illan huipennuksessa Espanja hallitsi hermopelin Liettuaa vastaan, kiskaisi onnistuneilla kaukoheitoilla riittävän eron ja hyydytti Liettuan lopulta paikkapuolustuksellaan. Euroopan mestaruus ratkesi Espanjalle pistein 55-68 (32-40).

24.7.2016 22:55 EM-kilpailut

Lauri Markkaselle U20 EM-kisojen pistekuninkuus ja paikka All Star -viisikossa

Suomen Sudenpentujen johtohahmo Lauri Markkanen, 19, nimettiin sunnuntaina päättyneiden 20-vuotiaiden miesten EM-kisojen tähdistöviisikkoon. 211-senttinen jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti Markkanen vei lisäksi nimiinsä ikäluokkansa turnauksen korikuninkuuden – jo toisena vuonna peräkkäin.

24.7.2016 19:00 Maaottelu

Sudenpentujen EM-taival kunniakkaaseen päätökseen

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-kotikisat saivat päätöksensä yli 2000 katsojan silmien alla Helsingin Jäähallissa, kun Suomi voitti Unkarin 91-70 (20-32). Suomi heitti tarkasti ensimmäisellä neljänneksellä, yltyen 18-0-juoksuun avausjakson päätteeksi ja keräten vankan johdon, joka kantoi loppusummeriin saakka. Suomen lopullinen sijoitus turnauksessa oli 15.

24.7.2016 11:20 EM-kilpailut

Suomi hakee U20-turnauksen päätöksessä voittoa Unkarista

Suomen 20-vuotiaiden maajoukkue viimeistelee EM-urakkansa Unkaria vastaan. Joukkue pyrkii hankkimaan viimeisestä pelistä kunniakkaan päätöksen kotiturnaukselle. Vastaan sijoitusottelussa (sijat 15.-16.) astelee voitoton Unkari.

24.7.2016 10:10 EM-kilpailut

20-vuotiaiden EM-kisojen päivän ottelut, sunnuntai 24.7.

20-vuotiaiden miesten EM-kilpailut huipentuvat tänään sunnuntaina illalla Helsingin Jäähallissa pelattavaan Espanja-Liettua-finaaliotteluun. Ennen sitä Nordenskiöldinkadulla nähdään pronssiottelu Saksa-Turkki sekä Suomen Sudenpentujen sijoitusottelu Unkaria vastaan.

23.7.2016 23:45 EM-kilpailut

Pähkinänkuoressa: 6. EM-kisapäivä, lauantai 23.7.

20-vuotiaiden EM-kilpailujen toinen lauantaipäivä oli täynnä voittajien peittelemätöntä riemua ja yhtä lailla hävinneiden joukkueiden pettymystä. Parketilla pelit kovenivat, kun Helsingin Jäähallissa taisteltiin paikoista EM-finaaliin. Lauantai petasi kentät valmiiksi sunnuntain otteluille, joista suurin on Helsingin Jäähallin illan EM-finaali.

23.7.2016 18:40 EM-kilpailut

Sudenpennut päättää EM-kisaurakkansa sijoitusotteluun sunnuntaina klo 16:15 alkaen

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue pelaa EM-kotikisojen viimeisen ottelunsa sunnuntaina klo 16:15 alkaen. Sudenpennut ja Unkari ratkovat keskinäisessä ottelussaan kisasijoitusten 15.-16. kohtalon.

Näytä lisää vastaavia