16-vuotiaat pojat toistamiseen Belgiaa parempia, 18-vuotiaat tytöt kirivät Englannin kumoon

30.7.2016 Suomen 16-vuotiaat pojat petrasivat eilisestä vuotuisen Delfin Basket -koripalloturnauksen ohessa pelatussa valmistavassa maaottelussa, kun eilen niukasti Belgian voittanut Suomi oli tällä kertaa selkeästi parempi Hakametsän Jäähallissa 63-44 (30-24). 18-vuotiaat tytöt taas voittivat B-divisioonan EM-kisoissa Englannin 59-50 (21-23).

Mustapha Amzil ja Suomen 16-vuotiaat pojat selättivät toistamiseen Belgian Tampereella.

Nea Kuisma ja 18-vuotiaat tytöt pelaavat Englanti-voiton myötä huomenna B-divisioonan EM-kisoissa sijoista 9-10. Kuvat: Francois Perthuis & Oma Design.


Suomen 16-vuotiaat pojat paransivat puolustuspeliään eilisestä ja Belgia jäi jo ensimmäisellä neljänneksellä 10 pisteen taakse. Belgia roikkui pelissä mukana, mutta lopullisen niitin Suomi löi viemällä päätösneljänneksen 22-10. Suomalaisten aggressiivinen susipuolustus pakotti Belgian peräti 30 menetykseen.
 

– Vähemmän henkilökohtaisia virheitä puolustuksessa, enemmän stoppeja ja sitä kautta selkeä voitto, Suomen päävalmentaja Miikka Sopanen aloitti.
 

– Isoin yksittäinen asia oli kuitenkin se, että otimme levypallopelin haltuun. Eilen levypallot menivät päittäin, mutta tänään veimme sen taistelun.
 

Suomelta kaksinumeroisille pistelukemille ylsivät Mikael Jantunen (12/5) ja Joonas Timonen (11/4). Levypalloissa kunnostautuivat lisäksi Mustapha Amzil (5/8) ja Tomas Pihlajamäki (5/5/3 syöttöä).
 

Lisätietoja: Ottelutilastot

18-vuotiaat tytöt pelasivat kehnosti Englantia vastaan suurimman osan ottelusta. Väsynyt Suomi oli vielä kolme minuuttia ennen loppua 7 pistettä takana, mutta suomalaiset äityivät hurjaan prässiin, jonka myötä Suomi korjasi nimiinsä 9 pisteen voiton.
 

– Kansainvälisen pelin voi joskus voittaa hyvällä pelillä, joskus vähän huonommalla ja joskus sillä, että rypistää viimeiset kolme minuuttia, Suomen päävalmentaja Sami Toiviainen kiteytti.
 

Lotta-Maj Lahtinen (16/8/6 syöttöä) pelasi mainion pelin, vaikka olikin Englannin Abigail Lowen (10/4/4 syöttöä/4 riistoa) tiukoissa pihdeissä. Lahtisen lisäksi Suomelta onnistuivat Nea Kuisma (11/6), Nenna Lindström (8/2) ja Anna Kahelin (9/1).
 

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

29.7.2016 Maaottelu

16-vuotiaat pojat selättivät Belgian Delfin-avajaisissa, 18-vuotiaat tytöt voittoon Tanskasta

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue voitti jännittävässä ottelussa Belgian vuotuisen Delfin Basket -koripalloturnauksen avajaistapahtumassa Hakametsän Jäähallissa 64-61 (40-31). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas voittivat selvin luvuin B-divisioonan EM-kisoissa Sarajevossa Tanskan 79-41 (37-21).

23.7.2016 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt pesivät EM-avauksessaan Romanian

18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat alkoivat tänään Sarajevossa, kun Suomi oli Romaniaa etevämpi molempien joukkueiden avauspelissä. Hermostuneen alun jälkeen Suomi kiilasi kärkeen vahvalla kolmannella neljänneksellä ja marssi voittoon 75-64 (28-33). Suomen 16-vuotiaat tytöt taas murskasivat valmistavassa maaottelussa Susi Training Centerissä Israelin.

Näytä lisää vastaavia