20-vuotiaat miehet voittoon Ahosen heitolla

19.6.2010 Suomen alle 20-vuotiaiden miesten maajoukkue haki täpärän 67-68 (35-30)-voiton Iso-Britanniasta myöhään perjantai-iltana Bristolissa. Kirivoiton sankarina juhlittiin Roope Ahosta, joka vei kolmosellaan vieraat johtoon kaksi sekuntia ennen loppua.

Roope Ahonen nikkaroi kaksi elintärkeää kolmosta 20-vuotiaiden miesten maaotteluavauksen viime minuuteilla.

Lahden Juha Korhonen oli pirteällä pelipäällä ensimmäisessä juniorimaaottelussaan. Kuvat: Tytti Nuoramo ja Francois Perthuis.

Suomen alle 20-vuotiaat miehet takeltelivat kesän ensimmäisessä maaottelussaan viimeistelyssään ja levypallopelissään. Fyysinen Iso-Britannia nosteli levypalloista tahtokoreja ja piti puolustuksellaan suomalaisten heittoprosentit alhaisina. Sasu Salin (21p) kannatteli Suomea pitkään heitoillaan, mutta Iso-Britannia karkasi kuusi minuuttia ennen loppua jo 59-45-johtoon.

Päätösminuuteilla Suomi sai kuitenkin peliajatuksensa kohdalleen. Puolustuspään onnistumiset johtivat nopeisiin hyökkäyksiin, jonka jälkeen Juha Korhonen (5p) ja Roope Ahonen (10p) saivat kuparisen rikki kolmen pisteen viivan takaa. Samalla Suomen pitkä osasto alkoi hallita levypallotaistelua, jonka johdosta Iso-Britannian hyökkäyspeli puuroutui.

Kotijoukkue ryntäsi kolmosellaan 67-65-johtoon 35 sekuntia ennen loppua. Suomen tasoitusyritys meni ohi, mutta hyökkäyslevypallon jälkeen Roope Ahonen säkitti kylmähermoisesti kolmosen sukkaan. Kotijoukkue ei viimeisten sekuntien aikana saanut enää kunnollista heittoa aikaiseksi.

- Koko peli puolustettiin ihan hyvällä tasolla muutamia nukahduksia lukuun ottamatta. Tiesimme, että britit tulisivat todella kovaa levypalloihin, mutta osasimme varautua siihen oikeastaan vasta viimeisellä kymmenminuuttisella, arvioi 20-vuotiaiden miesten päävalmentaja Anton Mirolybov.

- Oikein kelvollinen maaotteluavaus. Tässä vaiheessa kesää kiinnitämme kuitenkin ennemminkin huomion kenttätapahtumiin ja omaan tekemiseemme kuin tulostauluun.

Salinin ja Ahosen ohessa Mirolybov mainitsi pelin ratkaisijoina Niko Malisen (8p), Tuomas Viertolan (6p) ja Juha Korhosen (5p).

- Meiltä tuli penkiltä rohkeita ja periksiantamattomia pelaajia, jotka pitivät joukkuetta pystyssä vaikeilla hetkillä, Mirolybov kehui.

Joukkueet kohtaavat uudelleen myöhään lauantai-iltana.

 

Iso-Britannia - Suomi 67-68 (35-30), alle 20-vuotiaiden miesten maaottelu, Bristol (Englanti) 18.6.2010

Suomi:

Sasu Salin 21, Roope Ahonen 10, Niko Malinen 8, Jesse Niemi 6, Tuomas Viertola 6, Juha Korhonen 5, Carl Lindbom 5, Matti Nuutinen 3, Antto Nikkarinen 2, Lauri Toivonen 2, Mikael Sandberg, Jussi Turja.
 
28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

20.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet selkeään voittoon Valko-Venäjästä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Romanian Oradeassa pidettävien B-divisioonan EM-kisojen alkulohkonsa voittoon, kun Sudenpennut tyylitteli ylivoimaisen voiton Valko-Venäjästä 113-68 (45-31). Suomi sijoittui A-alkulohkossa kolmanneksi ja pelaa sijoista 9-16.

16.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille saman päivän aikana kaksi isoa päänahkaa, Suomi selätti Venäjän ja Kreikan

Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.

15.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet taipuivat Puolalle, 18-vuotiaat tytöt päihittivät Venäjän

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kärsi tappion B-divisioonan EM-kisoissa, kun Puola voitti Suomen loppunumeroin 61-68 (30-35). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas selättivät Kisakallion Susi Training Centerissä Venäjän jatkoajan jälkeen 79-74 (30-33, 67-67).

14.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet avausvoittoon EM-kisoissa, Kivimäki pommitti 26 pistettä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue avasi B-divisioonan EM-urakkansa Romanian Oradeassa löylyttämällä Armeniaa loppunumeroin 69-95 (33-52). Sudenpentujen etevimpänä kunnostautui Aatu Kivimäki, joka säkitti 26 pistettä osuen kuudesti kolmen pisteen viivan takaa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat valmistavassa maaottelussa Tanskan.

8.7.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat makeaan revanssivoittoon Saksasta, Heinonen heilutteli kapellimestarin puikkoa

Eilen suurinumeroisen tappion Saksalle kokenut Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue oli lukenut kotiläksynsä ja löi Saksan kanveesiin perjantain uusintaottelussa Lohjalla pistein 84-73 (42-33). Kentän tähtenä loisteli takamies Miika Heinonen, joka keräsi voittajille muhkean 21 pisteen ja yhdeksän syötön saaliin.

2.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet hävisivät Portugalille jatkoajan viimeisellä sekunnilla

Suomen 20-vuotiaat miehet taipuivat jatkoajan jälkeen Anadiassa isäntämaa Portugalille loppunumeroin 84-83 (31-34, 75-75). Portugalin sankariksi nousi Diogo Araujo, joka heitti voittokorin summerin soidessa.

Näytä lisää vastaavia