16-vuotiaat maaotteluvoittoihin Tallinnassa

5.7.2010 Suomen alle 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet aloittivat Baltian kiertueensa hakemalla vakuuttavat voitot isäntämaa Virosta Tallinnassa pelatuissa maaotteluissa. Alle 18-vuotiaat tytöt puolestaan taipuivat isäntäjoukkueelle.

Elisa Runsas oli pelipäällä, kun 16-vuotiaat tytöt hakivat murskavoiton Virosta.

Juuso Kauppinen nosteli tehokkaasti pisteitä korin alta 16-vuotiaiden poikien maaottelussa.

18-vuotiaat tytöt hävisivät Virolle Sophie Weckströmin pistesumasta huolimatta. Kuvat: Tuomas Venhola.

Maanantai-iltapäivän terävimmästä esityksistä vastasi alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue, joka ryöpytti Viroa murskalukemin 81-56 (47-25).

Suomi porhalsi jo avausjaksolla 15 pisteen johtoon ilmiömäisellä joukkuepuolustuksellaan. Sinivalkoiset aiheuttivat Virolle peräti 38 pallonmenetystä, joista Suomi pääsi juoksemaan tehokkaita nopeita ja puolinopeita hyökkäyksiä. Ottelun edetessä suomalaispelaajien otteet alkoivat ailahdella, mutta voittajasta ei ollut epäselvyyttä, vaikka Viro pääsi kaventelemaan lukemia.

- Illan ottelun ensimmäinen kymmenminuuttinen oli proggiksemme paras tähän asti. Tammikuussa pelasimme Viroa vastaan tiukan ottelun, joten jotain on tehty oikein, totesi alle 16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Ilpo Rantanen.

- Kokonaisuutena olimme selkeästi eri tason joukkue kuin Viro. Olimme joka osa-alueella parempia. Pelin taso kuitenkin ailahtelee vielä hirveästi, ja tavoitteemme on parantaa ottelu kerrallaan tämän leirityksen aikana.

Suomen tehokkaimmat maanantaina olivat Elisa Runsas (15/1), Anni Kärkkäinen (13/9), Emmi Leino (13/2) sekä Anniina Äijänen (10/7). Joukkueet kohtaavat uudelleen tiistaina.

16-vuotiailla pojilla monta onnistujaa

 

Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue avasi Baltian kiertueensa voitokkaasti kukistamalla kotijoukkue Viron 81-71 (41-37).

Ottelu eteni ensimmäisen kolmen jakson verran tasaväkisesti, ja viimeisen kymmenminuuttisen alkaessa Suomi johti kahdella pisteellä. Päätösminuuteilla Suomi pelasi hyökkäyspäässä palloa korin alle sentteri Johnny Laakkoselle (10/5), joka nosteli viimeisellä jaksolla kahdeksan pistettä hyvillä prosenteilla. Samalla Suomi hidasti Viron vastahyökkäyksiä koko kentän prässipuolustuksella ja pakotti isännät vaikeisiin heittoihin.

- Ennen pelimatkaa takanamme on viiden päivän harjoitusleiriä seurannut kolmen päivän tauko. Siihen nähden pelasimme erittäin hyvän pelin. Ryhmässä oli monta onnistujaa, kehaisi alle 16-vuotiaiden poikien päävalmentaja Ari Tammivaara.

205-senttinen Laakkonen löysi rytminsä päätösjaksolla oltuaan ensimmäisellä puoliajalla pitkät tovit sivussa muljautettuaan nilkkansa avausminuuteilla. Pienen laitahyökkääjän tontilla normaalisti pelaava Juuso Kauppinen (15/6) täytti Laakkosen poissaollessa Suomen korinalushyökkäyksen tarpeen, jonka lisäksi Joonas Lehtoranta (15/5) ja Severi Liljeberg (14/5) kunnostautuivat takakentällä.

- Voitimme levypallot 52-36, mikä on erittäin positiivinen signaali. Menetyksiä meille tuli aivan liian paljon (27 kpl), eikä se johtunut Viron hyvyydestä tai fyysisyydestä, vaan omista erehdyksistämme. Siinä suhteessa huomiselle on vielä parantamisen varaa, ennakoi Tammivaara tiistain "uusintaottelua".

18-vuotiailta tytöiltä vaisu esitys

Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue oli vaisulla pelipäällä maanantaina ja kärsi 59-69 (28-39)-tappion isäntäjoukkue Virolle.

Suomi aloitti ottelun veltosti ja huolimattomasti, ja alkutunnustelun jälkeen Viro alkoi rokottaa puolustuspään virheisiin syyllistyneitä vieraitaan. Viro kasvatti toisen kymmenminuuttisen alussa johtonsa yli kymmenen pisteen, ja onnistui pitämään johtolukemansa pitkälti kaksinumeroisina, vaikka Suomi pääsi parhaimmillaan neljän pisteen päähän Sophie Weckströmin (15/0) heittovireen saattelemana.

- Emme olleet henkisesti emmekä fyysisesti valmiita pelaamaan tänään. Erityisesti huono valmistautumisemme näkyi levypallopelissä, sillä Viro rankaisi meitä molemmilla koreilla täysin sumeilematta, totesi alle 18-vuotiaiden tyttöjen apuvalmentaja Jussi Räikkä.

- Toisella puoliajalla saimme hyökkäyspäässä pienen ryhtiliikkeen aikaiseksi, mutta puolustuksessa olimme harmaan ja väsyneen oloisia. Huomiseen peliin on paljon petrattavaa, Räikkä jatkoi.

Weckströmin ohessa joukkueen tehokkain oli Annika Holopainen (15/7/4 riistoa).

 

Viro - Suomi 56-81 (14-29, 25-47, 43-59), alle 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Tallinna (Viro) 5.7.2010

Elisa Runsas 15/1, Anni Kärkkäinen 13/9, Emmi Leino 13/2, Anniina Äijänen 10/7, Noora Korhonen 8/8, Kaisa Kuisma 8/3, Anni Jämsä 6/0, Ella Rantanen 3/6, Camilla Grönberg 3/1, Jenni Rantanen 2/2, Elise Kleimola 0/6, Noora Järvikangas 0/0.

Viro - Suomi 71-81 (17-20, 37-41, 61-63), alle 16-vuotiaiden poikien maaottelu, Tallinna (Viro) 5.7.2010

 Juuso Kauppinen 15/6, Joonas Lehtoranta 15/5, Severi Liljeberg 14/5, Johnny Laakkonen 10/5, Oskar Michelsen 6/5, Niko Mattila 5/5/3 syöttöä, Timka Jaakkola 5/2, Iikka Mäki 4/3, Topias Suortti 3/4, Teemu Sulonen 2/3, Joni Herrala 2/1, Ville Hänninen 0/2.

Viro - Suomi 69-60 (21-12, 39-28, 53-43), alle 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Tallinna (Viro) 5.7.2010

Annika Holopainen 15/7/4 riistoa, Sophie Weckström 15/0, Evita Iiskola 9/6, Ellen Nurmi 6/4, Laura Juhola 5/2, Laura Saarinen 3/3, Sofia Pelander 2/3, Emma Nikula 2/2, Meral Bedretdin 2/1, Katleena Kärkkäinen 1/3, Rita Haukkovaara 0/0, Roosa Lukkarinen 0/0.

 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

Näytä lisää vastaavia