Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kerääntyy Kisakallioon

9.12.2016 Turkin Samsunissa joulukuun 16.-22. päivä pidettäviin A-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kerääntyy tänään perjantaina 9.12. Kisakallioon. Kutsutusta 14 pelaajasta valitaan EM-kisojen lopullinen kisajoukkue.

Hannes Pöllä ja Suomen 18-vuotiaat pojat aloittavat valmistautumisen EM-kisoihin tänään Kisakalliossa. Kuva: Francois Perthuis.


Alkuperäisesti EM-kisat piti alkaa heinäkuun lopussa, mutta ne päätettiin lykätä myöhemmäksi Turkissa kesän aikana olleiden levottomuuksien takia. Tiukan aikataulun vuoksi EM-kisoja muokattiin niin, että lohkovaiheen jälkeen kaksi parasta joukkuetta etenevät suoraan puolivälieriin. Kolmanneksi ja neljänneksi sijoittuneet joukkueet taas pelaavat sijoista 9.-16.

 
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtaa EM-kisojen B-alkulohkossa isäntämaa Turkin, Saksan ja Kreikan. Viisi korkeimmalle sijoittunutta joukkuetta EM-kisoissa ansaitsevat paikan vuoden 2017 19-vuotiaiden MM-kisoihin.

Suomen 18-vuotiaat pojat 2016

SukunimiEtunimiPituusSeura
BärlundRobert202Lahti Basketball
GustavsonAndre190HBA-Märsky
HaapojaVille200BC Nokia
InnamaaEero187Kristika Turku
JaakkolaTuukka203HBA-Märsky
KaukiainenSeveri180KTP-Basket
KnihtinenTeemu195Kouvot
KoskinenHannes198KaU
MaxhuniEdon186HBA-Märsky
NymanVili198KTP-Basket
PölläHannes209HBA-Märsky
ValtonenElias197HBA-Märsky
WaxlaxErik172Helsinki ROCKS/HBA
WaxlaxRicky194Helsinki Seagulls
  • Päävalmentaja Jyri Lohikoski
  • Valmentaja Jari Nykänen
  • Valmentaja Jyri Lehtonen
  • Naprapaatti Milos Dobras
  • Joukkueenjohtaja Ville Neva
 
17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

2.8.2017 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaat pojat hävisivät Ranskalle EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä saappaat jalassa Ranskalle loppunumeroin 66-58 (34-33). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 9.-16.

1.8.2017 Maaottelu

Slovenia hyökkäsi Suomen 18-vuotiaat pojat kumoon

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi EM-kisojen alkulohkonsa viimeisessä pelissä tappion, kun Slovenia käytti hyväkseen Sudenpentujen vuotavaa puolustusta ja ilotteli 80-90 (41-44) -voiton.

30.7.2017 Maaottelu

Kreikka selätti Suomen 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaille tytöille kotitappio Espanjaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa A-divisioonan EM-kisojen toisena päivänä, kun Kreikka oli parempi loppulukemin 81-78 (46-30). 18-vuotiaat tytöt hävisivät Espanjalle Kisakallion Susi Training Centerissä 68-77 (33-35).

Näytä lisää vastaavia