Suomen 18-vuotiaat pojat puolustivat EM-isäntämaa Turkin kumoon

17.12.2016 Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi sensaatiomaisen päänahan Turkissa pelattavissa EM-kisoissa tänään lauantaina. Sudenpennut pitivät päänsä runsaslukuisen, villisti viheltävän ja buuaavan kotiyleisön edessä ja voittivat isäntämaa Turkin 65-53 (38-29).

Edon Maxhuni nakutti 20 pistettä, kun Suomen 18-vuotiaat pojat kaatoivat Turkin EM-kisoissa.

Turkkilaiset pysähtyivät Hannes Pöllän muodostamaan ihmismuuriin. Kuvat: Vesa Koivunen.


Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi sensaatiomaisen päänahan Turkissa pelattavissa EM-kisoissa tänään lauantaina. Sudenpennut pitivät päänsä runsaslukuisen, villisti viheltävän ja buuaavan kotiyleisön edessä ja voittivat isäntämaa Turkin 65-53 (38-29).
 

Alkuhermoilun jälkeen Suomi otti ohjat käsiinsä turkkilaiset päätyrajalle pakottavalla susipuolustuksellaan. Kun eilen Saksaa vastaan apupuolustus ja rotaatiot olivat hukassa, niin tänään ne olivat alusta lähtien uomissaan.
 

– Kotijoukkueita vastaan on äärimmäisen tärkeätä päästä jo alussa johtoon, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski virkkoi ottelun jälkeen.
 

Hurjasti kannustavan kotiyleisönsä edessä pelannut Turkki oli vaikeuksissa läpi ottelun, mutta kykeni pitämään sinnikkäästi eron kymmentä pistettä hipovana. Ottelun viimeisillä minuuteilla Turkki oli edelleen iskuetäisyydellä, kunnes suomalaisten suuri sydän nousi esille.
 

Ensin Elias Valtonen torjui tylysti kahdella kädellä turkkilaisten heittoyrityksen suoraan näppeihinsä, ja toiseksi Ricky Waxlax pelasti sivurajalta pallon itselleen ja tökkäisi pelivälineen vapaalle Teemu Knihtiselle, joka nosti Suomen 63-53-johtoon, kun peliaikaa oli jäljellä enää minuutti. Lopulta järkälemäinen Hannes Pöllä nosti korin läheisyydestä loppulukemat ja Suomi pääsi juhlimaan voittoa Turkista – heidän kotikentällään.
 

– Urheilussa on monia hienoja arvoja ja yhdet liittyvät tunteiden käsittelyyn ja niiden kokemiseen. Täyshalli, yleisö buuaa ja viheltää koko ottelun, ja siitä huolimatta pystymme pelaamaan siinä tunnetilassa hienon pelin ja nappaamaan voiton, Lohikoski iloitsi ottelun jälkeen.
 

– Puolustimme tänään joukkueena. Meidän ”sideline defence” toimi erinomaisesti ja hyökkäyksessä kolmiopeli, varsinkin ensimmäisellä puoliajalla, lauloi aika mukavasti.
 

Yksilötasolla Suomelta erottuivat Valtonen, Pöllä ja Edon Maxhuni. Valtonen (14/6/3 riistoa) toi valtavasti puolustusenergiaa ja ajovoimaa parketille. Suomi pakotti palloskriineissä turkkilaistakamiehet ajamaan kohti 210-senttistä Pöllää (9/13), jonka muodostaman anttinikkilämäisen muurin läpi ei ole menemistä. Maxhuni (20/2/3 syöttöä) taas hoiti oman leiviskänsä pistekoneena.
 

Suomi kohtaa huomenna sunnuntaina 18.12. kello 17:30 Suomen aikaa alkulohkonsa viimeisessä ottelussa Kreikan.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

2.8.2017 Maaottelu

Suomen 18-vuotiaat pojat hävisivät Ranskalle EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä saappaat jalassa Ranskalle loppunumeroin 66-58 (34-33). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 9.-16.

1.8.2017 Maaottelu

Slovenia hyökkäsi Suomen 18-vuotiaat pojat kumoon

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi EM-kisojen alkulohkonsa viimeisessä pelissä tappion, kun Slovenia käytti hyväkseen Sudenpentujen vuotavaa puolustusta ja ilotteli 80-90 (41-44) -voiton.

30.7.2017 Maaottelu

Kreikka selätti Suomen 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaille tytöille kotitappio Espanjaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa A-divisioonan EM-kisojen toisena päivänä, kun Kreikka oli parempi loppulukemin 81-78 (46-30). 18-vuotiaat tytöt hävisivät Espanjalle Kisakallion Susi Training Centerissä 68-77 (33-35).

29.7.2017 Maaottelu

16-vuotiaille pojille EYOF-pronssia, 18-vuotiaat peittosivat Liettuan

Sudenpennuilla oli maukas lauantai, kun Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla Suomen historian ensimmäisen palloilumitalin päihittämällä Kroatian pronssiottelussa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat EM-avauksessaan Liettuan.

Näytä lisää vastaavia